Aleksin Kivat Korut auttavat ja pitävät nuorta miestä virkeänä

Blogi, maanantaina 30.03.2015

11-vuotias Aleksi sairastui syksyllä 2013 medullo­blastooma-aivokasvaimeen. Kasvain oli ­pahassa paikassa ja leikkauksen seurauksena Aleksin oikea puoli halvaantui lähes täysin. Vaikka toipumista on tapahtunut, vieläkään Aleksi ei pysty kävelemään eikä esim.kirjoittamaan oikealla kädellä. Toiminnallisena­­ poikana Aleksi on kuitenkin löytänyt itselleen puuhaa. ­TYKS:in askartelu­ohjaajan aloitteesta hän on innostunut suunnittelemaan ja tekemään puu­helmistä ranne­koruja.

WP_20150330_08_30_00_ProAleksin haave on päästä ensi syksynä ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen. Syksyllä 2015 kun sytostaattihoidot ja infektioriski päättyy nuori mies haluaa siis matkaan. Reissunsa rahoittamiseksi Aleksi päätti alkaa myymään korujaan ja suosio on ollut suuri. Koruja Aleksi tekee oman voinnin mukaan ja minun tilaus tuli postista viime viikolla.

Koruja voi tilata Aleksin Facebook-sivuilta ja sieltä näkyy, että nuorimies on tavannut monta julkisuudestakin tuttua kaveria. Statuskuvassaan Aleksi on minunkin kulttuurikumminani toimivan Cheekin eli Jare Tiihosen kanssa. Ja faneja Aleksilla on paljon.

Mutta nyt minä haastan sinutkin siis auttamaan. Tilaa Aleksin hienot korut vaikka Äitienpäivälahjaksi täältä: Aleksin kivat korut. Pieni ja helppo tapa auttaa hienoa kaveria vaikean sairauden keskellä.

FB_20150322_07_18_08_Saved_Picture

Tässä Kulttuurikummini Cheek alias Jare Tiihonen vierailulla eduskunnassa. Cheek käynyt myös Aleksia moikkaamassa monien muiden kanssa. Pienet jutut piristävät isojen murheiden keskellä. Eli lähdehän sinäkin auttamaan Aleksia ja tilaa hänen hienoja koruja lahjaksi.

 

 

 

 

 

Kommentit