Meitä kokoomuksessa on yleisemminkin alkanut harmittaa se, että sovitusta ei pidettä kiinni. Hallitusohjelmassa sovittua ei ministerit ja ministeriöt noudata. Ja koko hallitusohjelmaa ei osa katso tarpeelliseksi noudattaa.
Itse nostin eilen esille yhden ison huolenaiheen eli tapahtumat ympäristöministeriössä. Hallitusohjelmassa on yksiselitteisesti sovittu yhdessä monia asioita. Itse kun oli kyseistä Asuntopolitiikan osuutta sopimassa ja kirjoittamassa niin tiedän, että Matti Vanhasen, Antti Kaikkosen, Tapani Mäkisen ja Martti Mölsän kanssa kirjoitimme monet kohdat nimenomaan muotoon ”tehdään” ”muutetaan” ”korjataan” sen sijaan, että olisimme tyytyneet ympäripyöreisiin ”selvitetään”, ”arvioidaan” tai muuta vastaavaa. Hallitusohjelma kirjoitettiin tältäkin osin selkeäksi ja yksiselitteiseksi esimerkiksi ”Korjausrakentamisen helpottamiseksi luodaan alueellisten poikkeuslupien menetelmä” eli ei siis ”selvitetään” vaan LUODAAN tai ”Viranomaiskäsittelylle asetetaan kaavoitusprosessissa, mukaan lukien YVA, sitovat käsittelyajat” eli tätäkään ei enää tarvitse selvittää tai tehdä uutta kompromissia vaan se on sovittu, että sitovat käsittelyajat ASETETAAN. Tai ”Asuntotuotannossa täysin esteettömiksi asunnoiksi edellytetään rakentamaan vain tietty osuus uudiskohteen asunnoista.” Tämäkin aivan selkeä ehto eli näin tulee ympäristöministeriössä tehdä ja toimia. Tässä nyt vain muutama esimerkki.
Tänään julkisuudessa on ollut keskustelua myös siitä, että eduskuntapuolueiden yhdessä jo sopima kompromissi alkoholilainsäädännön uudistamiseksi ei tunnut sovitusta huolimatta etenevän. Kokonaisuus on siis jo sovittu ja se on kompromissi ja se sosiaali- ja terveysministeriön ja ministerin tulee toteuttaa yksi yhteen juuri sellaisena kuin on sovittu. Tänään perussuomalaisista mm. tämän asian vitkuttelua ihmiteltiin ja ymmärrän miksi.
Puolueemme puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ottikin tänään näihin asioihin kantaa kesäkokouksemme linjapuheessaan. Petteri totesi, että Kokoomukselle kynnyskysymys on se, että hallitusohjelmaa noudatetaan ja sovitusta pidetään kiinni.
Hän totesi, että tilanne ei ole niin hyvä kuin nyt osa antaa ymmärtää ja haluaa uskotella. Orpo totesi, että ”Tämä hallitus on pystynyt tekemään päätöksiä. Hallituksen päätöksentekokyky on perustunut ennen muuta jaettuun tilannekuvaan. Eli siihen, että hallituspuolueet ovat ymmärtäneet, kuinka huonossa kunnossa Suomen talous on.Olisi kovin mukava seistä tässä ja sanoa, että hallituksen päättäväiset toimet ovat riittäneet kääntämään Suomen suunnan. Että voimme jäädä odottelemaan parempia aikoja. Valitettavasti näin emme voi tehdä.
Kyllä, Suomen taloudessa on näkyvissä joitakin myönteisiä merkkejä: Kolmen taantumavuoden jälkeen talous pinnisti viime vuonna niukasti plussan puolelle. Talouden supistuminen näyttää taittuneen. Tälle vuodelle ennustetaan reilun prosentin kasvua. Työllisyydessä on näkyvissä myönteistä virettä ja työttömyys näyttää kääntyneen hienoiseen laskuun. Olisi kuitenkin ennenaikaista sanoa, että vaikeat päätökset Suomen talouden korjaamiseksi on nyt tehty. Suomen talouden tilannekuva on edelleen todella huolestuttava.
” Työmarkkinoiden toiminnassa on vakavia ongelmia. Työttömyys on noussut yhdeksään prosenttiin samalla kun avoimien työpaikkojen määrä on noussut samaa vauhtia.
Suomen työllisyysaste on Pohjoismaiden alhaisin, vain 68,5 prosenttia. Ilman uusia toimia työllisyysaste on jäämässä pahasti jälkeen hallitusohjelman 72 prosentin tavoitteesta, joka sekin olisi reilusti alle muiden Pohjoismaiden tason.”
Petteri Orpo totesi, että ”Sanon näin siksi, että se on tosiasioihin perustuva kuva Suomen taloudesta. Koska ilman rehellistä ja realistista tilannekuvaa ei synny tilanteeseen sopivia päätöksiä.
