Tänään aurinkoisessa säässä saamme juhlistaa suomalaisen työn ja työntekemisen, kevään ja ylioppilaiden yhteistä juhlaa. Ainakin täällä Hämeessä todella kaunis aamu ja valmistaudumme tässä jo perinteiseen Lopen Sinivalkoiseen Wappuun. Jo viidennen kerran kokoonnumme Lopen kirkonmäelle Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalla ottamaan wappua vastaan ja juhlistamaan sitä kaikki yhdessä. Puheen patsaalla pitää tänään Risto Nurmi ja musiikista ja lauluista vastaa Timotein laulajat. Tilaisuus tänään vapunpäivänä 1.5. klo 10.30 Lopen kirkonmäen juurella. Tervetuloa mukaan!
Kertakaikkisen kaunis kevätaamu. Parasta vappua!
….
Kevään täyttämä vappupäivä takana. Tapahtumia ja tilaisuuksia olisi riittänyt ja kutsujakin vaikka kuinka, mutta yhteen päivään ei kaikkea saanut mahtumaan. Aamuinen Lopen Sinivalkoinen Wappu keräsi jälleen kokoon hienosti väkeä myös naapurikunnista ja paljon vapaa-ajanloppilaisiakin. Radiostakin tutun ”luontoäänen” Risto Nurmen puhe oli niin taidokas ja värikäs kieleltään, että en edes yritä sitä kuvailla. Sanon vain, että toi kesän. Liitän tuon puheen kokonaisuudessaan tännekin.
Timotein lauluesitykset olivat myös mukavat ja vaikka perinteestä kyse niin aina nämä naiset yllättäväkin. Niin tälläkin kertaa. Kiitos siis Ristolle, Timotein laulajille ja kaikille mukaan tulleille. Kaikkien yhteinen vappu on todellakin niemensä veroinen ja perinne jatkuu.
Iltapäivällä sitten vielä kotiseutukierrokselle mm. Räyskälän lentokentälle ja Kyläkauppaan. Kyllä Loppi on sitten kaunis ja päiviä täällä voisi vain kierrellä. Lounaan tosin nautimme tällä kertaa Lopen rajan toisella puolella eli Tammelassa. Legendaarinen Keppanakellari oli vappulounaamme paikkana tänä vuonna.
Mutta nyt tähän loppuun tuo Risto Nurmen erinomainen puhe. Huomenna eduskunnassa jatkuu tiukka arki. Tämän viikonlopun jälkeen taas jaksaa.
*********************************************
*********************************************
Risto Nurmen Lopen luonto -vappupuhe
”Yllämme kaartuu korkea, sininen taivaankansi. Kultainen aurinko vuodattaa valoaan ja lämpöään. Neito kylpee keväisessä, kaikkialle tunkeutuvassa kevätauringossa ja hänen kauniit, uhkeat muotonsa alkavat paljastua. Pyöreät kukkulat, lempeästi viettävät , kutsuvat laaksojen rinteet, mieltä nostattavat kaarevat, pitkät selänteet. On sileäpintaisia kumpuja, on silmäähivelevää, rauhallisesti aaltoilevaa hedelmällistä maan ihoa, hedelmällistä maata rikkaan elämän kasvaa. Luontoneito- alkaa pukeutua parhaimpiinsa.
Luontoneito haluaa ja saa värikkään, päivä päivältä tuuhettuvan kukkamekon. Sen kehkeytymistä on odotettu, lumesta ja jäästä vapautuvaa kevätmaata on katseilla haravoitu, haluttu nähdä ensimmäinen kevätkukka. Mutta ensimmäinen kukka ei olekkaan lähellä kuloruohoista maata, vaan se keinuu kirkkaassa valossa pähkinäpensaan oksassa. Onnellista on, kun pähkinäpensaan emi- ja hedekukat kukkivat lähekkäin. Ensimmäiset värit ovat tummanpunaiset emikukkien luotit ja heteiden heleä keltaisuus.
Mutta usein jo samaan aikaan, maasta kohoavat kullankeltaiset leskenlehden kukinnot. Ne ovat kuin pieniä, terhakoita kevätaurinkoja, jotka täydellä terällä katsovat kohti taivaan sineä ja kaikille elämää antavaa aurinkoa. Luontoneidon kolttu on saanut kultaiset napit ja kevään kehitys on varmasti alkanut. Sininen on toivon, kaihon ja rakkauden väri ja varmaan lähes alitajuisesti ihmismieli kärsimättömästi odottaa ensimmäistä sinistä häivähdystä aurinkoisessa maanhelmassa. Ja kohta ensimmäiset sinivuokot avaavat silmänsä ja luontoon syttyy ihmeellinen, lähes salaperäinen hehku. Kun katsoo sinivuokkoa voi ihailla kukan yksinkertaista, mutta lumoavaa kauneutta ja tuntuu siltä, että sinisyys ei rajoitu vain kukkaan, se aivankuin säteilee sinisyyttä kevätilmaan. Luontoneito saa mekkoonsa ensimmäisen sinen- lukemattomat häät ovat tulossa. Sinistä on jo valmiina.
