Suomi siirtyy kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina eli tänä vuonna juurikin tänään. Syksyisin maamme poistuu kesäajasta lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Maamme ottaessa kesäajan toisen kerran käyttöön vuonna 1981 sitä perusteltiin energian säästöllä auringonvalon riittäessä myöhempään sekä aikaeron säilyvyydellä tärkeimpiin kauppakumppaneihin. Mutta nykyisinhän työelämä toimii jo 24/7-periaatteella, ja niin sanotulla virastotyöajalla ei ole enää suurta merkitystä digitalisoituneessa globaalissa tietoyhteiskunnassamme. Muutama vuosi sitten aikaeromme Venäjään kasvoi kahteen tuntiin, kun tärkeä naapurimaamme otti kesäajan käyttöön pysyvästi.

Hämeen Sanomissa 29.3.2015 arviota tulevista vaaleista. Äänestyspäivä ratkaisee eli hyvä kampanja ja oma työ. Matkaan siis…
Tein kesäajasta luopumisesta esityksen maamme hallitukselle parisen vuotta sitten. Silloinen liikenneministeri Merja Kyllönen ei asiaan tarttunut. Hän ei siis katsonut tarpeelliseksi viedä minusta erittäin tärkeää asiaa eteenpäin. Siksi olen päättänyt jatkaa työtä tämän hyväksi. Ja uusin esitykseni.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan kesäaikaan siirtyminen häiritsee myös yöunta tekemällä siitä katkonaista sekä kevyempää vaikuttaen samalla vireystasoon sekä työtehtävien suorittamiseen. Unitutkijat uskovatkin, että kellojen siirtelyllä hankaloitetaan väestön rytmejä siinä määrin, että kesäaikaan siirtymisestä
saatavat hyödyt eivät ole sen arvoisia. Kellojen siirtämisestä johtuvat häiriöt havaitaan helpoiten kiireisessä ja vaativassa työssä, ja lisäksi ne aiheuttavat fyysisiä sekä psyykkisiä oireita. Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi sydäninfarktien määrä lisääntyy aina keväisin ja syksyisin kelloja siirrettäessä. Kellojen
siirtämisestä aiheutuu myös paljon vaivaa ja sekaannuksia, ja lisäksi se kuormittaa yhteiskuntaa sekä yksilöä.
Kesäaikaan siirtyminen on usein ongelma myös eläinten parissa, erityisesti maatalousaloilla. Eläimet eivät yleensä omaksu kesäaikaa, vaikka ympäröivä yhteiskunta muuttaisi elämänrytmiään. Tuotantoeläimien rytmiä pyritään tiloilla muuttamaan porrastetusti, mutta tästäkin huolimatta ajan muutos voi olla liian suuri rasitus. Tiettyihin ruokinta- ja lypsyaikatauluihin tottuneet eläimet kärsivät kesäaikaan siirtymisestä, ja muutos on havaittavissa esimerkiksi maitotuotoksen laskuna ja stressitason nousuna.
Kesäaikaa perustellaan sillä saavutettavilla hyödyillä, mutta todellisuudessa näitä hyötyjä ei voida tieteellisesti todistaa. Tutkimusnäyttöä on taas sen puolesta, että kellojen siirtäminen kesäaikaan aiheuttaa pelkästään haittaa.

Hienot Kahvila Leivintuvan pääsiäismarkkinat Hattulassa. Pannarikammarista suolaista pannaria ja käsitöitäkin kotiin. Ja mukavia hetkiä toritunnelmissa. Sitten Hattulasta Hämeenlinnaan ja sieltä Riihimäen kahvilalle.

Hattulassa hienosti väkeä liikkeellä ja paljon tuttuja ja sukulaisiakin 🙂 Mutta myös monta uutta juttukaveria mm. pannarilla tuli tavattua. Kiitos hienosta tapahtumasta.

Suomalainen ruuantuotanto on sellainen juttu, että sen eteen pitää tehdä kaikki voitava. Tässä kirjaseni suomalaisesta ruuasta ja pussi hämäläisiä kampanjani kaurahiutaleita. Ovat muuten maan parhaita. Monen mielestä.
Minusta meidän kannattaa ja pitää siis luopua kellonkääntelysta ja kesäajasta. Jatkan tämän asian parissa työtä. Nyt kello jo kääntelyjen takia puoli yhdeksän ja matkaan se on lähdettävä kellojen kääntelystä riippumatta. Tänään Hattulaan, Hämeenlinnaan ja sitten Riihimäelle.
…
Tänään kampanjapäivä vei siis aamusta Hattulaan. Siellä Parolassa ja sitten Leivintuvan pääsiäismarkkinoillakin. Olipahan hieno tapahtuma ja erinomaisen hyvää suolaista pannaria. Ja paljon tuttuja liikkeellä ja sama myös päivällä Hämeenlinnan Laurellilla.
On mukava huomata, että työni on tullut huomatuksi ja tänään yksi rouva Laurellilla tuli poislähtiessäni vielä hihasta nyppäämään juttusille. Olivat isommalla porukalla käyneet läpi meitä ehdokkaita ja olleet alunperin minun kannalla ja pitkän keskustelunkin jälkeen. Hienoja palautteita mitkä saa kyllä jaksamaan.
Hattulan ja Hämeenlinnan jälkeen sitten Riihimäen kokoomuskahvilalleni. Sielläkin väkeä illansuussa kivasti liikkeellä ja aiemminkin. Uusia riihimäkeläisiä ja myös paluumuuttajia tänne meidän seudulle. Siinä tuli monta kahvikuppia nautittua ja juteltua monenlaista juttuja.
Illalla vielä Riihimäen Kokoomuksen kevätkokouksessa piipahdin ja juuri sateen alkaessa ehdin vielä pienelle pyörälenkille. Raitisilma teki hyvää.
Huomenna aamulla kello 8.15 Iskelmä Radiossa aamuvieraana kesäajasta luopumisesta ja sitten Hämeenlinnaa kohden.