On tosiasia, että hallituksen nyt sopimat toimet eivät vielä riitä korjaamaan Suomen talouden ongelmia.
On tosiasia, että ilman uusia työllisyystoimia emme pääse hallitusohjelman työllisyystavoitteeseen, emmekä kykene katkaisemaan julkisen talouden velkakierrettä. Mutta meillä on myös syytä optimismiin. Ensinnäkin, kaikki päätökset ovat edelleen omissa käsissämme. Toiseksi, meillä on hyvä strateginen hallitusohjelma, jota noudattamalla Suomen kurssi voidaan oikaista. Kolmanneksi, Suomella on vahva rakenteellinen kilpailukyky, osaava väestö, toimivat instituutiot ja luottamusyhteiskunta, joiden varaan Suomen menestys voidaan rakentaa. Viikon päästä hallitus kokoontuu budjettiriiheen sopimaan ensi vuoden talousarvioesityksestä. Budjettiriihen tärkein asia on hallituksen työllisyyspaketti.
Orpo muistutti, että ”Kokoomus on vaalikauden alusta saakka puolustanut strategista hallitusohjelmaa ja pääministeri Sipilää sen toimeenpanon johtajana. Mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut. Kokoomukselle yksikään yksittäinen työllisyyskeino ei ole kynnyskysymys. Mutta se, että noudatetaanko hallitusohjelmaa on meille kynnyskysymys.”
Kokoomus on siis valmis harkitsemaan kaikkia keinoja, joilla kyetään luomaan Suomeen uusia yksityisen sektorin työpaikkoja ja pidin arvokkaana sitä, että Petteri jälleen tänäänkin muistutti yhteiskuntamme reiluudesta ja välittämisestä. Hän totesi, että ”Talouden kovien arvojen keskellä meillä on oltava sydän paikallaan. Kun Kokoomuksen ministeriryhmä kokousti Jyväskylässä, niin sanoin, että Kokoomuksen täytyy keskittyä rakentamaan reilua yhteiskuntaa. Reilun yhteiskunnan täytyy olla Kokoomuksen johtotähti myös tulevien kuukausien talouspäätöksissä. Yhteiskunnassa, missä on paljon epäreiluuden tunnetta, ei kenenkään ole hyvä olla. Tämä kasvava epäreiluuden kierre meidän on saatava poikki. Reilussa yhteiskunnassa jokaisella on perhetaustastaan riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet pärjätä elämässään ja siten osallistua hyvinvoinnin kannattelemiseen. Reilussa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus löytää itselleen sopivaa työtä. Reiluun yhteiskuntaan ei kuulu vapaamatkustajia eikä veropakolaisia. Koska vain tällä tavalla – siis työn kautta – voimme pysäyttää viimeisten vuosien leikkausten ja veronkorotusten kierteen, mikä oikeutetusti on tuntunut suomalaisista epäreilulta.”
Juuri näin. Nyt tarvitaan rehellisyyttä ja vastuunkantoa ja myös sydäntä.
…
Eilen kävin illansuussa vielä vierailulla Mayer Turun telakalla. Telakalla menee Suomessa paremmin kuin ehkä koskaan ja olivat kovin tyytyväisiä nykytilanteeseen ja siihen, että muutama vuosi sitten ministeri Jan Vapaavuori rohkeasti uskalsi tehdä ratkaisuja telakan selvittämiseksi yli vaikean ajan. Tänään telakka toimii ilman julkista apua ja työllistää yli 1500 suomalaista laivanrakentajaa ja investoi koko ajan Turkuun ja Varsinais-Suomeen lisää. Isoja juttuja ja harvoin kun politiikassa ketään kiitellään niin nyt itse kiitän Jannea. Rohkeita ja oikeita päätöksiä vaikeina hetkinä.
Tänään kesäkokouksemme jatkui Salossa ja itse nyt vielä Hämeenlinnaan ja Riihimäellekin. Pitkä päivä.
….
Kello 21.54 ja järkyttyneenä seurattu Italian maanjäristyksen pelastustöitä. Uhriluku nousee ja paljon lapsia ja vanhuksia uhrien joukossa. Järkyttäviä kuvia ja lähellä meitä vaikka ei sellaisia määriä olekaan kuin monissa muissa maanjäristyksissä. Toivotaan, että jälkijäristyksiä ei tule ja pelastustoimet etenevät hyvin. Osanotto tapahtuman uhrien läheisille ja voimia toipumiseen loukkaantuneille.
Kesäkokouksesta tänään sitten takaisin tänne Hämeeseen ja huomenna tulevien kuntavaalien ja maakuntavaalien valmistelujen parissa. Kerron omat ratkaisuni vuodenvaihteen aikaan.