Ilmoittautumisaika loppuu Vanajanlinnan Kiitosjuhlat lauantaina 28.4.

Uutiset, torstaina 12.04.2007

Kansanedustaja Timo Heinosen kampanjaväki ja tukiryhmä järjestävät yhdessä Vanajanlinnan kanssa Kiitosjuhlat lauantaina 28.4. kello 19.00. Tilaisuus järjestetään Hämeenlinnan Vanajanlinnan upeissa saleissa ja illan musiikista vastaa kampanjan tavan mukaan Käsityöläiset. Muu illan ohjelma pidetään vielä salaisuutena, mutta luvassa on kuitenkin mielenkiintoinen ja vauhdikas ilta.

– Mukaan on ilmoittautunut jo nyt lähes 150 henkeä ja ilmoittautumisaikaa on jäljellä vielä pari päivää. Iltahan on tarkoitettu kaikille Timoa komppaaville eli tukiryhmäläisille, Taustavaikuttaja klubilaisille, tekijöille, tsemppaajille ja tietysti kaikille äänestäneille, kertoi Riku Bitter ja pyysi hoitamaan ilmoittautumiset sähköpostilla suoraan hänelle osoitteeseen riku.bitter@granlund.fi lauantaihin 14.4. mennessä.

Vanajanlinnan Kiitosjuhla –idea syntyi jo talvella kampanjan käydessä kuumimmillaan. Vaalituloksen varmistuttua tilaisuus sai nimensä ja ajankohdan.

– Istuin kampanjan aikana muutaman kerran alas Vanajanlinnan isännän Pekka Vihman kanssa. Lisäksi pidimme Vanajanlinnassa myös kampanjamme Oikea Suunta –seminaarin. Niin näissä tapaamisissa sitten kerran Pekka totesi, että jos tämä kampanja onnistuu niin linnalla juhlitaan. Tämä lupaus nyt sitten lunastetaan tämän kuun viimeisenä lauantaina, kertoi Timo Heinonen tapahtuman syntyideasta.

Kiitosjuhla täydentää ja huipentaa myös samalla jo järjestettyjen kolmen Kiitoskahvi-tilaisuuden sarjan. Vaalien jälkeen täytekakkukahvit on tarjottu jo Riihimäellä, Hausjärvellä ja Lopella.

– Lupaan jatkaa avointa linjaa myös tulevaisuudessa. Ei nämä kahvitilaisuudet tähän jää ja lupaan myös ahkerasti kiertää maakuntaa vaalien välissäkin. Minulle se on luonnollinen tapa toimia. Olen aina osallistunut erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin aktiivisesti. Eli siinä mielessä ei tarvitse tehdä kuin juuri se mistä aidostikin pitää, totesi Heinonen ja toivotti Vanajanlinnaan kaikki lämpimästi tervetulleiksi.

Vanajanlinnan Kiitosjuhlat lauantaina 28.4. kello 19.00 alkaen. Ilmoittautumiset 14.4. mennessä riku.bitter@granlund.fi.

Kommentit