Kevään vaaleissa kolmannelle kaudelleen eduskuntaan valittu kansanedustaja Timo Heinonen järjestää perinteiset vaalien kiitosjuhlat nyt kesätanssien merkeissä. Lopen Vojakkalan Lavalla on luvassa tulevana lauantaina 13.6.2015 kello 18.30 alkaen kesäilta missä musiikista vastaa Okalinnut solistinaan Olli Kytömäki ja ruokana tarjoillaan tammelaisen Makulihan herkkuja.
– Halusin tällä kolmannella kerralla tehdä hieman erilaisen juhlan. Kesään kuuluu lavatanssit ja toivottavasti sääkin meitä suosii. Illan aikana meille esiintyy myös Dance Artin poikaryhmä ja jotain muutakin pientä ohjelmaa on luvassa, kertoi Timo Heinonen.
Kesäjuhlaan on vapaapääsy ja musiikki jatkuu Vojakkalan Lavalla aina kello 01 asti.
– Toivotan kaikki mukaan viettämään kesäjuhlaa ja kesäiltaa. Paikka on kaunis ja tunnelmainen ja uskoisin, että illastakin tulee ikimuistoinen.