Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen painottaa valtiontalouden olevan äärimmäisen vakavassa tilassa. Heinosen mukaan Suomen talouden kuntoon laittaminen on alkanut viimeisellä mahdollisella hetkellä.
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen painottaa valtiontalouden olevan äärimmäisen vakavassa tilassa. Eduskunta käy tällä viikolla lähetekeskustelun hallituksen budjettiesityksestä ensi vuodelle. Heinosen mukaan Suomen talouden kuntoon laittaminen on alkanut viimeisellä mahdollisella hetkellä.
-Olemme eläneet yli varojemme. Valtion kukkaronnyörit on asetettava nyt kireälle kaikkialta. Suomen vakava velkaantuminen ei käänny yksin kasvutoiveilla, vaan isänmaa tarvitsee nyt myös tiukkaa taloudenpitoa, Heinonen sanoo.
-Hallitus vie eteenpäin yhteensä yhdeksän miljardin euron sopeutusohjelmaa. Tällaista mittakaavaa ei ole Suomessa nähty vuosikymmeniin. Olemme rahoittaneet palveluitamme velaksi. Ilman kestävää valtiontaloutta ei ole suomalaisia kouluja, poliisia tai terveydenhuoltoa. Siksi tilanne on nyt käännettävä, Heinonen sanoo.
Heinonen painottaa, että Suomen talouden tilaa ei käännetä yhdellä budjetilla. Heinonen pitää SDP:n puheita talouspolitiikan epäonnistumisesta virheellisinä.
-Näin syvää talouden konkurssiuraa ei käännetä vuodessa, eikä edes yhdessä vaalikaudessa. Demarijohtoinen hallitus sivuutti viime kaudella säästöjen ja välttämättömien talouden uudistusten tekemisen. Nyt oppositiossa demarit ovat jatkaneet samalla jarrumiehen roolilla, Heinonen sanoo.
Heinosen mukaan hallituksen säästöpäätökset vaikuttavat ja näkymää paremmasta on edessä. Käännös ottaa kuitenkin aikaa.
-Suomi ottaa hallituksen päätösten myötä ensi vuonna lähes neljä miljardia euroa vähemmän velkaa. Valtiovarainministeriön ja muiden talousennusteiden mukaan talous ja työllisyys kääntyy ensi vuonna kasvuun. Hallituksen talouspolitiikka ohjaa Suomea parempaan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Ero Marinin vasemmistohallitukseen on kuin yöllä ja päivällä. Velkarahoitteisen ”rahaa on” -politiikan aika on ohi, Heinonen päättää.