Hallitusneuvotteluissa UTP-kirjauksia – illalla Lopen kunnanvaltuusto ja maailmanmestarit

Blogi, maanantaina 11.05.2015

Tänään päivä kului hallitusneuvotteluiden UTP-kirjausten parissa. Viimeiset neljä vuotta olen tehnyt töitä eduskunnassa ulkoasiainvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa ja näin ollen turpo-taustatyöryhmä oli minulle luonnollinen paikka. Toisena totta kai sivistyspolitiikka mulle aina sydäntä lähellä.

UTP-kirjaukset tarkoitus saada kasaan alkuviikon aikana ja linjauksia siis ulko- ja turvallisuuspolitiikasta mm. EU:sta, puolustusvoimista, kriisinhallinnasta ja kehitysyhteistyöstäkin.

Aamulla ennen näitä piipahdin Aino-Kaisa Pekosen ja Päivi Räsäsen kanssa Hämeenlinnassa Ylen studiolla. Siellä samat aiheet keskustelussa tai oikeastaan laajasti vaalien tulos ja alkaneet hallitusneuvottelut. Aiheesta lisää tämän päivän aikana siis Ylen Radio Hämeen taajuudella.

Tänään sain Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana yhdessä kunnanjohtajamme Karoliina Viitasen ja Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan Riitta Joutsi-Hännisen kanssa palkita kuntamme tuoreet maailmanmestarit Ville Lastikan ja Teemu Metsälän valtuuston kokouksen alussa. Onnea upeat salibandytähtemme! Kiitos kuvasta Markku Savolaiselle.

Tänään sain Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana yhdessä kunnanjohtajamme Karoliina Viitasen ja Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan Riitta Joutsi-Hännisen kanssa palkita kuntamme tuoreet maailmanmestarit Ville Lastikan ja Teemu Metsälän valtuuston kokouksen alussa. Onnea upeat salibandytähtemme! Kiitos kuvasta Markku Savolaiselle.

Piskuinen Elmola kasvatti kaksi maailmanmestaria –
Valtuuston puheenjohtajana kunnia muistaa Villeä ja Teemua.

Illalla sitten ulkopolitiikan sijaan kotikuntapolitiikkaa. Toukokuun valtuustomme alkoikin juhlavissa tunnelmissa kun avauspuheeni osana sain ojentaa kuntamme pienen tunnustuksen Ville Lastikalle ja Teemu Metsälälle. Pojat tai jo nuoret miehet voittivat U19-joukkueen kanssa salibandyn maailmanmestaruuden Ruotsissa. Ville teki finaaliottelussa kovat neljä maalia ja myös Teemu heilutti verkkoa kertaalleen. Villen tehot oikeuttivat lopulta koko turnauksen pistepörssin voittoon ja uskoisin, että pian myös salibandyn miesten maajoukkueeseen.

Valtuuston esityslistalla tänään vain yhdeksän asiakohtaa ja suurimpina kuntamme kaavoitusohjelma sekä Riihimäen seudun terveyskeskuskuntayhtymän tilinpäätös. TK teki ylijäämää yli 900 000 euroa. Toimintakulut vähenivät vuoden takaisesta 1,9 %. Tehdyt päätökset siis alkavat tuottaa tulosta vaikka menneiden vuosien alijäämää vielä rasitteena onkin. Lopen osuus reilusta 3,8 miljoonasta on reilut 655 000 euroa. Mutta suunta siis oikea ja myös investoinnit pystyttiin toteuttamaan suunnitellusti ja omalla tulorahoituksella.

Lisäksi illalla käsittelimme 23 valtuutetun valtuustoaloitteen turvallisista kouluteistä ja Antti Mikkolan ja kokoomusryhmän aloitteen Läyliäisten nuorisotilatoiminnan jatkamiseksi. Nuoppari siis jatkaa toimintaa ja kouluremontin yhteydessä selvitetään uusia tiloja myös tätä toimintaa varten. Ja esillä myös Harri Hatakan aloite Forssan kaupungin vedenottohankkeesta Räyskälässä. Asia nyt jäissä eikä hakemusta vedenotosta ole onneksi edes jätetty Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle. Kuntamme vastauksessa todetaan kuitenkin mustaa valkoisella, että koepumppauksen aikana tapahtui Parkuvan lammen ja lähimpien pohjavesikaivojen vedenkorkeuden laskua ja ”lasku on palautunut normaaliksi pumppauksen loputtua”. Kaartjärvenkin vedenpinta muuttui, mutta sen yhteyttä koepumppauksee ei ole pystytty osoittamaan vaan se johtui ”vuoden aikana valinneiden sääolojen vaikutuksista virtaamiin”. Itse olen eri mieltä, mutta tämä nyt tutkimusten suorittajien arvio. Mutta eittämättä muutos jättää kysymysmerkkejä ilmaan ja jos vastaavaa muutosta ei tulevana kesä ilmene niin syy-yhteys vedenottoon kesällä 2014 on ollut ilmeinen. Eikös?

Lausunnossamme toteamme, että ”Jos Forssan vesihuoltoliikelaitos aikoo hakea vedenottolupaa Räyskälästä, on sen hakemuksessaan esitettävä riittävät tutkimuksiin perustuvat tiedot vedenoton mahdollisista pysyvistä vaikutuksista järvien, lampien ja pohjaveden korkeuksiin sekä luonnonolosuhteisiin. Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on lupaviranomaisena harkita onko vedenotto mahdollista vai ei. Aluehallintovirasto päättää myös mahdollisen vedenoton määrän, asettaa lupamääräyksiä mm. vedenkorkeusseurannasta ja mahdollisten haittojen korvaamisesta” ja lisäksi ” Jos vedenottolupaa Räyskälään haetaan, tulee aluehallintovirasto pyytämään hakemuksesta lausuntoa Lopen kunnalta, Kaartjärven Vesihuolto Oy:ltä ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta (ympäristö- ja rakennuslautakunta) jokaiselta erikseen. Lisäksi Lopen kuntaa kuullaan hankealueen naapurimaanomistajana. Tämä on se vaihe, jossa varmistetaan, että Lopen kunnan organisaation eri tahojen kannanotot saadaan ja huomioidaan mahdollisen lupahakemuksen harkinnassa.”

Mutta pidetään silmät ja korvat auki ja huolehditaan siitä, että tällaisilla päätöksillä ei ainakaan tuhota upeaa luontoamme. Jos yksikin järvi tai lampi ja kaivot tuhoutuu on hanke estettä.

Ja muutama valtuustoaloitekin. Meidän ryhmästä joukko valtuutettuja jätti valtuustoaloitteen millä haluamme järjestää vielä kuntalaisäänestyksen mahdollisesta kuntaliitoksesta. Kesäkuussa kaikki valtuutetut pääsevät ottamaan siihen kantaa halutaanko kaikilta loppilaisilta myös kysyä mielipidettä tähän isoon ja kimuranttiin asiaan.

Mutta nyt kello jo 22.26 ja huomenna Helsingissä jatketaan.

Kommentit