Kansanedustajille päättötodistus reiluudesta – kolmossija lämmittää mieltä

Blogi, sunnuntaina 15.03.2015

Meitä kansanedustajia seurataan monella eri tavalla. Tai siis sitä mitä teemme tai jätämme tekemättä. Media julkaiseen tilastoja luvattomista poissaoloistamme ja valtiopäivätoimistamme ja monesta muuta. Kepa tekee yhden mielenkiintoisimman edustajaseurannan vuosittain ja vaalikausittain ja eilen priimukset palkittiin. Kanssani kärkeen globaaleja kysymyksiä seuraavassa tilastossa nousi  RKP:n Christina Gestrin. Vaalikauden kärkiviisikkoon mahtuu useiden puolueiden edustajia. Kakkosena on vihreiden Johanna Karimäki, kolmosena sitten minä, neljäntenä keskustan Aila Paloniemi ja viidentenä SDP:n Jukka Kärnä.

turpo pohjaKepa on yhdessä aktiivisten kansalaisten kanssa seurannut jo kahden vaalikauden ajan sitä, miten me edistämme reilua kansainvälistä talous- ja ilmastopolitiikkaa sekä kehitysyhteistyötä. Päättyvän vaalikauden isoja teemoja olivat esimerkiksi veroparatiisitalouden kitkeminen. Samalla meitä edustajia muistutetaan myös siitä, että meidän työtä valvotaan myös vaalien välillä. Koko vaalikautta arvioivan päättötodistuksen lisäksi olemme saaneet välitodistuksia kaksi kertaa vuodessa.

Ensi vaalikaudella tämä jatkuu 22. toukokuuta Painavaa asiaa -tapahtumalla. Tapahtumassa kansalaiset ympäri Suomea haluavat kuulla, miten tuoreet kansanedustajat aikovat edistää esimerkiksi kansainvälistä reilua kauppapolitiikkaa.

Edustajaseurannan kärkiviisikko 2011-2015:

Christina Gestrin (rkp, Uusimaa): 40 pistettä
Johanna Karimäki (vihr, Uusimaa): 32 pistettä
Timo Heinonen (kok, Häme): 31 pistettä
Aila Paloniemi (kesk, Keski-Suomi): 30 pistettä
Jukka Kärnä (sdp, Kymi): 25 pistettä

Kaikkien kansanedustajien sijoitus www.edustajaseuranta.fi/pisteporssi.

Eli hyvää huomenta Suomi ja Häme. Upea aurinkoinen aamu ja linnut laulaa. Tänään suuntaan kiertueella täällä koti-Hämeessä. Kampanja siis nyt täydessä vauhdissa ja toivottavasti näkyy ja kuuluukin. Viikolla kampanjatiimini pystytti tienvarsien suuria jättitauluja ja toiset teippasivat pakettiautoja liikkuviksi mainoksiksi. Käynnissä on samalla iso Vaalibongaus-kilpailu missä palkintona on Holiday Clubin kylpyläloma itse valitsemassasi kylpylässä. Idea on yksinkertainen. Kun näet jotain kampanjaani liittyvää eli lehtimainoksen, vaaliauton, suurtaulun tai jotain muuta niin otat siitä kuvan ja jaat sen Facebook-sivuillasi tai Instagramissa merkinnällä #timoheinonen. Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme tuon perheloman vaalipäivän 19.4. jälkeen.

bongaaKello 21.19 ja ilta jo kotona. Ja olikin mukava tehdä pyörälenkki koko perheen voimin. Loppijärvi vielä jäässä, mutta joutset jo palailleet ja luonto heräilee muutenkin kovaa vauhtia. Muurahaisia, pajunkissoja ja vaikka mitä kevään merkkejä. Niin ja totta kai lakasukoneitakin 🙂 Se on muuten tänä vuonna myös yksi keväänmerkkien bongauslistan kohteista kun teemana on rakennettu ympäristö ja kevään merkit.

Tänään hieno kampanjapäivä. Näyttää siltä, että vaalitunnelma alkaa kummasti nousta niin meissä kansanedustajissa kuin teissä äänestäjissäkin. Juttukavereista ei todellakaan ole ollut pulaa ja ollut mukava huomata, että työni on huomattu ja pantu merkille. Ja yksi sellainen hieno viesti on ollut myös se, että vaalikoneet ovat antaneet minut todella monelle kärkiehdokkaaksi. En muista tällaisia viestejä koskaan aiemmin tulleen näin paljoa. Lämmittää mieltä ja hyvä niinkin, että ajatuksilleni ja mielipiteilleni ja tavoitteilleni on tukea ja vastakaikua.

Päivällä kahvittelin muutaman tunnin Riihimäen 10919035_464510037029767_4332142734602807107_nPienessä Timon Kahvilassa. Yli 50 kahvikuppia meni jakoon ja mehut päälle. Väkeä siis liikkeellä ennätysmäärä kahvilallamme ja mukavia keskusteluja. Tänään esillä mm. eläkkeet, opintotuki, oikeudenmukainen verotus, Riihimäen kouluasiat, peruskoulun ja lukion uudistaminen ja myös muutama keskustelu liikenteestä ja puolustuksestakin. Aiheista ei siis todellakaan pulaa. Kahvilalla tänään kanssani oli myös siis vaalipäällikköni Riku Bitter ja huomenna sitten kahvilla kahvia keittämässä Derya Özgün ja Ulla Svärd-Kivinen. Itsekin huomenna paikalla olen illansuussa.

Ja sitten isompi juttu tulevana keskiviikkona 18.3. klo 18.30 kun pidän kahvilalle Ulko- ja turvallisuuspoliittisen puheenvuoron. Illan teemana siis puolustuspolitiikka ja ulkopolitiikka. Keskustelussa myös ISIL, Ukraina, Venäjä, Euroopan puolustuvoimat ja Natokin. Tervetuloa mukaan!

10988475_865191066877715_2036482101866066413_n 10403469_464463897034381_284374500912161751_n 11018313_825855240827419_856344548899576937_n 10361988_825854304160846_3400650174224693731_n (2)

Kommentit