Heikki Mikkolalle Lopen Uupuneen puu ja Anneli Julenille musiikkuneuvoksen arvo – Hieno juhlapäivä huipentui Lopen kesätorin päättäjäisiin

Blogi, torstaina 18.08.2022

Motocrossin nelinkertainen maailmanmestari Heikki Mikkola istutti tänään oman Lopen Uupuneen -puunsa. Aikanaan valtuustoaloitteestani syntynyt Lopen Uupuneiden puisto sai näin seuraavan nimikkopuun, kun kuluvan vuoden Lopen Uupuneeksi valittu Heikki Mikkola oli lapionvarressa istutuspuuhissa. Heikki oli valinnut puistoon istutettavaksi hevoskastanjan ja siellä näyttävä ja upeita ”mitaleja” isona kasvattava hevoskastanja kasvaa sitten muiden yli 20 Lopen uupuneiden puiden kanssa.

Lopen Uupuneet yhteiskunassa vuoden 2021 Lopen Uupuneen Heikki Mikkolan kanssa 18.8.2022

Kaunis pieni juhlahetki Iso- ja Pikkukorkeen juurella ja olipa mukava jälleen nähdä paikalla myös aiempien vuosien Lopen Uupuneita ja myös muutakin väkeä. Tästä puunistuttamisen juhlahetkestä on tullut kaunis ja kiva perinne kuntaamme. Vuosittain valittava kunnialoppilainen eli Lopen Uupunut saa siis aina valita itselleen nimikkopuun ja sitten istuttaa sen puistomme osaksi.

Juhlallisuudet jatkuivat sitten seuraavaksi kuoronjohtaja Anneli Julenin kanssa. Annelille haimme Timotei-kuoron ja muidenkin Annelin johtamien kuorojen kanssa musiikkineuvoksen arvonimeä ja keväällä Tasavallan presidentti Sauli Niinistö hakemukseemme vastasi myöntävästi ja Anneli sai poikkeuksellisen arvokkaan tunnustuksen urastaan. Oli ilo ja kunnia saada onnitella Annelia ja lukea myös presidentin kirje hänelle.

Muistan, kun aikanaan Anneli Suomeen Virosta muutti. Hänen osaamisensa kiinnitti heti laajasti huomiota ja muistan miten esimerkiksi silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin Annelia eteenpäin auttoi. Ja tuon jälkeen kaikki onkin sitten historiaa, mitä Annelin johdolla tehdään joka päivä lisää.

Paljon onnea Anneli!

Ja ilta sitten vietettiin Lopen torilla. Lopen torikausi päättyi tänään, kun 10. Lopen Kesätorin esiintymislavalle tähtiesiintyjämme Mikko Harju. Hieno ilta ja upea päätös torstai-iltojen kesätoreillemme. Lämmin kiitos Olga Siikaluomalle toriemme järjestelyistä ja torinuorillemme tekemistä ja puuhaamisesta. Ja Lopen Voima- ja Kuntoteamille, Lopen UA:lle, Lopen 4H:lle ja kaikille muillekin talkoista ja tekemisestä! Yhdessä ja yhteistyöllä!

Ensi kesänä jatkamme!

 

Kommentit