Kokoomuksen kannatus toipui parinviikon takaisesta – Tehtävää vielä riittää

Blogi, torstaina 21.02.2019

Tänään aamulla HS julkaisi oman tuoreimman gallupinsa. Mielenkiinnolla sitä odotimme sillä edellisessä Ylen gallupissa kannatuksemme notkahti oikein kunnolla. Hieman ainakin itseäni pelotti, että kannatus menisi edelleen alaspäin, mutta onneksi olin väärässä. Ylen gallupissa Kokoomuksen kannatus oli vain 17,3%, mutta nyt pari viikkoa myöhemmin luku jo 18,6% vaikka ei sekään todellakaan vielä sitä mitä tavoittelemme. Demarit edelleen ykkösenä 20,8% kannatuksella ja keskusta pudonnut nyt jo 14,7 prosentin kannatukseen. Keskustan niskaan hengittääkin jo Vihreät 13,6 prosentin kannatuksella.

Näillä luvuilla toki keskusta edelleen saa selvästi Vihreitä enemmän kansanedustajia ja vielä tasaluvuissakin kävisi näin, mutta henkisesti kova isku keskustalle jos Vihreät  Haaviston johdolla vielä prosentti-luvuissa edelle kiilaa. Eduskunnassa jo huhuttiinkin, että Juha Sipilä olisi kärkkymässä eduskuntavaalien jälkeen EU-vaaleja ja siksi puolue olisi jättänyt ehdokaspaikkoja avoimeksi eduskuntavaalien jälkeen täytettäväksi.

Kolmen kärjestä kaikille myös miinusta edelliseen HS:n gallupiin verrattuna ja nousua vain siis Vihreille ja Perussuomalaisille. Myös Vasemmistoliiton kannatus laskussa. Mutta PS näyttää siis rakentavan ainakin minijytkyä ja näillä luvuilla kevään hallitusneuvotteluista tulisi äärimmäisen vaikeat. SDP:n ja Vihreiden sekä Vasemmistoliiton paikkamäärä karkeasti laskettuna olisi vain noin 85 kansanedustajaa ja vasemmisto-vihreät tarvitsisivat siis tuekseen muitakin kuin vain esimerkiksi RKP:n ja KD:n. Kuka tuohon kelkkaan sitten hyppäisi onkin jo aivan toinen kysymys.

Mutta yhtä vaikealta näyttäisi tilanne myös keskusta-oikeistolaisen hallituksen jatkon kannalta. Tämän gallupin luvuilla käytännössä mahdottomalta.

Onneksi matkaa vaalikevääseen on kuitenkin vielä reilusti ja mitä vaan voi tapahtua. Jo nyt teemat ovat vaihtuneet hirmuisella vauhdilla ja mistä ensi viikolla Suomi puhuu ei tunnu kukaan vielä tietävän. Yllättävät tapahtumat voivat tilannetta vielä kääntää isostikin suuntaan jos toiseenkin.

Eduskunnassa työ jatkuu. Perustusvaliokunta yrittää saada töitään eteenpäin. Vaikealta kuullostaa siellä. Meillä aamusta puolustusvaliokunta missä pöydällä tänään kaksoiskansalaisuus-case puolustusvoimien viroissa ja myös puolustusvoimien kiinteistöt.

Illalla vielä hieman erilainen Pizzaa ja politiikkaa -ilta eli perinteisesti Petterin kanssa pizzalla. Hieman askelmerkkejä kevättä kohden ja muutenkin päivityksiä tilanteeseen. Ja onneksi myös hetki ihan vaan muuta juteltavaa.

Päivä eduskunnassa tänään vauhdikas. Kuvattiin hieman tulevaa kevättä varten myös juttuja ja sitten nuo normaalit kokoukset ja illansuussa vielä hyvät keskustelut mm. sijoitussäästötileistä ja myös siitä, että nyt haluamme saada kohtuutta myös vakuutuslääkäreiden toimintaan. Itse esitin, että luotaisiin puolueeton järjestelmä missä käsiteltiin tapaukset joissa yhteisymmärrystä ei korvausasiasta löydy. Tavoite niin että ensi keväänä olisi esitys eduskunnassa ja toivottavasti sen osana tämä esittämäni ratkaisumalli. Ei voi olla niin, että ratkaisun tekee vakuutuslääkäri usein jopa näkemättä potilasta. Nyt tämäkin siis etenemässä.

Huomenna sitten eduskuntapäivän jälkeen Elina Lepomäen kanssa kierrokselle Hämeeseen. Uusi Hämeen -keskustelusarja näin liikkeelle.

 

 

 

Kommentit