Ehdokaslistat jätetty.
Eilen 4.3.2025 oli kevään kuntavaalien ja aluevaalien ehdokaslistojen jättöpäivä. Loppukiri oli meillä kova ja ajattelin, että nyt hieman palaan siihen mistä aiemmin kirjoitin eli väitteeseeni, että ”kuntavaalit voitetaan jo ehdokasasettelussa”.
Katsotaan nyt alkuun ehdokastilanne. Meidän listalla on noin 5700 ehdokasta, SDP:llä 5175, keskustalla noin 6000 ja perussuomalaisilla alle 4000. Kaikkien ehdokasmäärät laskivat vuoden 2021, mutta rajuimmin perussuomalaisilla ja keskustalla. Keskusta menetti jopa yli 900 ehdokastaan neljässä vuodessa ja Ps jopa kaksituhatta.
Kaikkein karuin oli Harkimon porukan tilanne. Vielä pari viikkoa sitten (20.2) Harry Harkimon Liike Nytistä kerrottiin, että ehdokkaita oli noin 500. Puolueen listoilta kävi siis parissa viikossa historiallinen vuoto, kun lopullisille listoille ei enää jäänytkään kuin 200 ehdokasta. Liike Nyt siis menetti parissa viikossa ehdokkaistaan jostain syystä jopa 60 prosenttia? Miksi näin moni veti ehdokkuutensa pois olisi mielenkiintoista tietää? Ja jos nyt harkimolaisia ehdokkaita on kuntavaaleissa 200 niin myös neljän vuoden takaiseen muutos on karu. Vielä neljä vuotta sitten Liike Nyt sai liikkeelle kuntavaaleissa 469 ehdokasta. Harkimon ryhmän ehdokasmäärä siis kutistui reilusti alle puoleen neljässä vuodessa. No se on oma juttunsa.
Muut pienet puolueet saivat ehdokkaita nyt mukaan seuraavasti. Vihreät 2 338 ehdokasta, vasemmistoliitto 2 650 ehdokasta ja KD noin 1550 ehdokasta ja RKP 1193 ehdokasta. Näyttää siis selvältä, että Li Anderssonin noste on kadonnut vasemmistoliiton purjeista ja Sofia Virran veto vihreissä ei päässyt koskaan edes oikein alkuunkaan. Mielenkiintoista onkin nähdä jatkaako Virta vihreiden johdossa vielä kuntavaalien jälkeen? Kuntavaalien pidetään siis 13. huhtikuuta yhdessä aluevaalien kanssa. Aluevaaleissa eniten ehdokkaita on SDP:llä (1 634) ja kokoomuksella (1619).
Mutta sitten siihen mitä tämä ehdokasmäärä enteilee tuonne huhtikuun 13. päivään?

Eilen jätimme myös kotijoukkueen Lopen Kokoomuksen ehdokaslistan. Kivan porukan saimme myös siellä jälleen kasaan! Lopen Kokoomuksen ehdokkaat satunnaisessa järjestyksessä kevään 2025 kuntavaaleissa ovat Susa Lehtinen, Silja Saranen, Jarkko Mikkola, Tiia Hervala, Outi Ranta, Matti Viljanen, Jani Ahola, Tuukka Marjanen, Teo Jokinen, Piritta Ruuskanen, Neea Tuokko, Tuire Lehtimäki, Eeva Pyhälammi, Antti Mikkola, Pia Siven, Joni Salomaa, Eija Tammilehto, Juhana Männistö, Jarmo Laukkanen, Outi Laasala, Aleksi Rautiainen, Sirpa Hopearuoho, Santeri Muhonen, Taru Syrjälä, Vesa Pesonen, Riitta Joutsi-Hänninen, Janne Tulkki, Toni Myllynen ja Timo Heinonen
Viime vaalien alla kirjoitin ehdokasmäärien merkityksestä täällä blogissani näin.
Ennakoin silloin ehdokasmäärien katsellen, että kokoomus saisi 520 800 ääntä ja lopulta Kokoomus sai 522 623 ääntä. Aika tarkkaan osui nappiin. SDP:lle laskin tulokseksi 421 200 ääntä ja lopullinen tulos oli 433 811. Keskustan tulokseksi laskin 378 000 ääntä tuloksen oltua lopulta 363 364. Eli voisi sanoa, että aika hyvin arvioni piti paikkansa.
Se siis perustui siihen miten eri puolueiden kuntavaaliehdokkaat olivat saaneet ääniä edellisissä vuoden 2017 kuntavaaleissa. Kokoomuksen ehdokkaat keräsivät silloin keskimäärin per ehdokas 93 ääntä, SDP:n 81 ääntä ja keskustan 60 ääntä. Vuoden 2021 kuntavaaleissa keskisarvoäänimäärä oli kokoomuksella 87 ääntä per ehdokas, SDP:llä 77 ääntä ja keskustalla 53 ääntä.
No, mitäs tämä sitten tarkoittaa nyt tulevalle huhtikuulle?
Jos edellisvaalien ehdokkaiden keräämä keskiarvoäänisaalis pitää niin kevään 2025 kuntavaaleissa puolueet saavat ääniä seuraavasti:
Kokoomus 495 900 ääntä
SDP 398 000 ääntä
Keskusta 318 000 ääntä
Ehdokasasetteluun perustuvan arvioni mukaan siis kuntavaalien suurin puolue tullee tälläkin kertaa olemaan pääministeri Petteri Orpon (kok) johtama kokoomus. Mutta tämähän on vain arvio ja laskelma menneistä. Totuus voi siis totta kai olla ihan eri, kun vaalipäivä koittaa ja sen iltana äänet lasketaan.
No, mutta kurkataan vielä myös PS:n tilanne; perussuomalaisten ehdokasmäärä. Ehdokasmäärä heiltä kerrottu nyt muodossa alle 4000 ehdokasta. Viime vaaleissa perussuomalaiset ehdokkaat keräsivät keskimäärin 60 ääntä per ehdokas (2021: 354 236 ääntä 5950 ehdokkaalla). Tällä kaavalla laskien perussuomalaiset saisi nyt huhtikuussa tuolla 4000 ehdokkaalla 240 000 ääntä. Muutos siis olisi massiivinen ja jopa dramaattinen? Puolue menettäisi yli 100 000 ääntä.
No, mene ja tiedä. Elä ja näe. Näinhän se menee. Mutta mielenkiintoistahan näitä on aina tällaisena politiikkajamppana pyöritellä ja päässään spekuloida.
Uusi aamu ja eduskunnassa jo ennen kahdeksaa. Tänään aamusta puolustusteollisuuden asioiden parissa hallinto- ja turvallisuusjaosto ja siitä päivää liikkeelle.
…
Kello 22.37 ja päivä paketissa ja uusi jo odottaa aamun radion kanssa. Tänään kokousten lisäksi hyvä tapaaminen metsäteollisuuden väen kanssa ja myös lähetekeskustelussa valtion lisätalousarvio.