Kädessäsi on vuoden viimeinen Lopen Lehti ja se on hyvä paikka kiittää päättyvästä vuodesta. Vuosi on ollut monessa mielessä erikoinen ja raskaskin. Haluankin ensiksi kiittää kaikkia koronan parissa työtään tehneitä. Iso arvostus ja kiitos ensin tietysti aivan etulinjassa sairaaloissa ja terveydenhoidossa toimineille. Myös vanhustenhoidossa on korona luonut lisäpainetta ja taakkaa, jo muutenkin raskaan työn tekijöille. Ja näkyihän korona myös päivähoidossa, kouluissa ja melkeinpä kaikessa. Ja onhan vuosi ollut todella vaikea myös monille yrityksille ja yrittäjillekin. Korona on haastanut meitä kaikkia rajulla tavalla. Kaikki eivät ole selvinneet, mutta eteenpäin on ollut pakko mennä.
Sain itse aloittaa pyöreästi 15 valtuuston puheenjohtajavuoden jälkeen nyt päättyvänä vuonna Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana. Toki välissä aikanaan pari vuotta tehtävää jo hoidin, mutta nyt sitten kuntavaalien jälkeen uudemman kerran. Tehtävä on ollut mielenkiintoinen ja vaativa, mutta onneksi tiesin mihin ryhdyin. Yhteistyö viranhaltijoiden kanssa on ollut mutkatonta. Luottamus toistemme tekemiseen korkeaa ja tekeminen ratkaisuhakuista. Ei ole etsitty aina vain uusia ongelmia vaan eteen tulleisiin ongelmiin ratkaisuja. Myös yhteistyö eri ryhmien ja puolueiden kesken on ollut mutkatonta ja luottamusta herättävää. Kaikkea tekemistä on johtanut halu toimia parhaalla mahdollisella tavalla oman kotikunnan Lopen parhaaksi. Lämmin kiitos teille kaikille.
Kuluvana vuonna olemme valmistelleet isoja hankkeita myös kuntamme elinvoiman vahvistamiseksi. Alkuvuodesta liikkeelle lähtee Läyliäisten uuden paloaseman rakentaminen ja myös uusi Urheiluhallin rakentaminen on nyt kilpailutuksessa. Olemme panostamassa myös lisää vanhustenhoitoon ja alkavana vuonna täytämme jo etuajassa vaaditun sitovan hoitajamitoituksen. Palkkaamme myös lisäresursseja perhepalveluihin ja kouluille ja vahvistamme myös sosiaalitoimeamme ja teknistätointakin. Olemme myös lopulta saaneet terveyskeskuskuntayhtymältä päätöksen, että alkavana vuonna lääkärit palaavat Lopen Pajatielle palvelemaan ikäihmisiä, pitkäaikaissairaita ja myös lapsiperheitä. Ja mikä hienointa nämä kaikki päätökset on tehty yksissä tuumin ilman äänestyksiä Lopen ja loppilaisten parasta ajatellen.
Mutta ei Loppea olisi ilman loppilaisia. Kiitos myös teistä jokaiselle päättyvästä vuodesta. Kiitos myös vapaa-ajanloppilaisille ja kaikille, jotka Lopella olette aikaanne viettäneet. Yhä useampi muuten tulee tänne nauttimaan myös hienosta luonnostamme ja myös tätä varustusta olemme halunneet merkittävästi nyt kehittää. Päättyvänä vuonna otettiin käyttöön mm. ensimmäinen esteetön luontokohteemme Komiolla Luutalammin rannalla. Kaunis luontomme kuuluu nimittäin kaikille.
Näillä sanoilla toivotan teille kaikille hyvää uutta vuotta. Ensi vuonna tavoitteena on muuten saada Lopelle myös oma villapaita. Facebookin Loppi-ryhmässä laitoimme hankkeen talkoohengessä liikkeelle ja katsotaan josko vuoden päästä vuodenvaihteen pakkasissa pääsisimme jo uusia Lopen Villapaitojakin tuulettamaan. Ihan vain rakkaudesta Loppeen.
Timo Heinonen
loppilainen
Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja
Kansanedustaja