Kiitos ja kunnia.
Hyvää kaatuneitten muistopäivää.
Päivä on yksi vuoden tärkeimpiä. Tänään kiitollisuudella muistamme heitä, jotka ovat maamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta kaatuneet. Itsenäisyytemme on edelleen kansakuntien joukossa varsin nuori, mutta se on ollut jo useamman kerran uhattuna. Ensi varsin pian itsenäistymisen 1917 jälkeen vuonna 1918 ja sitten pari vuosikymmentä myöhemmin talvisodassa, jatkososassa ja Lapinsodassa. Kaikissa näissä tärkein voitti eli vapaus, vaikka uhrauksemme olikin historiallisen suuri ja kova.
Kiitollisuuden juhlapäivä ❤️ Kunnia saada laskea havuseppele kaatuneitten muistopäivänä Sankariristille. Emme unoha. 💔 Kävimme myös kunnioittamassa Karjalaan jääneitä sankarivainajia ja myös Ukrainasta sotaa paenneet laskivat omat kukkansa Sankarihautausmaalle. Emme luovuta ❤️
Tänään kiitämme heitä kaikkia, jotka antoivat suurimman uhrin tämän isänmaan edestä. Se vetää selän suoraksi ja mielen nöyräksi.
Ja saa sanomaa, että…
Toivottavasti ei enää koskaan.
Tänään aloitin kiitollisuuden juhlapäivän Lopen hautausmaalta. Laskin seppeleen Sankarihautausmaan Sankariristille. Sen maan ristille, missä lepää 250 loppilaista. Kaikkiaan Talvi- ja jatkosodassa kaatui nimittäin 250 loppilaista miestä ja lisäksi kaksinkertainen määrä haavoittui. Kaatuneiden osuus vuoden 1941 henkikirjoitetusta väestöstä oli 2,7%. Uhrimme oli siis suuri. Vuoden 1947 tienoilla Lopella arvioitiin Lopen Historian mukaan olleen noin kolme sataa sotainvalidiä. Yksin talvisodan aikana sotaorvoiksi jäi 59 loppilaista lasta. Vuoden 1943 päättyessä sotaorpoja oli jo 81.
Historiassa toivon, että ikuisesti muistamme mm. Kämärän taistelun elokuussa 1941. Vuorokauden mittainen yhtäjaksoinen taistelu oli hurja. 3. Prikaatin eli maineikkaan Sinisen Prikaatin III Pataljoonassa taistelleet miehet torjuivat tietä pitkin Viipurista hyökänneen vihollisen ylivoimaiset joukot osittaen suurta urhoollisuutta. Samana päivänä kuoli Kämärässä 21 loppilaista ja 61 loppilaista haavoittui. Myöhemmin monien muiden raakojen taistelujen jälkeen pataljoonan komentaja majuri A Ikonen totesikin että ”Lopen miehet olivat pataljoonansa parasta sotilasainesta”.
Koko maassa sodissa vuosina 1939-1945 kaatui noin 96 000 suomalaista sotilasta. Sodat jättivät jälkeensä 30 000 leskeä ja yli 50 000 sotaorpoa. Mustimpina päivinä kaatui lähes tuhat suomalaissotilasta. Talvisodan verisimpänä päivänä 6.3.1940 kaatui ainakin 816 miestä ja jatkosodan vastaava päivä oli heti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alussa Kannaksella 10.6.1944. Sankarivainajia päivän aikana kertyi 798. Moni perhe siis menetti isänsä, moni talo poikansa. Suomi ei olisi pärjännyt talvisodassa ilman naisten suurta panosta ja uhrautuvaisuutta. Lottia menehtyi talvisodassa 64 ja jatkosodan aikana 228. Myös moni perhe jäi ilman tytärtä ja moni sisartaan. Siviilejäkin sodissamme kuoli. Talvisodan pommituksissa vajaat 1 000 ja myös jatkosodassa noin 1 100 siviiliä.
Otan tänäänkin lakin pois päästäni. Kiitän.
….
Kiitos ja onnea myös Riihimäen Reserviupseereille – 95 vuotta maamme peruskalliona.
