Tiistaina tiedotteessaan Nettipokeriin kantaaottanut kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (rkp) kerää kansanedustaja Timo Heinoselta (kok) kehuja. Pelimaailman siirtymistä 2000-luvulle ja tähän päivään jo pitkään vaatinut Heinonen on tyytyväinen, että nyt nettipokeri saa tukea myös ministeritasolta.
– Nettipokerin kehitystä on seurattu tarkkaan. Pelaaminen ja tämän myötä ongelmapelaaminen yleistyy ja suuri osa voitoista kerääntyy veroparatiiseissa toimiviin yrityksiin. Parempi ratkaisu olisi että, jokin meidän kansallisista luvanvaraisista toimijoistamme, Veikkaus tai RAY, ottaisi vastuun nettipokerista, toteaa Veikkauksesta vastaava kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tiedotteessaan.
Samalla Wallin muistuttaa että naapurimaamme Ruotsi, joka aiemmin oli samassa tilanteessa, pari vuotta sitten antoi kansalliselle rahapeliyhtiölle, Svenska Spelille, mahdollisuuden tarjota vastuullista ja laillista nettipokeria.
– Nettipokerin kysynnän kasvua on vaikea estää. On parempi, että pelaajille tarjotaan kansallinen laillinen, vastuullinen vaihtoehto pelaamiselle. Vastuullinen pelaaminen tarkoittaisi että pelaamiselle asetetaan 18-vuoden ikäraja ja että pelaaminen vaati tunnistuksen. Veikkauksen tai RAY:n järjestämänä vastuullisen pelaamisen ylijäämä käytetään kansalaisyhteiskunnan ja sen palveluiden rahoittamiseen sekä ongelmapelaamisen ehkäisyyn, muistuttaa Wallin.
Nettipokerista on viime vuosina tullut hyvin suosittu pelimuoto myös Suomessa. Maassamme ei kuitenkaan ole laillisesti tarjottua nettipokeria, joten pelaaminen kohdistuu ulkomaalaisiin nettisivustoihin.
Heinonen toivoo asian nyt etenevän
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Timo Heinonen on tyytyväinen, että ministeri Wallin hieman ravistelee kivimuuria. Heinonen myöntää ongelmapelaamisen, mutta oikeaksi ratkaisuksi hän ei näe ”2000-luvun kieltolakia”.
– Mieluummin minä tarjoisin pelaamista omien yhtiöidemme kautta. Näin voitot voitaisiin yhtiöiden kauttaa ohjata pelaamisen ongelmien ehkäisemiseen ja hoitoon ja myös urheilun ja kulttuurin hyväksi. Nythän tilanne on se, että pelaamisen pyörittämisen voitot hukkuvat maailmalle niin kuin Wallinin aivan oikein totesi, kertoi Heinonen.
Heinonen on pitkään kuulunut kansallisen nettipokerin kannattajiin ja muutenkin hän olisi aika-ajoin valmis ravistelemaan vanhoja kiviaitoja.
– No ehkä tämä Yle-keskustelu on toinen sellainen missä olen odottanut hieman uudistamishalua. Nyt sellaista näyttäisi olevan ilmassa laajemminkin, nosti Heinonen esimerkkinä esille keskustelun Ylen rahoituksen tulevaisuudesta.
– Toinen voisi olla nettimaailma yleensä – enkä puhu nyt vain nettipokerista vaan esimerkiksi musiikin lataamisesta ja sen mukana tulleista ongelmista. Kannattaa aina minusta miettiä voiko jotain vastaan taistella. Jos ei voi niin silloin kannattaa etsiä mallia jossa voitaisiin edes valvoa ja ehkä turvata esimerkiksi tekijänoikeuksia jollain tavalla, totesi Heinonen ja lupasi jatkaa keskustelua näistä kaikista tämän vuosituhannen asioista.