Hyvää joulua teille kaikille! Annetaan toisillemme tänään erityisen paljon aikaa ja yhdessäoloa. Annetaan huomiota ja kiitosta. Ja muistetaan myös ainakin yhtä sellaista jolle joulu on tänä vuonna syystä tai toisesta erilainen tai jopa raskaskin.
Pitkät yöunet Pekkalassa. Eilen iltamyöhään saunassa ja sen jälkeen olikin hyvä mennä vällyihin. Kuusi tuvassa ja kaikki jouluun valmista. Yöllä pienet Pekkalan tontut olivatkin jo kuusenalusen löytäneet ja siellä pari pientä lasten lahjaa odottikin aamun keräilijöitä. Nyt lohileivät syöty ja Joulupukin kuumalinja auki. Tulisikohan kohta se Lumiukko jo?
Mummulassa tänään Joulupuuro ja rakkaiden kanssa Turun Joulurauhan julistus. Haudoilla jo kynttilät ja joulupukkikin nähtiin Riihimäen Mummilassa. Ihana päivä ja paljon yhdessäoloa ja runsaasti rakkautta. Jopa sitä tuhlaillen.

Ja isän tehtävä on aina lukea jouluevankeliumi.
Nyt ilta jo pimenee. Lunta ei maassa, mutta pimeässä taivaan tähdet loistavat kirkkaammin. Yöllä vielä matkaan täältä järven rannasta Lopen kirkkoon. Siellä Timotein jouluyön laulut.
”Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella…”

Hienoa, kun Joulupukki käyttää myös paikallisia palveluita. Ihania Pekkalan Kettu -villasukkia Hanna Jousimaalta. Saatte muuten ihan minkälaisia sukkia vaan ikinä keksitte pyytää Hannalta. Facebookista löytyy ja multa saa myös yhteystiedot jos tarpeen. Ihan paras ja taitavin.