Hyvää Ystävänpäivää – Pidetään yhtä

Blogi, perjantaina 14.02.2020

Helmikuun 14. päivä. Sehän on Ystävänpäivä. Vuosien saatossa olen ollut onnekas ja saanut paljon kavereita ja ystäviä. Monet jo lapsuudesta lähtien ja monia nuoruudesta ja opiskeluajoilta, työelämästä ja matkan ja vuosien varrelta.

Paljon sellaisia joiden kanssa teistä tavataan varsin säännöllisesti. On aina mukava saada viestiä, että ehditkö kahville tai salaatille. Niin usein itsekin heitän.

Ystävät on kyllä elämän suola. Monista hetkistä ei ilman teitä olisi selvitty ja yli menty.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kanssa sydänpäivän ja ystävänpäivän kuvassa Valtiosalissa.

Ja ystävä auttaa aina 🙂 Kiitos Sinkku tästäkin avusta.

Tänään eduskunnassa minulla vain Valtiovarainvaliokunnan kokous ja sitten lyhyt perjantain täysistunto. Nyt autoon pakattuna laskettelusukset ja viikonlopuksi rinteeseen. Kummitytön perhe ja meidän poppoo taas matkassa. Parasta ystäväseuraa.

Muutama sana vielä työviikon jälkeen liikennehankkeista. Tuo kantatien 54:n riista-aita lähtee liikkeelle nyt alkuvuodesta ja Herajoen VT3 liitäntäpysäköinti tehdään valmiiksi ensi kesän aikana. Mutta uutta tulee…

Viime kaudella päätettiin yhdessä parlamentaarisesti isosta 300milj lisärahoituksesta tiestön korjausvelkaan.

Muutama kohde jo etenemässä. Läyliäinen-Klaukkala tietä päällystään Maakylästä Antti Mikkolalta 🙂 etelään Vihtijärvelle.

Uutta asfalttia saadaan myös kakkostielle, kolmostielle, kymppitielle (Renko-Hml) Lahdesta Heinolaan ja sieltä kohti Mikkeliä (aivan hirveässä kunnossa pinta kun viime viikonloppuna ajelin) ja samaa tietä myös Lahdesta etelään Orimattilaa kohden.

Lisäksi Vääksy-Sysmä ja Padasjoki alueella uutta pintaa teille 313 ja 314 sekä 14173. Ja Lounais-Hämeessä myös Humppilaan.

Mutta tässä siis ensimmäisiä. Joitain vielä tulee lisää kun kilpailutus etenee ja hinnat selviävät. Palaan aiheeseen ja olen teiltä tulleita viestejä laittanut eteenpäin ja tässä jo muutamia niistäkin huomioitu.

Mutta nyt pari päivää vapaata. Lapsilla hiihtoloma ja iskääkin tarvitaan.

Kommentit