Sain tänään pitää myös juhlapuheen Riihimäellä Reserviupseerien 95-vuotisjuhlassa. Puheeni aluksi kiitin lämpimästi juhlivaa yhdistystä arvokkaasta työstä vuosikymmenten aikana – erilaisten vuosikymmenten aikana.
Totesin, että meidän suomalaisten maanpuolustustyötä on kuitenkin ohjannut nämä kaikki vuosikymmenet päättäväisyys ja johdonmukaisuus. Olemme tienneet maantieteellisen paikkamme ja olemme oppineet tuntemaan naapurimme.
Tänäänkin on selvää, että Venäjä tulee olemaan naapurimme myös jatkossa. Naapuria emme voi valita. Onneksi ystävät voimme.
Uskottavasta maanpuolustuksestamme on pidetty huolta niin myrskyisen sään aikaan, kuin ennen muuta tyvelläkin.
Oma juhlapuheeni käsitteli varsin laajasti ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannettamme ja sitä miten tähän olemme tulleet ja myös vähän sitä missä nyt menemme ja minne. Maailma elää nimittäin jälleen yhtä murroskautta. Ei tämä ole ensimmäinen eikä tämä jää viimeiseksikään. Tämä vie meitä jälleen myrskyisämpään aikaan. Edellinen – kylmän sodan päättyminen – paransi maailman turvallisuustilanne. Kaikkien näiden murroskausien takaa löytyy kuitenkin suurvaltojen ja niiden liittoutumien valtataistelu ja voimasuhteiden muutokset.
Nyt Venäjä ja Kiina haluavat horjuttaa Yhdysvaltain heidän mielestään ylivaltaiseksi noussutta asemaa. Yhdysvaltain asema onkin ollut dominoiva ja tätä ennen muuta Venäjä haluaa nyt horjuttaa – muokata maailman turvallisuusarkkitehtuuria. Näihin murroskohtiin yleensä liittyy myös sotia ja niin tälläkin kertaa. Ne osaltaan muokkaavat sitten uuden aikakauden maailmanjärjestystä. Miten mannerlaatat nyt aseuttuvat ja kuinka vakaasti sen tulevat vuodet näyttävät. Selvää on kuitenkin se, että ei mannerlaatoista tule nytkään pysyvää peruskalliota.
Mitä tämä sitten tarkoittaa meille ja Euroopalle?
Varmasti ainakin sitä, että meidän tulee tehdä enemmän oman turvallisuutemme eteen. Näin riippumatta siitä miten ja milloin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa päättyy. Ja näin myös riippumatta siitä kuka on Yhdysvaltain seuraavan presidentti.
Yhtenä kuvaavana lukuna voisi todeta 20 prosenttia – viidesosan. Tämän verran eli 20 prosenttia vain viidenneksen EU-maat kattavat kaikkien Nato-maiden yhteenlasketuista puolustusmenoista. Tämä suhdeluku kuvaa myös osaltaan EU-maiden osuutta Nato-maiden sotilaallisista suorituskyvyistä. On aivan hyväksyttävää, että Yhdysvalloissa kysytään, että miksi näin.
Presidentti Sauli Niinistö taisi todeta jo parisen kymmentä vuotta sitten ja on todennut ja puhunut tasaisesti matkan varrellakin eurooppalaisemmasta Natosta. Ehkä tänään voisi sanoa, että ”enemmän Eurooppaa Natoon”.
Tämä tarkoittaa siis luonnollisesti tarvetta kasvattaa puolustusbudjettejamme ja myös panostaa lisää eurooppalaiseen puolustusteollisuuteen. Minusta näyttää selvältä, että Nato-maiden yhdessä hyväksymä kahden BKT-prosentin puolustusmenotaso ei tule riittämään eikä kattamaan kaikkea sitä, mitä Euroopan on tehtävä. Kaksi prosenttia BKT:stä tulisikin mieluummin olla lattia kuin katto. Sotilaallisesta näkökulmasta tilanne edellyttää tätä – puolustusbudjettien kasvattamista ja puolustusteollisuuteen panostamista.
