Joulun viettomme alkaa jo toukokuussa – Makulihan kinkku kruunaa Pekkalan joulupöydän

Blogi, perjantaina 23.12.2022

”Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa
Porsaalla silloin on herkut suussa
Se lihoo, se kasvaa, se vahvistuu
Ja sitten kun koittaa marraskuu
Niin lapset laulaa ”Jouluntähti on ehdoton”

Niin se Juice Leskinen jo aikanaan lauloi ja ehdoton tähti se on joulupöydässä tänäkin jouluna. Vuosien ajan olemme ostaneet joulukinkkumme Tammelasta Makulihalta ja niin tänäkin jouluna. Kinkunhakuretki on jo nykyisin vähän kuin kuusenhakuretkikin täällä Pekkalassa. Aina matkaan haluaa useampi lähteä ja hyvää suomalaista possua odottavat kaikki. Vuonna 1991 perustettua perheyritystä johtaa tänä päivänä sisarukset Riikka Ali-Lekkala-Toivo ja Jussi Ali-Lekkala ja tänä vuonna tilamyymälä koki myös isompia muutoksia Tammelassa. Mainio lihakauppa sai nyt myös kahvilan ja lounasravintolan ja paikkaan onkin aina mukava poiketa, kun ohi ajelee. Tai ei siis Makulihasta enää voi edes ohi ajella.

Eilen kävimme ostamassa Riikalta esikoisen kanssa joulupöydän tähden ja vähän myös muitakin herkkuja joulun pöytään. Isäni aina puhui tytinästä ja pitihän sitä lihahyytelöäkin vähän pöytää ostaa. Ja totta kai Makulihan tiukkaa sinappiakin. Pari kertaa pitää ainakin santsata, kun pöydässä perinteen mukaan jälleen myös Riihimäen Leijonien Leijonasinappiakin iso purkki. Ja minä poika santsaan.

Itseasiassa kotimme ovessa on joulun alla vuosien ajan ollut kyltti, missä on ollut minun joulun suosikkilausahdukseni:

Tulispa joulu, niin saisi yölläkin syödäkseen.

Yksi yö siis vielä jouluaattoon eli tänään pitäisi kuusenhakuun lähteä ja myös hakea Koski Cafe Myllyltä kalat pöytään. Perinteikäs, vuosikymmenten kalamestarimme, Pauli Musakka luopui savustuspöntöistään tänä vuonna, mutta onneksi uusi kalamestari löytyi läheltä. Iso kiitos siis Paulille niin joulukaloista, THDerbyn kalarullista, juhannuksen kalaherkuista ja monesta muusta. Kala on vaan niin hyvää. Vähän kuin kinkku joulupöydässä.

Eilen illalla pääsin vielä vieraaksi Pilpalan koulun joulujuhlaan. Koulun vanhempaintoimikunta teki Taina Puolitaipaleen johdolla koululle oikein kunnon vanhan ajan joulujuhlan ja olipa mainio tunnelma. Lapset esittivät tuttuja esityksiä Joulukuvaelmasta lähtien ja entiset oppilaat soittivat mm. nokkahuiluilla ja pianollakin tuttuja lauluja. Ja olihan tunnelma aikalailla hieno, kun entiset oppilaat astelivat salin eteen tiernapoikina. Aika velikultia.

Lämmin kiitos Pilpalan koulun väelle! Teitte todellakin joulun sydämeen. Taidan santsata kahvia ja lähteä kohta kuusen hakuun. Kunhan perhe tuolta kammarista ylös kömpii ja rakas kummityttömme Eltsu.

Duuba daaDabadibi baaShibada duuJee!

Kommentit