Iivo Niskanen olympiavoittajaksi hiihdon kuninkuusmatkalla! – Tänään Krista Pärmäkoski hakee samaa 30 kilometrillä

Blogi, sunnuntaina 25.02.2018

Olipahan urheilupäivä eilen! Iivo Niskanen ja kultaa 50 kilometrin perinteisentyylin kisassa ja huikealla hiihdolla! Onnea Iivo! Suurhiihtäjä ja heitä ei ole Suomen historiassa montaa!

Edellisestä viidenkympin olympialaisten suomalaisvoitosta ehti kulua jo tasan 50 vuotta ja silloin voittaja oli Kalevi Hämäläinen. Ja muuten edellisestä miesten hiihdon olympiakullastakin ehti kulua jo 20 vuotta! Iivo siis siisti hieman tilastoja tänne 2000-luvulle!

Iivosta tuli samalla kaksinkertainen olympiavoittaja ja vieläpä niin, että kullat kaksista eri kisoista. Useampaan kuin yhteen maastohiihdon olympiakultaan ovat yltäneet ennen Iivo Niskasta suomalaisista vain Veikko Hakulinen, Eero Mäntyranta ja Marja-Liisa Kirvesniemi os. Hämäläinen. Eli kovaan seuraan sai nuorimies liittyä ja uskoisin, että viivalla mies vielä ainakin Pekingissä neljän vuoden päästä. Hyvin vielä kahdeksankin vuoden päästä.

Tämä menee omissa urheilun paikanpäällä koetuissa TOP-hetkissä kyllä kärkiviisikkoon. Ehkä jopa kolmikkoon. Hieman eri tavalla sykäyttäneet hieman erilaiset urheilutapahtumat Jyskälän voitoista jääkiekon maailmanmestaruuksiin jne. Ja korkealla myös minulle meidän pienen kunnan Lopen 96-poikien C-junnujen salibandyn Suomenmestaruus. Aivan eri kokoluokan juttuja, mutta minulle suuria hetkiä. Näitä siis niin vaikea verrata, mutta urheilumiehen sydämessä paikkoja riittää. Iivo siellä nyt isosti.

Illalla vielä yllätysmitalijuhlat suomalaisten kanssa ja tänään sitten jatketaan päätöslajin parissa. Krista Pärmäkoski hakee kolmattaan ja vieläpä Kuningatarmatkalta ja sitä kultaista! Lupaan huutaa, vaikka kurkku hieman kipeänä onkin. Aamulla hain paikallisesta pikkuapteekista rohtoja. Joudun ottamaan kuin Johaug konsanaan tietämättä yhtään mitä suuhunsa laittaa 🙂

Illalla sitten Pyeongchangin olympialaisten päättäjäiset. Siellä soi ainakin kerran Maamme-laulu kun hiihdon kauden päätösmatkan mitalit jaetaan päättäjäisten yhteydessä. Onkohan koskaan ennen niinkään tapahtunut?

Aamulla kuuden jälkeen lähtö täältä kohti Soulia ja sieltä sinivalkoisin siivin kisajoukkueen kanssa kohti Suomea!

Kommentit