Maan iho, mantu, hedelmällinen maa on lämmennyt ja vihreys nousee, talvehtineet kasvit oikovat lehtensä ja uudet ruohojen versot nousevat luonnossa ja pelloilla oraat peittävät tumman mullan. Luontoneidon hame saa kaikkia yhdistävän vihreän, elämän värin.
Kevään edetessä voi seurata kukkien väriviestiä. Ihmisen mielessä saattaa viipyä vielä muisto valkeasta lumesta, kun jo valkovuokot ilahduttavat puhtaalla loisteellaan. Valkovuokkojen viestiä jatkavat tuomet kuohkeine kukintoineen , pihlajat tuuheine kukkaterttuineen ja kun lähestytään Juhannusta, niin maiseman valkoisuutta kuohuvat koiranputkien kukinnot. Ne muodastavat kaiken ylle valkeita pitsipilviä. Niin nousee Luontoneidon ylle raikas, pehmeä ja herkkä valkoisuuden kudelma.
Sinivuokon viestiä nousevat jatkamaan lemmikit, orvokit ja nurmitädykkeet. Sinisen kaikki vivahteet hennosta vaaleansinisyydestä , syvään tummansinisyyteen kirjautuvat Luontoneidon kukkamekkoon.
Leskenlehden keltaisuutta vie rohkeasti eteenpäin voikukka, joka lupaa kyselemättä nostaa ilahduttavan monessa paikassa tuuhean , pehmeän kukintonsa ihmissilmän ja monen medenkerääjän iloksi. Voikukka juottaa medellään talvehtineet isot päiväperhoset kuten nokkosperhoset, neitoperhoset, sitruunaperhoset, suruvaipat ja ritariperhoset. Ja myös kimalaiset ja ampiaiset sekä monet muut medenkerääjät. Niin elämä voimistuu ja vihannoi. Ehkä joku ihmislapsikin kerää voikukan mykeröitä ja tekee niistä simaa Juhannukseksi.
Kukkien kultaviestiä jatkavat rentukat ja leinikit. Niiden keltaisuus on kiiltävää ja niin täyteläistä, että ne ovat kuin kullasta valettuja.
Punainen on rohkeuden ja rakkauden väri. Sitä tummanpunaista vilkutti jo pähkinäpensas, sen viestin ottaa vastaan puna-ailakki ja kohta metsäkurjenpolvi, jonka väri on lempeän sinipunainen. Kukkivat metsäkurjenpolvet kauniine vihreine lehtineen ovat itsessään kuin morsiuskimppuja, jotka sopivat sellaisenaan koristeiksi Luontoneidon mekkoon. Pehmeää täyteläistä punaa tuovat metsä-ja puna-apilat.
Luontoneito saa myös sävelhunnun. Hunnun rakentuminen on alkanut jo varhain kevättalvella: rohkeat tiaiset, viherpeipot ja käpytikat ovat laulaneet alkusoiton keväälle ja kannustaneet ihmislasta astumaan kevään kelkkaan. Tosin eräät tummat otukset ovat myös varhain heränneet: varikset, harakat,naakat ja korpit ovat vetäneet voimallisen, karhean sanomansa keväisten hankien ylle. Tuolloin varisten ja korppien äänessä ei ole kovuutta vaan siinä on laulullista notkeutta, mairittelevaa kissamaista nau´untaa. Sellaistahan se on, kun on kevättä rinnassa.
Mutta sitten tulee sinitaivaalta neidon hunnun ylväs koriste: valkeat joutsenet saapuvat, laulavat lennossa ja laskeutuvat sulaan tai jopa Loppijärven jäälle. Kohta kurjet kaartelevat Lopen yllä ja vahvat, karheat huudot ovat kuin koskia kevään sävelvirrassa.
Melodisen sävelsoitannon on iloksemme kovinakin kevättalvina aloittanut mustarastas. Mustarastaan levollinen huilusoitanto kantaa yli takatalvien. Hieman kaihoisat, mutta kirkkaat säveltertut siivittävät kevätmieltä eteenpäin. Mustarastaan rauhallinen puhelu tuo lämpöä sävelhuntuun.
