Haivaintoja Kreikasta osa5:

Blogi, perjantaina 26.08.2011

Kaunis lomapäivä takana. Auringosta on saanut nauttia ja rauhasta ja lomasta. Ei itseasiassa suomalaiset lehdetkään ole edes tutkailleet millaisissa speedoissa uidaan. Toivoisi sitä samaa rauhaa ja lomaoikeutta myös pääministerillekin ja hänen perheelleen. Jotenkin vastenmielisiä minusta sellaiset lehtijutut.

Mutta me olemme nauttineet lomasta. Vain yksi on tullut kyselemään miten Euroopan talouden kanssa käy ja mitä Kreikan talouspaketin kanssa. Ja toinen sitten tunsi vanhassa kaupungissa ja toivoi, että jatkaisin tai oikeastaan palaisin jälleen myös enduron MM-sarjan tv-ohjelmankin pariin. Sellaiset palautteet ja muistamiset lämmittävät ja ehkä joskus vielä teenkin. Katsotaan.

Juuri kaupungista hotellille. Taksikuskin kanssa pitkä keskustelu Kreikan taloustilanteesta. Lupasi, että asiat hoituvat ja julkisen omaisuuden myynti on valtavissa mittasuhteissa. Hänellä oli usko maansa tulevaisuuteen ja eikös se niin ole, että taksikuskit aina haistavat ensimmäisenä tulevan laman ja alkavan kasvunkin. Näin meillä ja toivottavasti täälläkin.

 

Kommentit