Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen osallistui lauantaina 12.8.2023 Forssan Holjille markkinoille. Kaksipäiväisen kaupunkifestivaali Holjien osana järjestetyt markkinat keräsivät Forssan torille aurinkoisessa syyskesän säässä paljon väkeä.
-Väkeä oli todella paljon. Oli mukava päästä juttelemaan ihmisten kanssa ja mukava oli myös huomata, että ihmisiä kyllä puhutti ja pohditutti ihan muut asiat kuin nämä some- ja muut kohut. Totesikin monelle, että nyt on tärkeää hallituksen päästä työnsyrjään kiinni ja toteuttamaan hyvää hallitusohjelmaa, kertoi Timo Heinonen ajaessaan takaisin kotiin Forssasta.
Heinonen kertoi esille nousseen mm. työllisyystoimien kiireellisyyden ja työelämän kehittämisen. Myös arjenturvallisuus ja koulutyön alkukin olivat puhuttaneet.
-Olen ehdottomasti samaa mieltä, että työllisyystoimien kanssa pitää päästä reippaasta eteenpäin. Uskon, että enemmänkin on vielä tehtävissä, mitä hallitusneuvotteluissa sovimme, kunhan nyt vain alkuun päästään. Ja paraneva työllisyys helpottaa sitten osaltaan tätä muuta mitä talouden sopeuttaminen ja velkaantumisen taittaminen edellyttää.
Forssan torilla Heinonen otti kantaa myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisiin aiheisiin. Presidentinvaaleista Heinonen uskoi uutisia saatavan lähipäivinä, mutta Nato-Suomen rakentaminen ei voi odottaa.
-Kyllä tässä hihat on jo kääritty ja Nato-Suomea rakennetaan hyvää vauhtia. Moni ajatteli, että Nato-jäsenyys on valmis, kun meidät lopulta mukaan hyväksyttiin, mutta itseasiassa tästähän vasta työ alkoi. Itse uskon, että koko Naton sisäinen rakenne tulee tässä muuttumaan ja tässä toivottavasti meillä on annettavaa koko liittokunnalle enemmänkin, kertoi Heinonen viitaten keskusteluun Naton uudesta esikunnasta.
Natossa on keskusteltu Norfolkin ja Brunssumin rinnalle mahdollisesti tehtävästä pohjoisesta esikunnasta. Itämeren alueen eteläisemmät osat ovat nykyisin Natossa Brunssumin päämajan alaisuudessa, kun Arktiset ja pohjoiset alueet on sijoitettu Norfolkin päämajan alaisuuteen.
-Itse uskon, että tätä rakennetta tullaan nyt meidän ja toivottavasti myös pian toteutuvan Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä uudelleen arvioimaan, jatkoi Heinonen, joka on toiminut jo 12 vuoden ajan eduskunnan puolustusvaliokunnassa.