Ja on täysin selvää, että puolustusteollisuuteen tehtävät investoinnit ovat myös edellytys Ukrainan pitkäjänteiselle tukemiselle. Onkin kysyttävä, että onko länsi ja ennen muuta Eurooppa tehnyt tarpeeksi Ukrainan hyväksi? Katson peiliin ja vastaan itse; ei ole.
Kysyä pitää, että pystyykö jopa Pohjois-Korea todella EU:ta parempaan? Näyttää nimittäin siltä, että nyt Ukrainassa määrä korvaa laadun ammuksissakin.
Jo ennen toista maailman sotaa Iso-Britannian pääministeri Stanley Baldwin totesi puhuessaan maansa varustautumista, että ”Demokratia on aina kaksi vuotta diktatuureja jäljessä”. Onko näin tänäänkin? Valitettavasti tältä pohdinnalta ei voi nytkään välttyä. Vanha totuus ”yleinen mielipide on demokratian kaikkivaltias” luonnollisesti vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Tästä huolimatta haluan alleviivata demokratian tärkeyttä ja sen puolesta Ukraina nyt myös taistelee. Mutta voimme myös vaatia demokratialtakin enemmän, jotta se itse saisi tulevaisuutensa.
Yleinen mielipide on demokratian kaikkivaltias.
Näin se oli myös meidän Nato-jäsenyydenkin suhteen. Onneksi kansa oli päättäväinen.
Nyt olemme olleet noin vuoden Naton jäseniä. Ruotsin Nato-jäsenyys maaliskuun alussa täydensi meidän jäsenyytemme täyteen mittaan. Se myös osaltaan nuotitti askelmerkkejämme Natossa.
Maanvoimien näkökulmasta voisi hyvin todeta, että Ruotsin armeija on aurinkoisen sään armeija. Mutta on hyvä huomata kuitenkin Ruotsin ilmavoimien ja merivoimien kapasiteetti. Uskonkin, että mallissa missä yhdessä Pohjolan turvallisuudesta huolehdimme meille jokaiselle löytyy oma paikkamme ja vahvuutemme.
Maamme lähialue on säilynyt nytkin sotilaallisesti rauhallisena ja välitöntä sotilaallista uhkaa ei ole. Retoriikassaan Venäjä on kertonut lisäävänsä sotilaallista voimaa maamme rajojen tuntumaan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ja jos Venäjä aidosti kokisi meidät ja nyt myös Ruotsin NATO-jäsenyyden, ja yleensäkään Naton sotilaalliseksi uhkaksi, niin ei se silloin olisi tyhjentänyt länsirajaansa sotilaista ja kalustostaan. Näinhän se nyt on tehnyt.
Emme liittyneet Natoon halutaksemme sotaan, vaan siksi, että emme enää koskaan sotaan joutuisi.
Retoriikassa, propagandassa ja myös päätöksenteossa autoritäärinen valtio voi tehdä mitä vaan, toinen asia on mitä arjessa tapahtuu. Tällaisia ovat esimerkiksi Leningradin sotilaspiirin uudelleen perustamisen kaltaiset organisaatiomuutokset. Toinen kysymys onkin varsinaisten uusien joukkojen rakentaminen. Ne edellyttävät henkilöstöä ja materiaalia, mutta myös infrastruktuurin tulee olla sellainen, että se mahdollistaa joukkomäärän kasvattamisen. Nyt nämä panokset – kaikki – menevät Venäjältä järjettömään Ukrainan sotaan – Venäjälle omilla nuorilla ei ole mitään arvoa. Ja tapahtumat siellä määrittelevätkin pitkälti sen miten ja millä aikataululla Venäjä uudelleen organisoi läntisen suuntansa asevoimat.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Venäjä on varautunut pitkään sotaan, kuluttavaan sotaan, joka kuluttaisi Ukrainaa, mutta myös meitä Ukrainan tukijoita.
Helmikuussa Münchenin turvallisuuskonferenssissa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin muistuttikin tästä. Hän totesi, ettei ulkomaailman pidä kysyä Ukrainalta, milloin sota Venäjää vastaan loppuu. Sen sijaan maiden pitäisi kysyä itseltään, miksi Venäjän presidentti Vladimir Putin kykenee yhä jatkamaan sotaa Ukrainaa vastaan.
