Valtiovarainvaliokunnan kokoomusryhmää johtava kansanedustaja Timo Heinosen mukaan Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti vahvistaisi työllisyyttä yli 100 000 työllisellä. Heinosen mukaan Kokoomuksen tavoitteena on pohjoismainen 80 prosentin työllisyysaste, joka on edellytys hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden kestävälle rahoitukselle.
-Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee rahoituksekseen pohjoismaisen työllisyysasteen. Kokoomuksen talouspolitiikka perustuu vahvasti työllisyysasteen vahvistamiseen. Jokaisella työikäisellä ja työkykyisellä suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus päästä töihin ja tulla toimeen omalla työllään, eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettityöryhmää johtanut Heinonen sanoo.
Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti vahvistaisi työllisyyttä jopa 140 000 työllisellä. Valtiovarainministeriön tai eduskunnan tietopalvelun laskemia työllisyysuudistuksia on tästä 108 000. Muiden asiantuntijoiden arvioimia työllisyysuudistuksia paketti sisältää reilun 30 000 työllisen edestä.
-Kestävän kasvun ja vahvan työllisyyden tie on huomattavasti kivuttomampi kuin menoleikkausten tai veronkorotusten tie. Uusien työpaikkojen syntymiseen ja työn tekemisen kannustavuuteen panostaminen on sekä taloudellisesti että inhimillisesti kestävää ja järkevää politiikkaa. Työ on parasta sosiaaliturvaa”, Heinonen sanoo.
Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin työllisyyskokonaisuus koostuu neljästä osasta: työmarkkinoiden uudistamisesta, työvoimapalveluiden ja työkyvyn vahvistamisesta, kannustinloukkujen purkamisesta ja verokiilan pienentämisestä. Kokonaisuudessa on mukana mm. paikallisen sopimisen edistäminen, työperäisen maahanmuuton lisääminen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus.