Hirvimerkki.

Blogi, perjantaina 23.11.2012

Tänään päivä huipentuu Lopen Ampumaradalla kun pitää ampua hirvimerkki. Tänä syksynä ensimmäinen jahtini vasta tulossa eli joulukuun ensimmäisenä päivänä ja merkki vielä ampumatta. Tänään yritetään. Ja ehkä siinä onnistummekin.

Mutta sitä ennen valiokunnat ja täysi työpäivä eduskunnassa. Harmauteen herättiin täällä tänäänkin. Mutta kyllä se siitä…

Niin ja eiliseltä myös hyvä uutinen kun urheiluministeri nosti sitten Hämeenlinnan Pullerin uuden liikuntahallin myös ensi vuoden valtiontuensaajien joukkoon. Halli saa siis tuen ja iso ja tärkeä rakennushanke saadaan toivottavasti liikkeelle. Kiitokset siis ministeri Arhinmäelle! Lopullisesti avustukset myönnetään ensi vuoden alkupuolella.

Kello 17.44 ja kotimatkalla kävin ampumassa vielä hirvimerkin Lopen Ampumaradalla. Taisi kaiken kaikkiaan olla lähes kymmenkunta ampujaa paikalla. Loppuvuoden ammuntamahdollisuudelle oli siis selkeästi tilausta. Kiitos siis Lopen väelle järjestelyistä ja Erkki Kaupille ja Pekka Liljanoksalle ammunnan ja kokeen valvonnasta. Sakolaiseni toimi upeasti ja kaunis neljän reiän nippu ja hirvimerkki taskuun. Ne olivat muuten samalla myös neljä ensimmäistä laukaustani tällä uudella sakolaisellani. Huippulaatua Riihimäeltä ja oli ilo ampua. Nyt hirvimerkki kolmeksi vuodeksi taskussa ja yksi jahti vielä tälle vuodelle sovittuna. Eli joulukuun alussa Marskin Majalta lähdemme Kytäjän kartanon maille jahtiin ja illaksi vielä Marskin jalanjäljissä Vanajanlinnaan illalliselle. 

Tänään oli muuten tilastojen mukaan suurin ”riski” joutua hirvieläimen kanssa onnettomuuteen liikenteessä. Siis tilstojen mukaan juuri tänä päivänä useimmin rytisee. Meillä Lopella on viime päivinä sattunut aikalailla ennen muuta peurakolareita. Hirviäkin isolla tiellä tänäkin syksynä näkynyt, mutta peuroja todellakin paljon ja useita kolareita ihan lyhyellä aikaa. Kantaa siis on syytä pitää kurissa.

Hämmentäviä löytöjä on tehty myös tänä syksynä Lopen metsistä jahtien aikaan. Kaksi hirveä on löytynyt metsistä kuolleina ja kuolemille ei ole ainakaan vielä löytynyt mitään järki selitystä. Hirvissä ei kuulemma ole ollut mitään ulkoisia vammoja ja vielä hämmentävämmäksi tämän tekee se, että myös vuosi sitten meillä tehtii vastaavia löytöjä. Useampi viime vuonnakin. Evira tutki viime vuonna hirvet ja mitään ihmeellistä ei sieltäkään selvinnyt ja nyt näistä uusistakin selittämättömästi kuolleista hirvistä on lähetetty näytteet eteenpäin.

Puhuivat, että ehkä selitys voisi löytyä hirvien mahasta kuitenkin. Miehet olivat nämäkin hirvet avanneet ja ruuansulatuselimistössä oli jotain erikoista. Ruokaa oli mahat täynnä ja runsaasti nestettä. Voisi siis viitata johonkin ruuansulatusongelmaan ja eläimet on löydetty kaikissa tapauksissa pelloilta. Tämän vuoden kuolleet hirvet ovat olleet aika isokokoinen ja pellolla aiemminkin nähty uros ja toinen nuori vasa.

Olisi mielenkiintoista jos nyt Evira suostuisi tutkimaan näistä kahdesta hirvestä myös myrkytyksen mahdollisuudet? Voisiko sellainen selittää tapauksia? Viime vuonna kun Evira ei tutkinut kuin sairauksia. 

Mielenkiintoisia ja huolestuttavia juttuja. Toivottavasti asia selviää. Ja ollaan liikenteessä valppaina huomennakin vaikka ei ole tilastohuippupäivä hirvieläinkolareille. Riski on näinä aikoina aina suuri.

 

 

 

Kommentit