Ja kyllä, meidänkin kannattaa myös huomata, että ei Ukraina ole mikään yksittäistapaus vaan se on osa Venäjän pitkän ajan pyrkimysten tulosta. Välitavoite. On täysin selvää, että Venäjän toimet muun muassa Georgiassa, Vuoristo-Karabahissa ja Transnistriassa tähtäävät vain ylläpitämään räjähdysherkkiä tilanteita maan rajojen tuntumassa. Kyseenalaistaa muiden vapaus päättää. Tästähän kyse oli osaltaan myös suomettumisessa.
Ukraina ansaitsee oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan, joka kunnioittaa sen itsemääräämisoikeutta, itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta.
Vaikka maailman turvallisuustilanne on huono ja tulevaisuuden näkymä sumuinen, meillä on Suomessa hyvät valmiudet pitää Suomi turvallisena. Me emme luopuneet kylmän sodan jälkeisinä vuosina syvän rauhan aikanakaan kansallisesta varautumisesta. Vaikka meilläkin on parannettavaa, nyt monet maat hakevat oppia Suomesta.
Oma puolustus, Nato, EU, puolustusyhteistyö ja kokonaisturvallisuus.
Näihin viiteen pilariin perustuu Suomen maanpuolustus tällä hetkellä.
Suomalaisten maanpuolustustahto on säilynyt korkeana myös epävakauden kasvaessa. Neljä viidestä on sitä mieltä, että maatamme on puolustettava aseellisesti kaikissa tilanteissa. Myös henkilökohtainen maanpuolustustahto on vakaalla pohjalla. Suomalaiset olisivat myös itse valmiita osallistumaan maamme puolustamiseen. Tämä on se perusta – kivijalka – graniittinen.
Viimeisimmät kyselyt ovat osoittaneet suomalaisten maanpuolustustahdon olevan siis korkealla tasolla. Tämä näkyy myös varusmiesten loppukyselyissä sekä reserviläiskyselyissä.
Reserviläiset muodostavat puolustuskykymme vahvan kivijalan. Tästä perustasta on pidettävä huolta riittävin kertausharjoitusmäärin, mutta myös esimerkiksi olosuhteita kehittäen. Siksi olemme asettaneet tavoitteeksemme nostaa maamme ampumaratojen määrän 1000 vuosikymmenen loppuun mennessä. Ja siksi esimerkiksi Lopen ampumaradalle rakennetaan nyt 300m ja myös kilometrin ampumaradat.
Puolustusvoimien esityksen mukaisesti Puolustusvoimien käytössä ovat jatkossa myös kokeneemmat reserviläiset. Tämän mahdollistamiseksi reservin ikärajaa nostamme viidellä ikävuodella – jatkossa ikäraja tulee olemaan 65 vuotta. Ikärajan nosto ei kasvata kokonaisreserviä merkittävästi, mutta se mahdollistaa Nato-Suomessa pitkää kokemusta omaavien taistelijoiden käyttämisen tulevaisuudessa.
Myös kutsuntojen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuuksien yhdistämistä pilotoidaan tänä vuonna mm. Hämeen aluetoimiston alueella. Palvelus on edelleen naisille vapaaehtoista, mutta me haluamme saada lisää naisia mukaan. Tarvitsemme parhaat voimat.
Panostamme myös merkittävästi materiaaliin ja kannamme vähintäänkin oman vastuumme.
”Se oli Putin, joka sai minut liikkeelle”
Vuosi sitten maaliskuussa Seurassa turkulainen Minna Kuvaja kertoi, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sain hänet lähtemään mukaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Hän halusi mukaan erilaisille kursseille, jotta osaisi toimia arjen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Hän ei ollut kiinnostuksensa kanssa yksin. Ei ainoakaan. Suomalaisten kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustukseen on ollut toki aina vahvaa, kuten maanpuolustustahtommekin, mutta erityisesti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan nosti innostuksen aivan uudelle tasolle. Maanpuolustustahdon rinnalla, myös maanpuolustusinto ja tarve varautumiseen näyttää kasvavan edelleen.
