Hurja-Ero ja JM upeassa vauhdissa. Täyttä ravia ja hanaa.

Blogi, lauantaina 02.08.2014

Tänään olen jännittänyt tunnelmia Porista TotoTV:n ja ystäväni välityksellä ja sitten livenä ja suorana täällä Keski-Suomen sorateillä. Lopen Hurja-Ero juoksi upean avauksen Porin Kuninkuusraveissa ystäväni Jari Nylundin ohjastamana ja huomenna sitten kisa jatkuu kahdella ratkaisevalla matkalla. Eero hyvin avauksessa ja tiiviissä ryhmässä maaliin ja mukana vielä vaikka itse Ravikuningastaistossakin. Tuuria siis ravien kielellä huomiseen.

Täällä Jyväskylässä on viikonloppu jatkunut selostuspuuhissa. Kesätyöni vei tänään aamusta Surkeen erikoiskokeelle. Paikka sai muuten nimensä jo 1700-luvun alussa Isonvihan aikaan kun läheiseen järveen hukutettiin kylän pappi. Itseasiassa tämän järven rannalla tänään selostin Neste Oil Rallyn erikoiskoetta 300 vuotta myöhemmin. Surkeen jälkeen sitten hoidettu jo Vetomiesten palkintojenjako Paviljongissa ja nyt jännitetään kuinka Jari-Matti Latvalan auto kestää kaksi viimeistä illan pätkää. Päivän huippuvauhti hukkui juuri jarruongelmaan ja Sebastien Ogier on lähestynyt uhkaavasti. Laskeskelin, että jos näin mennään ja auto tässä kunnossa niin illan huoltoon tultaisiin aikalailla tasatilanteessa. Latvalan noin 30 sekunnin johto siis sulaisi pois ennen huomista sunnuntaina ja rallin päätöspäivää.

Jännää niin Jyskälässä kuin Porissakin. Hanaa ja täyttä ravia.

Kommentit