Haja-asutusalueiden jätevesiasetus ei parsimalla parane

Kynästä, perjantaina 03.12.2010

Keskustelu haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen ympärillä ei ota loppuakseen. Syykin on selvä. Keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki piti kynsin ja hampain kiinni asetuksen sisällöstä, eikä halunnut sitä kosmeettisia muutoksia lukuunottamatta korjata. Nyt tilanne on kuitenkin se, että perustuslakivaliokunta on todennut asetuksen olevan lain vastainen siinä mielessä, että se olisi pitänyt tuoda jo aikanaan 2003 eduskunnan päätettäväksi lakina. Eli tilanne on nyt siis entistä sekavampi.

Keskustelut ovat paljastaneet, että aikanaan vuonna 2003, kun Keskustan ja SDP:n johdolla jätevesiasetusta sorvattiin, valuviankin osa jo tiedosti. Asia ei siis edennyt silloinkaan aivan läpihuutojuttuna, mutta kuitenkin yksimielisesti. Kuulemma kriitikot vaiennettiin silloin toteamalla, että siirtymäaika on pitkä.

Siirtymäaika ei kuitenkaan itse valuvikaa korjannut ja nyt jo sadat ja tuhannet ihmiset ovat tehneet asetuksen vaatimia ratkaisuja taloillaan ja mökeillään. Ja sadat ja tuhannet ovat tulleet petetyiksi ja huijatuiksi. Osa on ostanut helppoheikiltä toimimattoman pienpuhdistamon. Toinen on ostanut kalliit laitteet vaikka imetyskaivot tai kenttä olisi riittänyt. Ja jotkut on saatu tarttumaan lapioon, vaikka kuivakäymälän kanssa ei mökillä olisi tarvinnut tehdä mitään.

Tiedotus on siis ontunut ja ontuu edelleen, vaikka sitä ympäristövaliokunnassa olemmekin yrittäneet nyt parin vuoden aikana saada edes johonkin ruotuun. Toisilla alueilla tiedotus on ollut hyvää ja neuvovaa – jopa kiinteistökohtaista niin kuin sen pitäisi kaikkialla olla – ja näiltä alueilta ei ole valituksia kuulunut. Mutta valtaosassa alueita tiedotus on ollut riittämätöntä. Vasta viime vuonna saimme ministeriön tekemään tiedotuskirjasen eikä sekään ole hullun myllyä enää saanut pysähtymään.

Mutta miksi näin?

Lähtökohtaisesti haja-asutusalueiden jätevesiasetus on rakennettu minusta väärinpäin. Peruslähtökohdaksi on otettu erittäin korkeat veden puhdistusvaatimukset, jopa kunnallisia puhdistamoja kovemmat ja näistä olisi sitten pitänyt kunnissa osata hakea ja antaa helpotuksia. Näin tämä ei ole toiminut ja tässä on se valuvika. Siksi koko jätevesiasetus olisi nyt syytä vetää pois. Ottaa aikalisä ja ilmoittaa ihmisille, että odottakaa hetki. Korjaamme virheen. Ja se tapahtuisi kääntämällä asetuksen perusajatus toisinpäin. Lähtökohdaksi tulisi ottaa matalampi puhdistusvaatimustaso ja sitten tehdä vesistöjen lähettyville ja pohjavesialueille paikalliset tiukennukset.

Ei ole nimittäin mitään järkeä vaatia jokaiseen kuivanmaan mummonmökkiin kalliita järjestelmiä tai samanlaisia järjestelmiä kuin rantarakentamisessa. Uudessa laissa pitäisi minusta vaatimustasoajattelu kääntää siis toisinpäin ja lisätä resursseja talokohtaiseen tiedotukseen. Tarvitsemme myös laki sitovan vaatimuksen laitteiden puolueettomasta testauksesta, minkä EU tulee todennäköisesti vaatimaan joka tapauksessa parin vuoden päästä. Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että laitteet toimivat.

Surullisinta on kuitenkin se, että ihmiset ovat ostaneet kalliita, toimimattomia laitteita. Jos laite on vääränkokoinen, liian pieni tai liian suuri talon asukasmäärään verrattuna, ei laite tule pääsemään jätevesiasetuksen puhdistusvaatimuksiin. TM-Rakentaja lehti on testannut useamman valmistajan laitteita, ja he toteavat aiheesta ”Olisi varsin uskaliasta suositella yhtäkään vertailun puhdistamoista kenellekään, joka hankkii laitteen täyttääkseen jätevesiasetuksen vaatimukset.”. Tähän ei ole mitään lisättävää.

On tietenkin todella vakava asia, että tällaisen tilanteen on annettu jatkua. Me suomalaiset olemme lähtökohtaisesti sellaisia, että noudatamme lakia ja teemme niin kuin määrätään. Näin tässäkin tapauksessa moni suomalainen on kuuliaisesti ja hyvä uskoisesti toiminut. Ja nyt sitten tilanne on se, että pihassa on monella yli 10 000 euron laite, joka ei täytä edes jätevesiasetuksen vaatimuksia. Asetus nimittäin on ehdoton. Se lähtee siitä, että jätevesien puhdistusarvot pitää saavuttaa koko ajan, eikä poikkeuksia sallita. Ei siis riitä, että laite toimii joskus, vaan sen pitää toimia joka hetki ja aina.

Summa summarum. Olemme kaikki tavoitteesta varmasti samaa mieltä. Me haluamme suojella lähivesiämme. Sitä kotijärveä. Mökkilampea. Me haluamme pitää pohjavetemme puhtaina ja juomakelpoisina tulevaisuudessakin. Tottakai. Ja siksi nyt toimimaton jätevesiasetus pitää vetää pois. Ottaa aikalisä. Nykyinen on nimittäin kuin entisen alokkaan asento. Se ei enää korjaamalla parane. Pitää tehdä kokonaan uusi, läpinäkyvästi ja laajan keskustelun kautta.

Timo Heinonen
kansanedustaja
ympäristövaliokunnan jäsen

Kommentit