Maanpuolustuskoulutus MPK on meidän kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja. Se tarjoaa koulutusta meille kaikille, jotka olemme kiinnostuneita sotilastaitojemme tai yleisten turvallisuustaitojemme ylläpitämisestä, kehittämisestä ja laajentamisesta. Maanpuolustustahtoaan MPK:n kautta voivat toteuttaa niin SA-joukkoon sijoitetut, tavalliset kansalaiset, työnantajan palvelukseen varatut kuin varareserviin kuuluvatkin. Maamme perustuslaki itseasiassa määrää jokaisen Suomen kansalaisen osallistumaan isänmaan puolustukseen. Maanpuolustusvelvollisuus koskee siis kaikkia – niin naisia kuin miehiä ja tähän MPK laadukkaalla ja monipuolisella tarjonnallaan vastaa. Itseasiassa MPK on ainoa, joka edes saa tarjota maanpuolustuskoulutusta siviileille.
Reserviläisille suunnatun, sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen rinnalla kaikelle kansalle sopiva kokonaisuusturvallisuuskoulutus on lisännyt merkittävästi suosiotaan. Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen tekemämme lakimuutoksen jälkeen koulutuksessa on otettu tärkeitä askelia. Voisi ehkä yleisesti todeta, että nyt koulutetaan onnistuneesti juuri sellaisia asioita, joita Puolustusvoimat – eli uskottava maanpuolustuksenne – isänmaamme – tarvitsee.
Perinteiset kestosuosikit kurssitarjonnasta ovat olleet panssaritorjunta ja mm. taistelu rakennetulla alueella, mutta suosiotaan ovat nyt kasvattaneen myös informaatiovaikuttaminen ja erilaiset kyberkoulutukset. Merkille pantavaa on ollut myös arjen turvallisuuden koulutusten kasvanut kysyntä. Kriiseihin on halua osata varautua paremmin, vaikka siihen kuinka selviän sähköttä. Myös esimerkiksi väestönsuojelun kurssit ovat täyttyneet hetkessä.
MPK on lisännyt myös merkittävästi verkkokoulutuksiaan.
Verkkokursseja on järjestetty liittyen niin panssarintorjuntaan, taktiseen toimintaan kuin aseidenkäyttöön. Verkon kautta koulutuksen saavutettavuutta on voitu parantaa. Osan voi oppia näin ja lopun sitten paikan päällä. Järkevää.
Ja onhan MPK:n kansainvälinenkin koulutusyhteistyö kehittynyt määrätietoisin askelin. Uskon, että tällä saralla hyötyjiä on Nato aikana kaikki.
”Kurssi täynnä”
Tähän tietoon moni on kuitenkin törmännyt etsiessään uusia kursseja. Paikat on varattu hetkessä ja vaikka kurssitarjontaa on kasvatettu, niin kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Esimerkiksi Naisten NASTA-valmiusharjoituksen suosituimmat kurssit ovat täyttyneet minuuteissa. Pyrimme tätä koulutustyötä myös eduskunnan suunnalta tukemaan ja vahvistamaan. Lisäsimme MPK:n rahoitusta hallinto- ja turvallisuusjaoston toimesta vielä eduskuntakäsittelyn aikana viime joulukuussa tälle vuodelle. Halusimme osaltamme varmistaa, että tahto ja halu saadaan muutettua opiksi ja tekemiseksi.
Tätä työtä tukeaksemme olemme asettaneet myös kunnianhimoisen 1000 ampuradan tavoitteen vuosikymmenen loppuun. Se on kova tavoite ja se vaatii lainsäädäntömuutoksia ja myös yhteistä tahtoa. Meiltä ei sitä puutu ja toivottavasti ei keneltäkään.
Maanpuolustus kuuluu nimittäin kaikille.
Puheeni lopuksi käänsin katsetta vähän kauemmaksi historiaan. Reilu kaksisataa vuotta sitten syyskuun 14. päivänä 1808 käytiin kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoistakin tuttu Oravaisten taistelu osana Suomen Sotaa.
