Helsingin Sanomat julkaisi tänään kukonlaulun aikaan tuoreimman puoluegallupin. Ykköspaikka pysyy edelleen meillä ja se myös tukevoituu, kun kuukaudentakaisesta Kokoomuksen kannatus nousee 24,2% eli +0,6%-yksikköä ja kakkosena olevan SDP:n kannatus hieman taasen laskee nyt lukuihin 19,0%. SDP:n takana perussuomalaisten kannatusnousu on jatkunut kesäkuusta 2022 lähtien ja Riikka Purran johtama puolue alkaakin jo hönkiä demarien niskassa. PS:n kannatus kirjataan nyt luvuin 17,3% ja siinä kasvua on mittauksessa eniten eli 1,2%-yksikköä.

Repäisy HS.fi 19.10.2022
Gallupin kuitenkin suurin huomio kiinnittyy jälleen kerran Annika Saarikon johtamaan keskustaan. Keskustan kannatus jatkaa syöksyään ja jo aiemmin tässä kuussa myös Ylen kannatuskyselyssä kepun kannatus laski historiallisen alhaalle. Nyt HS mittaa keskustalle vastaavia lukuja ja entistä suurta puoluetta äänestää enää vain 10,4% suomalaisista. Laskua kuukaudessa keskustalle jälleen peräti -1,4%-yksikköä ja väistämättä keskustassa saa vauhtia keskustelut Annika Saarikon vaihtamisesta vielä ennen kevään eduskuntavaaleja. Saarikon johdolla keskusta on ollut ponneton ja lähinnä vasemmistohallituksen pönkäpuolue hallituksessa ja se näkyy nyt ihmisten mielipiteissä. Keskustaa aiemmin kannattaneet eivät näytä hyväksyvän Saarikon velkavetoista talouspolitiikkaa ja vihreiden ja vasemmiston myötäilyä ja se kerrotaan nyt gallupien kautta. Mielenkiintoista tänään kuulla keskustalaisten ystävien ja työkavereiden mietteitä eduskunnassa gallupista. Jo Ylen gallupin jälkeen nimittäin katseet kääntyivät kritiikissä aikalailla suoraan Saarikkoon ja hänen tapaansa toimia ja tehdä. Kiitosta taasen keskustalaisten kansanedustajien ja avustajakunnankin keskuudessa keräsi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja moni olisi jo silloin nähnyt vaihdon ajan tulleen?
Toki puheenjohtajana vaihtaminen keskustalla näin lähellä vaaleja olisi riskaapeliä toimintaa, mutta toki nyt on Saarikon eväät jo puoluejohdossa syöty ja näytöt ovat yli 100-vuotisen historian heikoimpia. Saarikko on nimittäin viemässä puoluetta koko se historian huonoimpaan eduskuntatulokseen tätä menoa. HS on tehnyt nykymuotoisi gallupejaan 11 vuoden ajan ja ikinä tuonakaan aikana ei keskustan kannatus ole ollut näin alhaalla.
Muut hallituspuolueet kirjaavat itselleen jo myös lähelle keskustan kannatuslukuja, kun vihreiden kannatus on nyt 9,0 prosenttia ja vasemmistoliiton 8,3 prosenttia. Kun mittauksen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa niin käytännössä vihreät ja vasemmisto voivat olla jo jopa keskustaa suurempiakin. Hallituspuolueista pienin Rkp on tutuissa luvuissaan 4,6 prosenttissa.
Hesarille gallupin teki tuttuun tapaan Kantar Public, joka haastatteli 12.9.-14.10.2022 liki 2 500 ihmistä. Haastatelluista 31 prosenttia ei joko osannut tai halunnut kertoa puoluekantaansa tai sanoi jättävänsä äänestämättä.
Mielenkiintoinen gallup ja se näyttää lankkua nyt kohden kevään eduskuntavaaleja. Hyvä on kuitenkin tänäänkin muistaa, että gallupit mittaavat aina mennyttä aikaa ja tänään tilanne saattaa olla jo toinen ja huomenna kannatus pitää jälleen uudelleen ansaita. Nöyrällä mielellä siis eteenpäin ja oma työ hyvin tehden.
…
Pitkä päivä ja tänään pöydällä mm. talousasioita, vaihtoehtobudjettia, metsäasioita ja ennallistamisasetusta, saimaannorppia ja monenlaista muutakin. Me kokoomuksessa emme siis hyväksy SDP:n ja keskustan hallituksen myönteistä kantaa EU:n ennallistamisasetukseen. Meidän mielestä metsäpolitiikan on oltava kansallista.
Illalla vielä leffaan. Tänään ehdin lopulta katsomaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. On tuo Tuomas Kyrön kynä vaan taitava ja osuva. Erinomainen oli elokuvanakin Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä.