Ylen TV2:n Ajankohtaisen kakkosen tietojen mukaan sairaanhoitajapulan myötä palkat ovat nousussa. Tuoreiden selvitysten mukaan uusille hoitajille maksetaan jopa 150 euroa parempaa peruspalkkaa. Tämä trendi on uusi, kun tähän asti uusia hoitajia on houkuteltu töihin lähinnä muilla työsuhde-eduilla, mutta nyt siis myös palkankilpailuluttaminen on yleistymässä.Peruspalkkaa usein vähätellään ja viitataan ns. loppupalkkaan, mutta nimenomaan peruspalkan perusteella määräytyvät mm. kokemuslisät, pyhätyö- ja kesälomakorvaukset. Sillä on siis selkeä ja vaikuttava yhteys loppupalkkaan eli kokonaistulotasoon.
Yleisesti hoitajien palkannostot ovat esillä edelleen. Aihehan oli vahvasti esillä eduskuntavaaleissa ja ns. tasa-arvotupo tavoitteesta ei olla peräännytty. Asiaa varten on hallitus varannut rahaa ja nyt pallo on työntekijöillä ja työnantajilla. Tämän mukaan sitten määräytyy lopullinen palkankorotustaso kohti oikeudenmukaisempia palkkoja ja palkkatasa-arvoa. Tämä työ vaatii lupaustenkin mukaan useampia saman suuntaisia palkkaratkaisuja, mutta nyt ensimmäistä kertaa historiassa hallitus on kirjannut ja sitoutunut olemaan aktiivinen osa näiden naisvaltaisten koulutettujen alojen palkankorotuksissa. Itse toivon, että hanke etenee myönteisesti ja saamme mm. hoitajien ja hoiva-alan ihmisten palkkoja pikkuhiljaa kohti parempaa ja tärkeistä aloista houkuttelevampia silmällä pitäen tulevaisuudenkin suurta työntekijäkilpailua.
Faktahan on lisäksi se, että työehtosopimuksen mukaan aina tulee samasta työstä maksaa sama palkka. Työtä riittää, mutta nyt hallitus on ottanut aktiivisen roolin. Sitä tietä en usko opposition ainakaan toivottavasti pystyvän hämmentämään. Tämä työ vaatii vahvaa yhteisymmärrystä ja uskon, että myös oppositiopuoleiden kansanedustajista ja kannattajista valtaosa on samaa mieltä kuin hallitus, että naisvaltaiset alat kaipaavat selkeitä palkankorotuksia ja useamman korjauksen myös peräkkäin.
Tänään eduskunnassa aamupäivä ensin valiokuntia. Kello 10.00 lakivaliokunnan kokous, sitten sivistysvaliokunta ja iltapäivällä opettajaryhmä vieraakseni ennen täysistuntoa. Tiukka ohjelma päivään.
….
Tänään päivä mennyt kokouksissa. Aamulla ensin hetki vain työhuoneessa ja sitten lakivaliokuntaan, sieltä sivistysvaliokuntaa. Käsittelyssä mm. opintotukilain uudistus vanhempien tulojarajojen osalta ja sitten kävimme keskustelua valtiontalouden kehyksistä vuosille 2008-2011 sivistysvaliokunnan osalta. Asiantuntijana kuulimme opetusmininisteriöstä, talousjohtaja Eero Pulkkista ja keskustelussa esillä ajankohtaiset asiat kehyksestä eli perusopetuksen määrärahalisäykset, opintotukiasiat, yliopistorahoitus ja innovaatioyliopisto jne. Näiden asioiden parissa jatkamme vielä perjantaina. Äärimmäisen mielenkiintoisia nämä valiokuntien kokoukset ja niissä juuri ja niiden ryhmissä se todellinen eduskuntatyötehdään. Sen muuten todisti taas kohtuullisen hyvin suuren salin keskustelu. Jatkoimme siis eilen keskeytettyä keskustelua ja taso samaa. Niinpä niin.
No päivällä valiokuntien jälkeen sain vieraita Vantaan Itä-Hakkilan koulusta. OKL-kaveri Leena Törhönen on koulussa apulaisrehtorina ja Leena toi nyt työkavereitaan vierailulle. Ensin tutustuminen taloon ja sitten nautimme kakkukahvit kabinetin puolella. Keskustelun pohjaksi esittelin uuden hallituksen suunnitelmia sivistyspuolelle ja täytyy sanoa, että se sama tyytyväisyys nykyisen hallituksen toimiin ja suunnitelmiin näkyi tämänkin joukon kasvoilta. Pari tuntia tutustumista ja sitten täysistuntoon missä tänään siis jatkui tuo kehyskeskustelu.
…