Eino mekastaa.

Blogi, sunnuntaina 17.11.2013

Eilisen aurinkoisen syyspäivän jälkeen tänään on aurinko saanut kaverikseen tiukan myrskyn. Sähköt täällä Lopellakin aamusta poikki ja pahimmillaan ainakin toistaiseksi sähköttä on jopa noin 100 000 taloutta. Fortum kertoi, että tuuli puhaltanut kovia lukemia. Raahessa mitattiin jo 31,2 m/s ja Pohjanmaallakin 25,3 m/s tuulta.

Onneksi edellisistä Janika-myrskystä ja parin vuoden takaisesta Tapani- ja Hannu-myrkyistä on aina otettu opiksi ja varavirtaa on aivan eritavalla niin maatiloilla kuin laitoksissakin ja myös monessa kodissakin. Ja myös myrskyihin tai niiden aiheuttamiin sähkökatkoihin on varauduttu monessa kodissa muutenkin. Toki sähköyhtiötkin ovat tehneet paljon pari vuoden takaisen myrskyn jälkeen. Osittain omaehtoisesti ja pääosin silloisen elinkeinoministerin Jyri Häkämiehen vaatimuksesta. Lakia tiukennettiin Häkämiehen toimesta niin korvaussummilta ja ajoiltakin ja maakaapelointia edistettiin myös lainsäädännöllä. Näin meillä Lopellakin ilmakaapeleita on nyt uusimisten myötä siiretty myrskykestävimmiksi eli maanalle. 

Ja pahan näköistä tuhoakin kaatuneet puut ovat saanet aikaan. Ollaan siis varovaisia ulkosalla ja toivotaan, että ainakin henkilövahingoilta vältyttäisiin.

Eino puhaltaa kiukkuisesti.

Myrsky laantunut ja päiväkin mennyt. Osa vielä odottelee sähköjä ja toivottavasti linjat saadaan pian taas kuntoon. Onneksi vielä näin lauhaa niin ei kylmä kiusaa kodeissa nopeasti. Huomenna sitten uuteen viikkoon ja aamusta Lahteen kaupungintalolle. Lahden ja Päijät-Hämeen ajankohtaisia asioita aamupäivä ja illalla sitten Lopen Kokoomuksen syyskokous Vojakkalan Juhlatalolla. Ja välissä vielä kuvaus Hämeenlinnassa Mikaela Löfrothilla. Mielenkiintoinen päivä siis tulossa tuostakin.

Kommentit