Ja sitten yht´äkkiä kevätilmassa raikuu rohkea , iloinen peipon liverrrys. Se tuo sävelhuntuun veden helmeilevää kirkkautta, rohkeita nousevia sävelpuroja.
Kun peippokoiraat lehahtavat maisemaan on kevätilma täynnä viserrystä aamusta iltaan. Samoihin aikoihin myös taitava viulisti, punarinta, on tullut ja aloittanut soitantonsa. Se istuu kuusenlatvassa ja vetää pitkiä, kirkkaita säveliä kuin viulisti glissandoja. Sävelsarjassa on myös puristettuja sävelryppäitä, kuin staccato- näppäilyä ja monta muuta vienoa kuviota. Västäräkki myös heittelee ohuita sirpityksiä ja zilputuksiaan. Kuovi huutaa pitkän, villin huutonsa avaran peltomaiseman yli. Kevätillassa lehtokurppa lentää kurnuttaen tutun reittinsä ikäänkuin kuitaten päivän kuluneeksi ja yön alkaneeksi.
Suurten metsien syleilyssä päilyviltä lammilta ja järviltä kajahtavat kaakkurien ja kuikkien alkukantaiset huudot, jotka kertovat Lopen luonnon kalevalaisesta erämaahengestä. Erämaa-alueella on myös muistokivi, jossa kerrotaan, että ”tällä paikalla kaadettiin Etelä-Suomen viimeinen karhu vuonna 1875”. Kesti sata vuotta, ennenkuin karhu tuli takaisn ja kenties hankasi kylkeään tuota muistomerkkiä vasten.
Kiuru nousee leskenlehtien kirjavoimalta pellolta hurjasti krinisten laulamaan kiihkeää kudelmaa sävelhuntuun. Saapuvat laulurastaat, räkättirastaat, punakylkirastaat ja korpirastaat. Rastaiden laulut sinkoilevat limittäin ja lomittain pitenevässä päivässä.Luontoneidon sävelhuntu on täyteläinen, mutta kuohkea ja avara lintujen kiihkeästä laulusta. Kirjosieppo tulee tarkastamaan vanhaa pesimäpiiriään ja puhelee iloisen sävelsarjansa. Sävelvuo karttuu mustapääkertun heleästä , huilumaisesta vihellyksestä, joka on kuin sävelistä rakennettu tuoksuva tuomenkukinto. Pajulintu tuo lempeän, pehmeän sävelpuron huntuun ja tiltaltti vetää kirkkaan hopeiset viivat.
Kohta sujahtavat räystäspääskyt pihapiiriin ja kertovat kirkkaine huutoineen, että kotiin on tultu. Tervapääskyt kiitävät korkean sinitaivaan alla ja kirskuvat villisti, sanoen: kesä on tullut.
Luontoneidon kesämekko on valmis ja soiva huntu aaltoilee vuorokauden ympäri, sillä satakielet ja viitakerttuset ovat vallanneet vihreät viidat.
Vielä Luontoneito saa kukkaseppeleen: kultaisia voikukkia, valkoisia metsätähtiä, sinisiä tädykkeitä ja lemmikkejä sekä orvokkeja, punaisia apiloita,valkoisia oravanmarjan kukintoja, imarteen vihreät pitsimäiset lehdet tuovat vihreyttä, valkoiset oravanmarjan kukinnot ja kaiken kruunaten kansalliskukkamme kielon valkea heku ja lumoava tuoksu.
Luontoneidon kauniit, uhkeat muodot on puettu kukkasilla ja hänen silmänsä: järvet ja lammet, ovat saaneet sinisen loistonsa taivaankannen sinestä. Neidon silmät saattavat saada myös hieman salaperäisen värin. Tuuheiden metsien siimeksessä lähdelampien vesi välkkyy smaragdinvihreänä.
On tultu Juhannukseen ja luontoaarteiden Loppi viettää juhlaa, joka jatkuu Isonakesänä. Luonto kypsyttää monta ihanaa villiä nautintoa, on marjoja, on sieniä, monenlaista metsän ja veden antia. Maamiehen työ tuottaa tulosta ja pellot kasvavat monenlaista satoa. Ollaan suuressa suvessa ja on aikaa kuunnella myös luonnon hiljaisuutta, se rauhoittaa ja hoitaa ihmisen mieltä.
Nyt on Vappu. Lopen luonto on kehkeytymässä kevätloistoonsa.
Kaunismuotoinen, kirkassilmäinen Luontoneito kutsuu. Iloitkaa luonnon ihanasta syleilystä, itsestänne ja toisistanne!”
***********************************************
***********************************************