Erälopen Linnunpönttötalkoista kymmeniä koteja kevään lintujen maahanmuuttajille

Uutiset, lauantaina 13.04.2013

Eräloppi ja Kanta-Hämeen Lintutieteellinen yhdistys järjestivät huhtikuun 13. päivänä perinteiset linnunpönttötalkoot. Tavan mukaan pönttöpäivä oli tänäkin keväänä yksi kevään kylmimmistä, mutta tavan mukaan se ei haitannut talkoointoa. Päivän aikana Erälopen pihalla ja hallissa nikkaroitiin iso määrä uusia koteja kevään lintujen maahanmuuttajille.

– Olen itse joka kerta mukana ollut ja aina tunnelma on kiva. Oma lintuinnostukseni alkoi opettajaopiskelija-aikoina kun Martti Raekunnas toimi opettajani luonnontieteissä. Sieltä se kipinä syttyi ja opettajana toimiessani teimme joka vuosi kymmeniä pönttöjä koululaisten kanssa ja nyt nämä Erälopen Pönttöpäivät hyvin paikkaavat sitä kaipuuta, hymyili kansanedustaja Timo Heinonen talkoiden jälkeen.

Heinonen kertoi nikkaroineensa tälläkin kertaa pönttöjä niin omaan pihaan kuin lähimetsäänkin ja myös pönttöjä ostaneille asiakkaille.

– Tässä on sellaista kivaa yhdessä tekemisen meninkiä, kehui Heinonen lintuväkeä.

Erälopella puffettia pitivät Lopen Samoojat Sisko Keskitalon ja Anneli Vuorisen johdolla ja kaupan puolella vietettiin kevään hintahullutteluja.

– Kyllä kaupastakin matkaan lähti taas jotain pientä. Erälopen luonnossa liikkujan puoli on tuhti ja laadukas. Sieltä löytyy aina jotain sopivaa metsäretkille, kertoi Heinonen.

Lopen Kunta osallistui tällä kertaa myös Pönttötalkoisiin. Kunnanjohtaja Karoliina Viitasen kanssa pienet partiolaiset rakensivat pönttöjä kunnan puistoihin ja lähimetsiin.

Kommentit