Iltalehti listasi eduskunnan puheenvuorot – Timo Heinonen kymmenen kärjessä

Uutiset, sunnuntaina 13.01.2013

Iltalehden suuri selvitys tammikuulla paljasti eduskunnan ahkerimmat. Puheenvuorotilaston kärkipaikkaa pitää edelleen nimissään kokenut, ex-ministeri Mauri Pekkainen 327 puheenvuorollan. Kansanedustaja Timo Heinonen nousee listalla kymmenen kärkeen ja on ykkönen omasta puolueestaan kokoomuksesta ja myös ykkönen hämäläisistä kansanedustajista.

– Ei puheenvuorot sinänsä mitään ratkaise. Mutta itse arvostan eduskunnan istuntoja ja ne ovat tärkein poliittisen keskustelun paikka maassamme, pohti Timo Heinonen saldoaan.

Heinonen sanoo usein toivovansa eduskunnan istuntoihin vilkkaampaakin keskustelua. Isoista asioista olisi Heinosen mukaan hyvä käydä perusteellisempaankin keskustelua ja myös keskustelua asioista etukäteen, mutta myös jälkikäteen arvioiden sitä miten toimenpiteissä on onnistuttu.

– Kyllä tällaiselle keskustelulle olisi ehdottomasti lisää tarvetta. Nytkin olemme tehneet erittäin suuria ratkaisuja ja niitä olisi hyvä käydä avoimesti läpi, mietti Heinonen.

Eduskunnan istunnoissa eniten puheenvuoroja käyttäneiden kansanedustajien joukossa on edustajia käytännössä kaikista puolueista. Kymmenen kärjestä puuttuvat vain vasemmistoliiton, vihreiden ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmien kansanedustajat. Heinosen lisäksi toinen yli 200 puheenvuoron kastiin päässyt on konkaripoliitikko Ben Zyskowicz.

– Puheenvuorojen määrällä ei sinänsä ole mitään merkitystä. Mutta tottakai se kertoo jotain jos puheenvuoroja on vuositasolla vain muutama. Itse arvostan hyvää poliittista keskustelua ja sitä soisin eduskuntaankin lisää.

Yli 200 puheenvuoron kärkiryhmään nousivat Pekkarisen ja Heinosen (222) lisäksi myös mm. perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini (227) ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen (200). Ben Zyskowicz käytti puheenvuoroja istunnoissa yhteensä 205 kertaa.

Alle viidenkymmen puheenvuoron ryhmään mahtui kansanedustajista lähes neljännes. Listan hännillä vasta marraskuussa 2012 kansanedustaja aloittanut Anu Urplainen. Koko vaalikauden kansanedustajana olleista hännillä olivat Paula Lehtomäki (10), Laila Koskela (12), Heli Paasio (16), Teuvo Hakkarainen (21), Mikael Jungner (22) ja James Hirvisaari sekä Johanna Jurva 23 puheellaan. Alle 20 puheenvuoron jäi kaiken kaikkiaan 14 kansanedustajaa.

Lähde: Iltalehti 7.1.2013

Kommentit