Hevoset Kaivarissa juhlisti 100-vuotiasta Suomea – Väkeä yli 45 000 viikonlopun aikana

Blogi, sunnuntaina 21.05.2017

Hevoset Kaivarissa oli jälleen jotain sellaista  mitä ei välttämättä pääse kokemaan kuin kerran elämässä. Hevosalan järjestöjen yhteinen voimainponnistus tapahtuma keräsi kahtena päivänä Kaivopuistoon yli 45 000 ihmistä ja mikä hienoa aivan valtavasti ei ns. aktiivista hevosväkeä vaan valtavasti ihan tavallisia perheitä lapsineen ja monet isommallakin porukalla. Ja olen varma, että jos tällaisen hevoshullun sydän sykki täysillä niin varmasti tapahtumat antoivat jokaisella hienoja kokemuksia.

Kaivopuistossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa myös ravihevosten kaupunkiajot. Eilen City-raveissa ravasivat hevonen hevosta vastaan kiihdytysradalla lämminveriset ja tänään sitten vuorossa oli Suomenhevoset. Kahdeksan hevosen kisassa kilpailumuotona oli siis kaksintaistelu, josta voittaja eteni aina jatkoon. Ohjastjina 200 metrin ravibaanalla nähtiin maamme huippuajajia parhaiden hevosten kanssa.

Muutama tunnelmakuva Kaivopuistosta. Parasta tämäkin toki paikan päällä.

Voittajiksi ravasivat lämminveristen kilpailussa Order by Boss ja tänään sitten suokeissa Ypäjä Ilmestyvä Ari Moilasen ohjastamana. Kun Arikin nosti tapahtuman oman raviuransa top3:seen niin silloin puhutaan kyllä Ravitapahtumasta isolla R:llä.

Enriko oli Suomenhevosten City-ravien toinen finalisti ja Kukan Tutu vei pronssiottelun. Kari Venäläisen ohjastama Order by Boss voitti eilen lämppäreiden finaalissa Zoltanin ja pronssivedossa Drancy kukisti Yerro Linin.

Esteratsastuksen Kaivopuisto GP:n voitti Kaivarissa itsekin asuva hallitseva Suomen mestari Marina Ehrnrooth Cortina S:llä. Kaksikko oli ainoa joka selvitti perusradan virheittä ja jatkoi siitä suoraan uusintaan. Toiseksi 130 cm:n radalla selvityi Venla Keränen ja Claire II:lla ja kolmanneksi Iisa Huttula ja Casquetta. Suomenhevosten esteillä voiton vei Tampereen Marja Tetri-Rantanen hallitsevalla mestaruusratsullaan Niisun Nestorilla ennen Mari Lainetta ja Hovi-Urhoa ja kolmanneksi hypännyttä Liisa Sassi-Päkkilää ja Silverin Tähteä.

Hevoset Kaivarissa tapahtuma toi siis kirjaimellisesti 150 hevosta helsinkiläisten rakkaimpaan puistoon ja tuntui, että kaikki nauttivat kokemastaan. Näiden oikeiden ja tasokkaiden Kaivarin kilpailuiden ja upeiden hevosnäytösten lisäksi puistossa oli paljon muutakin oheisohjelmaa ja aika laajat ”messutkin”. Erityisesti keppihevosareena oli suosittu ja järjestäjien arvion mukaan jopa 5 000 keppariratsastajaa kirmasi Kaivopuiston viheriöllä. Minäkin 🙂

Alueella pääsi myös tutustumaan hevosiin ja  myös itsekin kokeilemaan mm. talutusratsastusta sekä valjakko- ja ravikärryillä ajelua. Väkeä riitti joka pisteellä jonoiksi asti. Myös Kuninkuusravit olivat mukana Kaivarissa esittelemässä juhlavuoden omaa ravitapahtumaansa. Onhan elokuun alun Vermon Kuninkuusravit ennen muuta juuri tänä vuonna 110-vuotta täyttävän suomenhevosen suuri juhlavuosi. Toivottavasti tämä hevosviikonloppu sai myös monen innostumaan lähtemään Kunkkareihinkin mukaan nyt kun nekin tuodaan pääkaupungin omalle raviradalle Suomi 100 ja Suomenhevonen 110 -tunnelmissa. Kannattaa lähteä vaikka koko perheen tai työ- tai kaveriporukan voimalla mukaan ja uskallan luvata, että ette tule pettymään.

Viikonlopun aivan ainutlaatuinen Suomi 100 -tapahtuma Hevoset Kaivarissa oli siis yleisömenestys ja menestys muutenkin. Aurinkoisena viikonloppuna Helsingin Kaivopuistossa kävi järjestäjien arvion mukaan ainakin 45 000 ihmistä nauttimassa monipuolisesta hevosohjelmasta. Hevoset Kaivarissa esitteli hevosmaailman pienoiskoossa aivan keskellä Helsinkiä ja kyseessä oli Mahdollisuuksien hevonen -hankkeen päätapahtuma ja osa virallista Suomi 100-ohjelmaa. Juhlavuoden teeman mukaisesti tapahtuma tehtiin yhdessä. Tapahtuman järjestivät yhdessä siis Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto ja Hevosalan osaamiskeskus Hippolis ja mukana oli kaiken kaikkiaan parisataa vapaaehtoistyöntekijää mukana myös ”meidän” tallilta Lotta ja Tiina. Kiitos kaikille tekijöille ja talkoolaisille. Ja kiitos myös meidän koko perheeltä aivan parhaasta yhteisestä vapaapäivästä. Ja mikä parasta tämä hauskuus ei jää tähän sillä Mahdollisuuksien hevonen -hanke jatkuu koko tämän juhlavuoden ajan ja tavoitteena on järjestää tuhat erilaista tapahtumaa ympäri Suomen. Minä teen mukaan thDERBYn 🙂

Oli mukava päivä ja hevosvoimia tänäänkin. Illalla vielä oman rakkaan äidin syntymäpäivillä ja nyt sitten katse jo kohti uutta työviikkoa. No taidan vielä jääkiekon finaalin katsoa kun tappiollinen pronssipeli jäi väliin.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit