”Vi**n h**ra – mä hakkaan sut”
Sama uhkaus voi kaikua kodissa miehen suusta tai koulussa luokan tyttöjen suusta.
Kokoomusnaisten kampanja nostaa oikealla tavalla keskustelun keskiöön väkivallan. Ja usein vielä vaietun, salatun ja pelätyn väkivallan. Lähisuhdeväkivallan. Perheväkivallan. Mutta nyrkit heiluvat liian usein myös kouluissa ja sana sivaltaa jo päiväkodissakin.
”Mä en leiki sun kanssa”
Hei, miettikää miltä Sannista – 5v – tuntuu tuo.
Istuin viime viikolla seuraamassa eduskunnassa seitsemännen kerran järjestetyn Nuorten Parlamentin kyselytuntia. Sali täynnä yhdeksäs- ja kahdeksasluokkalaisia ja eräs heistä nosti esille kouluväkivallan. Kiusaamisen.
Hän oli rohkea. Tyttö kertoi miten itse oli joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Miten hän kärsi. Miten hän ei vielä nytkään ollut päässyt kaikesta yli. Hän kärsi edelleen. Mutta oli rohkea ja vahva, kaiken kokemansa jälkeen. Tilanne oli koskettava. Puhemies Sauli Niinistö ja koko sali ja täydet lehterit kuuntelivat tyttöä hiljaa.
Hän ihmetteli, että kadulla tapahtuva väkivalta on aina poliisiasia, mutta koulukiusaaminen – kouluväkivalta ei ole. Erittäin hyvä huomio. ”Miksi koulussa tapahtuma väkivalta on erilaisessa asemassa kuin väkivalta kauppakeskuksessa tai kadulla?”.
Niinpä. Väkivallalle on kouluissamme opetusministeri Henna Virkkusen käskyllä otettu nyt käyttöön nollatoleranssi. Kiusaamista ei kerta kaikkiaan saa sallia ja katsoa sormien läpi. Ei kukaan. Virkkunen on laajentanut KiVa-koulu – Kiusaamisesta vapaa – koulu -toimenpideohjelman koko maahan ja nyt keskustellaan jo siitä pitäisikö malli ottaa käyttöön myös päiväkodeissa ja toisaalta toisenkin asteen oppilaitoksissa. Valitettavasti pitäisi. Se on surullista.
Kyselytunnilla opetusministeri totesi aivan oikein, että välillä opettajien on vaikea havaita kaikkea kiusaamista. Siksi tarvitsemme myös toimintatapoja joilla kiusaaminen saadaan selville. Meidän tarvitsee rohkaista kaikkia kertomaan ja puuttumaan näkemäänsä ja kokemaansa. Epäilyihinkin. Itse opettajana tein aika-ajoin kyselyn oppilaille kiusaamisesta ja meidän pelisäännöt lähtivät siitä, että kaikki se minkä toinen kokee kiusaamiseksi, on kiusaamista. Ja koulukiusaamiseksi se muuttuu jos toiminta ei sanomalla lopu. Aika hyvin pärjäsimme, mutta myönnän, että joskus aina koulukiusaamisenkin kanssa jouduimme kosketuksiin. Ne olivat rankkoja juttuja niin kiusatulle, kiusaajalle kuin myös perheille ja opettajallekin. Siksi olen iloinen opetusministerimme nollatoleranssi-linjasta ja toivon, että se on arkipäivää mahdollisimman pian ympäri maan. Onko se vain unelma – toivottavasti ei.
Kiusaamista tapahtuu lisäksi niin monessa paikassa ja niin monella tavalla, että asia ei ole aivan yksinkertainen ratkottavaksi. Kun kyseessä on vielä jopa aivan pienet lapset, koululaiset ja kasvavat murrosikäiset nuoret niin homma on hyvin herkkää. Uusin paikka kiusaamiselle on netti ja se onkin yksi julmimmista.
Mutta olen iloinen, että Kokoomusnaiset nostavat nyt perheväkivallan aivan uuteen huomioon. Suomessa pahoinpidellään siis joka päivä 250 naista eli yksi nainen joka kuudes minuutti, henkistä väkivaltaa unohtamatta. Mutta pitää myös muistaa se, että väkivallan kohteena ovat usein myös lapset ja yhä useammin myös miehet – isät. Heillekin väkivalta kodissa on kova juttu. Autetaan heitäkin.
Timo Heinonen, kansanedustaja
KM, luokanopettaja
Osallistu kampanjaan ja allekirjoita vetoomus: www.aikapuhua.fi