Kokoomuksen Nuortenliitto juhli 80-vuotista taivaltaan

Uutiset, sunnuntaina 31.08.2008

Kokoomuksen Nuortenliitto juhli 80. toimintavuottaa Helsingissä Hotelli Presidentissä lauantaina 30.8. Kansallisen Kokoomus rp:n nuorisojärjestö perustettiin jo vuonna 1927, mutta varsinainen valtakunnallinen toiminta alkoi vuotta myöhemmin 4. marraskuuta 1928. Hotelli Presidentin juhlasali täyttyi nykyisistä ja entisistä kokoomusnuorista ja tunnelma oli juhlava.

– Upea juhla ja nimenomaan nuo vanhat muistelot olivat illan parasta antia. Niin ja tottakai hyvä tunnelma ja vahva toivo paremmasta huomisesta, kertoi juhlaan osallistunut kansanedustaja Timo Heinonen.

– Itselleni syntyi erityisen vahva sidos kokoomusnuoriin ja myös kokoomusopiskelijoiden viime kevään aikana kun teimme yhdessä hienon kampanjan puolueemme varapuheenjohtajakisassa. Kiersin koko maan ja monessa kaupungissa montakin kertaa ja tuon jälkeenkin hyvä yhteistyö on jatkunut.

– Tapani mukaan vein Kokoomusnuorille myös lahjaksi puun. Katsotaan syksyllä minne nuoret tammensa haluavat istuttaa, kertoi Heinonen.

Kokoomusnuorten 80-vuotisjuhlissa juhlapuheen sijaan kuultiin kaksi muisteloa menneistä vuosista ja vuosikymmenistä. Kansanedustaja ja pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja Kimmi Sasi toi omaan puheensa yhteydessä myös puheenjohtaja Jyrki Kataisen virallisen tervehdyksen KNL:lle. 2000-luvun alun toimintaa omassa puheenvuorossaan muisteli entinen liiton puheenjohtaja Kai Mykkänen.

Kommentit