Rallin Ison N-ryhmän hallitseva Suomenmestari Jari Ketomaa liittyi mukaan Timo Heinosen tukijoukkoihin. Nilsiän SM-rallin voittanut Ketomaa täydentää rallikuljettajien joukkoa upeasti. Nyt Heinosen takana on koko Ison N-ryhmän SM-kärki Kosti Katajamäki, Juha Salo ja Jari Ketomaa ja lukuisa joukko muita rallimestareita ja legendoja.
– Isossa N-ryhmässä on tällä hetkellä aivan uskomattoman kova taso. Jari Ketomaa on hallitseva mestari, mutta mukana taistelussa on myös kolminkertainen mestari Karkkilan Juha Salo ja WRC-luokassa vuonna 2005 mestaruuden voittanut ja MM-ralleistakin tuttu Kosti Katajamäki. Pakkaa tulee kauden aikana varmasti vielä sekoittamaan myös Riihimäen UA:n Teemu Arminen, Tervakosken Matti Rantanen ja Anton Alen. Ainakin, totesi yrityksensä kautta työkseen ralleja selostava Timo Heinonen.
– Tottakai olen otettu ja tyytyväinen, että nämä kuljettajat ovat ottaneet kampanjani näin tosissaan. Yhteishenki on korkealla ja uskon, että motorsport puolelta ääniä tulee Hämeessä kivasti, kiitteli Heinonen.
Viikonloppuna Lopen HF-Autohuolto rallisprintissä moni kuljettaja yllättikin Heinosen liimaamalla tukiryhmän jakamia tarroja kilpa-autoihin.
– Taustalla taisi häärätä Peltovuoden Petteri ja Lopen UA:n väki. Olihan sekin hieno juttu ja lämmitti. Tosin hieman veti hämilleenkin, kun siinä sitten piti selostaa ja juontaa tapahtumaa ja yhtäkkiä eteen tulee autoja yksi toisensa jälkeen Heinonen 2007 –viitat kyljissä, hymyili Heinonen.
Jari Ketomaa voittoon Nilsiässä
Nyt tukiryhmää täydentänyt mikkeliläinen Jari Ketomaa saavutti lauantaina Nilsiässä uransa ensimmäisen yleiskilpailuvoiton rallin SM-tasolla. Kokonaiskilpailun voitto lohkesi varsin komealla tavalla, kun Mitsubishi-kuljettaja Ketomaa peittosi Fordin WRC-autolla ajaneen Jarmo Mikkosen 28,5 sekunnilla.
Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen nappasivat N-ryhmän korkeimmat pisteet
vieläkin selvemmällä marginaalilla, kun rallissa kolmanneksi sijoittunut, kauden
avauskisan voittaja, Kosti Katajamäki taipui 34,8 sekuntia.
– Ryhmävoittoja on SM-tasolta taskussa useita, mutta olihan tämä makea juttu voittaa koko yleiskisa. Täytyy menestyksen hetkellä muistaa kiittää oman tiimini panosta auton kehitystyössä. Kovasti töitä on paiskittukin, että ollaan päästy tälle tasolle, jakoi Jari Ketomaa kunniaa.
Ketomaa kellotti rallissa kolme pohja-aikaa seitsemästä mahdollisesta. Käytännössä voittokamppailu ratkesi viidennellä EK:lla, joka oli rallin pisin pätkä, 29 kilometriä.
Rallin SM-sarja jatkuu 10. maaliskuuta Laukaan Peurunkarallin merkeissä. Kolmen
osakilpailun jälkeen Katajamäki johtaa sarjaa 30,5 pisteellä ennen Juha Saloa (28) ja Ketomaata (27).