Tänään Hämeen Sanomissa ja Forssan Lehdessä on juttua Alue- ja väestötutkija Timo Aro ehdotuksesta synnyttää maahamme Marinin hallituksen 22 maakunnan sijaan vain yhdeksää maakuntaa. Tässä mallissa Kanta-Häme myös pilkottaisiin kolmeen palaan eri ilmansuuntiin.
Minulta toimittaja Viki Salonen kysyi kommenttia Aron esitykseen Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtajana. Totesin, että me kokoomuksessa emme esityksestä soten yhteydessä innostu sillä emme kannata lainkaan uutta hallinnontasoa ja uutta verotasoa, vaan ratkaisu soteen pitää löytää nyt nykyisen lainsäädännön kautta ja kuntien pohjalta. Kuntaliitto onkin tässä esittänyt hyvää ratkaisua ja sillä pääsisimme parhaiten ja nopeimmin eteenpäin.
Nyt Marinin vasemmistohallitushan on tekemässä maahamme uutta hallintotasoa ja peräti 22 maakuntaa ja samalla myös uuden maakuntaveron kuntaveron ja valtionveron väliin. Kokoomus ei tätä eikä lisäverojakaan kannata.
Me kannatamme sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä alueellisesti, mutta kuntapohjaisesti. Samalla täytyy varmistaa, että väestöpohja on riittävä, jotta pystytään järjestämään ja tuottamaan sote-palvelut. Kokoomus tukee siis Kuntaliiton mallia sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä.
Ei pidä siis rakentaa uusia hallintohimmeleitä ja uusia veroja vaan Sote-ratkaisu pitää tehdä nykyisen lainsäädännön pohjalta. Sote-uudistuksessa on keskityttävä palvelujen uudistamiseen ilman tarpeettomia hallinnon uudelleenjärjestelyjä. Meillä onkin iso huoli, kun koko ajan lääkärijonot vain pitenevät ja vanhustenhoidon ongelmat pahenevat. Tänä vuonna pelkän uuden hallinnon rakenteluun Marinin hallitus käyttää yli 200 miljoonaa. Sillä olisi jo lähes ratkaistu tuo vanhustenhoidon 0,7 hoitajamitoituksen rahoitus. Kokoomus esittikin jo tälle vuodelle lisähoitajien palkkaamiseen kotihoitoon 1000 hoitajaa ja ympärivuorokautisiin palveluihin 1000 hoitajaa. Tällä vanhusohjelmallamme olisimme nyt jo oikealla tiellä kohti parempia vanhuspalveluita ja niiden osana 0,7-hoitajamitoitusta. Marinin hallitus äänesti kuitenkin lisähoitajaesitystämme vastaan eduskunnassa joulukuussa. Teot ja puheet ovat siis karusti ristiriidassa.
Emme todellakaan usko, että uusi hallinnon taso ratkoo näitä ongelmia. Meidän ideana on, että kunta voisi siirtää järjestämisvastuun omalle yhteistyöalueelleen, joka sekä järjestää että tuottaa palveluja, jotka rahoitettaisiin esimerkiksi kapitaatioperusteella. Kunnat voisivat vapaaehtoisuuden pohjalta luoda erilaisia ja erikokoisia yhteistoiminta-alueita, mikäli ne katsovat että omat hartiat eivät riitä.
Itse olenkin hyvin vakuuttunut, että 22 maakunnan hallintohimmeli tulee vielä kaatumaan ja Uudenmaan viiden maakunnan osalta se näyttäisi olevan myös rajusti perustuslainvastainen. Myös HUS ratkaisu ei esitetyllä mallilla täytä perustuslain vaatimuksia. Nyt näyttääkin siltä, että Marinin hallitus tekee uudelleen sellaista mikä on jo kertaalleen tai pariinkin kertaan todettu perustuslainvastaiseksi. Tällainen ei lisää luottamusta politiikkaa ja julkistahallintoa kohtaan eikä myöskään ratkaise sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvavia ongelma.
…
Kello 23.38 ja aika kääntää sivua. Huomenna uusi päivä ja tarkoitus tehdä hieman valmistelevia töitä vielä kevättä varten. Ja myös viikonloppua varten. Mutta niihin sitten aikanaan.