Ruotsalaisten armeija suomalaisilla vahvistettuna kohtasi Oravaisten peltomaisemissa venäläiset hyökkääjät. Oravaisten taistelussa päätettiin Suomen kohtalosta yli sadaksi vuodeksi eteenpäin.
Taistelutantereen reunassa oli kukkula, jonka laelta kenraali Carl Johan Adlercreutz johti ruotsalais-suomalaisia joukkoja.
Verinen päivä päättyi venäläisten kreivi Nikolai Kamenskin joukkojen voittoon. Suomen Armeija kirjaimellisesti vuoti kuiviin. Se oli tehnyt voitavansa ja epäonnistunut. Oravaisten taistelu ratkaisi Suomen tulevan aseman. Tappio merkitsi Suomen siirtymistä osaksi Venäjää.
Adlercreutzin joukot kokivat, että Ruotsin kuningas Kustaa IV oli pettänyt Suomen. Sotilaat päättivät silloin avata univormunsa hihan napin ja päättivät että, eivät sitä sulje uudestaan ennen kuin Suomi ja Ruotsi ovat taas yhdessä.
Vanhoista taideteoksista voi löytää kuvia upseereista, joilla tuo hihan nappi on avoinna. Se oli merkki, että he työskentelivät sen eteen, että Suomi ja Ruotsi olisivat jälleen yhtä.
Yli kaksi sataa vuotta myöhemmin. 7.3.2024 napin saattoi jälleen laittaa kiinni. Ruotsista oli tullut Naton jäsen. Olemme jälleen yhdessä.
Ruotsalaisiksi, emme kuitenkaan halua tulla. Emme ole halunneet pitkään aikaan. Itseasiassa Oravaistentaistelu aikanaan vahvisti sen, että haluamme olla suomalaisia.
Padasjoella syntynyt Adolf Ivar (Iwar) Arwidssonin kerrotaan todenneen tuolloin, että:
”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo kansa, joka ei vain aikaisemmin ollut tiedostanut asemaansa.
Tänään tiedostamme.
Suomi ja Ruotsi integroidaan nyt Naton puolustussuunnitelmaan ja hallintoon. Seuraavaksi edessä on komentorakenteet ja niiden uudistaminen. Olemme ilmaisseet jo kiinnostuksemme Naton alueellisesta maavoimien alaesikunnan saamisesta Suomeen.
Kylmä sota on palannut maailmaan ja nyt suunniteltu järjestely vie meitä kohti tuon ajan mallia, jossa on alueellinen johtoporras ja sen alla taktisempia eripuolustushaaroihin keskittyviä alajohtoportaita. Näin pystyisimme johtamaan Naton maavoimien joukkokokonaisuuksia alueellamme. Tulevaisuutta on jo hahmoteltu yhdessä pohjoismaiden kesken. Norja voisi vastata ehkä ilmavoimien ja Ruotsi taasen merivoimien johtamisesta. Nämä kysymykset ovat vielä avoinna, mutta Pohjolan rooli tulee olemana korostuneen merkittävä.
Sotilaallisesta näkökulmasta maamme turvallisuus perustuu kansalliseen puolustuskykyyn ns. artikla 3 vastuuseen, kokonaismaanpuolustus- ja turvallisuusjärjestelyihin, Naton kollektiiviseen puolustukseen sekä kahden ja monenväliseen puolustusyhteistyöhön. Nämä neljä kokonaisuutta ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja niitä kaikkia pitää viedä eteenpäin ajassa eläen. Tämä on erityisen tärkeää nyt kun maailma on murroksessa ja on ilmeistä, että kokonaistilanne menee vielä vaikeampaan suuntaan – eikä kukaan tiedä milloin se kääntyy positiivisempaan suuntaan.
Puheeni Riihimäen seurakuntatalossa isänmaallisessa juhlassa päätin todeten, että
Hyvät ystävät. Pidetään myös alin nappi kiinni. Yhdessä. Tillsammans.
…
Kello 15.27 ja Suomen liput liehuvat kauniissa kevätpäivässä. Taidan vaihtaa tummanpuvun pois. Kravatti naulaan ja ulos.