Kokoomuksen kannatus säilynyt eduskuntavaaleista – Luottamus Sinivihreään hallitukseen selkeässä kasvussa

Uutiset, keskiviikkona 30.04.2008

TNS Gallupin tekemä laaja puolueidein kannatusmittaus kertoo, että kokoomus on säilyttänyt asemansa eduskuntavaalien tasolla. Hallitusvastuu ei siis ole syönyt puolueen kannatus ja kokoomus jatkaakin lähes tasavahvalla kannatuksella kärjessä SDP:n ja keskustan kanssa. Tuoreimman tutkimuksen mukaan kokoomusta ja SDP:tä äänestäisi nyt 22 prosenttia suomalaisista ja eniten vaaleista kannatustaan menettänyttä keskustaa 21,6 prosenttia.

– Tätä tulosta myönnän odottaneeni mielenkiinnolla ja olen tyytyväinen, että ihmiset ovat pitäneet pääpainon asioiden hoitamisessa ja sen arvioinnissa. Sen arvioinnissa miten olemme tehneet työmme ja nämä luvut kertovat siitä työstä hyvää, kiitteli kansanedustaja Timo Heinonen puolueensa tukijoita.

Hallituksen asema ja arvosana vahvistunut

Oppositiopolitiikkaa ei ole onnistunut tekemään säröä myöskään sinivihreän hallituksen kannatusta. Hallitus on kohentanut yleisarvosanaansa selvästi viime syksystä ja nyt hyvän arvosanan hallitukselle ja sen työlle antaa reilut 40 prosenttia suomalaisista. Hyvien arvosanojen osuus on noussut kuudella prosentilla kun samaan aikaan huonojen arvosanojen on vähentynyt kahdeksalla prosenttiyksiköllä.

– Tietysti hienoa on se, että nyt parempia arvosanoja antavat etenkin eläkeläiset ja ylemmät toimihenkilöt. Tuo eläkeläisten signaali kertoo siitä, että toimemme on huomattu ja otettu tyytyväisyydellä vastaan. Se on merkki siitä että työmme on oikeaa mutta tiedämme myös että sitä pitää jatkaa, kommentoi Heinonen hallituksen saamia arvosanoja.

– Oppostiopolitiikka on ollut hampaatonta ja vain arvostelevaa. Itse odottaisin mieluummin vaihtoehtoja hyvässä oppositiopolitiikassa. Erilaisia malleja ja tapoja tehdä. Niitä ei ole tullut ja varmasti näkyy osaltaan myös puolueiden kannatusluvuissa.

Kommentit