Euroopan tulee toimia nyt – ”Putinin kirjoittama näytelmä ei saa jatkua”

Blogi, lauantaina 01.03.2025

Surullinen näytelmä Yhdysvalloissa.

En osaa edes oikein kuvailla miltä tuntui katsella tuota tilannetta tilannetta Oval Officesta, missä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja varapresidentti J.D. Vance lähes nöyryyttivät Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyä. Tilanteesta puuttui yhdysvaltain suunnasta kaikki kunnioitus ja arvostus presidenttiä ja maata kohtaan, joka taistelee nyt omasta vapaudestaan ja itsenäisyydestään, mutta myös koko läntisten demokratioiden puolesta.

Valitettavasti minusta tuntuu, että se oli suunniteltu näytelmä – tahallaan viritetty ansa? Ja pahaa pelkään, että seuraavaksi Yhdysvallat avaa nyt Venäjän kanssa keskustelut pakotteiden purkamiseksi?

Trumpin ja erityisesti Vancen puheet eilen USA:n presidentin kansliassa olivat jopa lähihistorian osalta historiattomia. Zelenskyi muistutti – silloin kun sananvuoron sai – miten hän mm. yhdessä Merkelin, Macronin ja jopa Putinin kanssa allekirjoitti tulitaukosopimuksen 2019 ja myös kaasunsopimuksen jne. Zelenskyi muistutti Putinin ja Venäjän rikkoneen tulitaukosopimuksen ja myöhemmin jättäneen noudattamatta sovittua vankien luovutussopimusta. Puheellaan Zelenskyi hyvin alleviivasi sitä miten Ukraina on aidosti käyttänyt myös diplomatian keinoja kriisin ja sodan ratkaisemiseksi, mutta Venäjän kanssa ei vain niin voi toimia. Jokuhan on joskus todennut, että Venäjä ja Putin ei ymmärrä kuin voimaa.

J.D. Vance väitti myös Zelenskyin olevan kiittämätön. The Kyiv Independent julkaisi hyvän videon missä näkyy miten Zelenskyi on sodan aikana ollut nöyrän kiitollinen Yhdysvalloille ja Yhdysvallan kansalle kaikesta maansa saamasta avusta.

Trumpin ja Vancen näytelmä oli kuin Vladimir Putinin käsikirjoittama.

Eurooppa saa nyt vetovastuuta, mutta joutuuko ottamaan sen yksin? Ehkä. Tilanne voi olla todella vaikea. Huomenna sunnuntaina Euroopan ja EU:n tulee tulla ulos päättäväisesti ja selkein viestein ja toimin. Pelkät puheet eivät nyt riitä eikä viikkojen eikä edes päivien suunnitelmat. Toivon, että Saksa kertoisi esimerkiksi jo huomenna antavansa Ukrainalle pitkän kantaman Taurus-ohjuksia. Se olisi konkreettinen teko ja toimisi ja osoittaisi Saksan ja koko Euroopan päättäväisyyttä. Toivon, että myös kaikki muut EU-maat tekevät vastaavat merkittävät ja konkreettiset päätökset välittömästi. Mitä kukin voisi antaa, niin se pitää arvioida pian ja tehdä päätös. Leopardeja? Hävittäjiä?

Mutta Euroopan ja EU:n tulee toimia nyt ja päättäväisesti. Ukrainaa ei saa jättää hetkeksikään yksin eikä edes pieneenkään epätietoisuuden tilaan.

Slava Ukraini!

….

Aikainen aamu. Aurinko pikku hiljaa nousee. Tänäänkin. Maaliskuun ensimmäinen päivä. Tänään 15 vuotta siitä, kun sain vastuulleni tärkeimmän luottamustehtäväni, kun isäksi tulin. Kiitollinen ja onnellinen siitä tänäänkin. Taidan esikoiselle mennä aamupalaa laittamaan.

….

Kello 22.35. Pitkä päivä takana. Huomenna Euroopan johtajat tapaavat Lontoossa. Tänään oltu yhteyksissä meidän väen ja edustajiemme kesken. Toivottavasti huominen olisi jo valoisampi päivä Ukrainalle ja maailmalle.

Kommentit