Hevosmiesten päivänä – Tapanina – en ratsaille ehtinyt, enkä kärryillekään, mutta tehtiin se sitten tänään pari päivää myöhässä. Itseasiassa katselin vanhoja muistoja ja aika usein olenkin juuri kaksysinä ollut ratsastelemassa Pelto-Seppälässä ja aikanaan usein myös Vaahteramäellä. Hyvä hevosmiesten päivä siis tämäkin.

”Tiedät et Elvis oli vaaleetukkainen Se vaan värjäs sen” Uusi kimoystävä. Kiitos Elviira ❤️
Pakkanen hellitti kivasti ja maassakin edes hieman valkoista. Ei niin paljoa, että kimojen kanssa olisi vielä kinoksiin päästy, mutta valkoista kuitenkin. Ja sen verran, että vähän tilsoja keräili. Tänään uuden turvallisen kaverin kanssa olikin maastossa. Elviira oli upea tuttavuus ja totta kai parasta seuraa Tiina ja Helimaijan Riina. Olin kuulemma ensimmäinen mies, joka Elvin selkään pääsi ja hyvinhän meillä synkkasi. Kiva metsälenkki Hunsalan poluilla ja teillä ja vieläpä vähän matkaa vanhan Hyvinkää-Karkkila -junaradankin pohjaa. Naatiskeltiin.
Illalla nyt sitten vielä tänään Hämeenlinnan BioRexiin leffaan. En ymmärrä, että elokuvateatterit tässä tilanteessa kiinni pakotetaan? Päivä oluelle voi mennä, mutta leffaan ei edes koronapassilla ja turvavälein sekä maskein? Tuntuu, että nykyinen pääministeri Sanna Marinin hallitus löytää syyllisen kaikkeen koronassa liikunnasta tai ravintoloista. Eilen levisikin Meemi-kuva missä toimittaja kysyi Marinilta, että ”Nyt kun korona leviää pienten lasten keskuudessa, niin mitä teette?” Kuvan puhekuplassa Marinin suuhun oli laitettu kesto vastaus: ”Rajoitamme ravintoloita”. Siltä se tosin onkin näyttänyt. Ravintolat, matkailu, kulttuuri ja tapahtumat ja konsertit, elokuvat yms. ovat hallituksen hampaissa kerta toisensa jälkeen.
Ja mielenkiintoista nähdä missä kaupungit ja kunnat aluevaalien äänestyspaikat pitävät, jos liikuntatilojen sulut jatkuvat vielä tammikuun lopulle? Vai käykö tässä niin, että vaalipäivänä liikuntasalitkin sallitaan avattavan, mutta nyt välipäivinä ei lomalaisten sallita mennä sulkapalloa tai padelia edes kahdestaan pelaamaan? Missäs muualla on niin pitkää turvaväliä kuin esimerkiksi tenniskentällä? Ja vieläpä verkko välissä.
Täytyy näihin älyttömiin ja järjenvastaisiin rajoituksiin vielä täällä palata. Päiväkännit saa ottaa, mutta salille ei ole asiaa – edes yksin.