Ei kai niin huono vuosi, ettei jotain kiittämisen aihetta, mutta parempaa toivon tulevasta. Ei kyllä muuta voi tänään todeta, kun vuotta 2022 kiittelemme. Ei tämä vuosi paljoa meille hyviä muistoja jätä. Isoimpana ja synkimpänä uutisena tietenkin pian jo vuoden kestänyt Putinin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Se on päättyvän vuoden ykkösuutinen ja surullinen ja julma sellainen. Helmikuun 24. päivä 2022 muutti maailmanjärjestystä ja saa nähdä koska normaali palaa vai palaako enää koskaan?
Näyttää selvältä, että Venäjä ei Putinin valtakaudella tässä tule peruuttelemaan. Tulevasta vuodesta tullee vielä päättyvääkin pahempi koettelumus Ukrainalle ja sen kautta koko läntiselle maailmalle. Kuinka kauan Venäjän rahkeet tuhota Ukrainaa riittävät on paljolti kiinni sitä edelleen jostain käsittämättömästä syystä myötäilevistä maista. Iran lienee niistä pahin Pohjois-Korean kanssa, mutta valtaa eniten olisi Kiinalla laittaa Putinin ruotuun. Pitäisikö muun maailman luoda enemmän painetta Kiinan suuntaan? Minusta pitäisi.
Putinin hyökkäyssota on koetellut myös Eurooppaa kovalla kädellä energian yms. hinnannousujen myötä. Näihin ei varmasti aivan osattu varautua ja vaikutuksia oikein ennakoida. Mutta pitää muistaa, että nämä ovat pientä siihen mitä Ukrainassa nyt koetaan. Ja pientä myös siihen, jos lopulta saamme Putinin pysähtymään ja hulluuden loppumaan. Mutta tärkeä on kuitenkin varmistaa ettei yhdenkään taakka kasva sellaiseksi, että sen kanssa ei selviäisi. Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä ja kantokykyä nyt kysytään todenteolla.
Päättyvä vuosi synnytti meille uuden sankarin. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on vuoden persoona ja ansaitsee kaiken kunnioituksemme ja myös kansansa kanssa kaiken mahdollisen tukemme. Aina lopulliseen voittoon asti. Ja päättyvä vuosi päätti myös yhden pitkän valtakauden, kun Britannian kuningatar Elisabet II siirtyi ajasta ikuisuuteen. Kuningatar Elisabetin valtakausi kesti käsittämättömän pitkään vuodesta 1952 aina tähän vuoteen 2022.
Päättyvä vuosi oli myös koronan jälkilöylyjä ja toivottavasti Kiinan tapahtumat eivät nyt avaa uutta koronalipasta. Olisiko nyt kuitenkin tarpeen testata edes kaikki Kiinasta tulevat? Näin olisi vaikka muuten en tässä tilanteessa koronatoimia huudakaan.
Päättyvä vuosi on pitänyt sisällään myös paljon suruja. Hyviä ystäviä on lähtenyt. Varmasti itse kunkin lähipiiristä. Omat ajatukseni tänään Kimmon ja oman lähipiirin luona. Huolta on riittänyt monen läheisen terveyden kanssa ja irti päästämistäkin on joutunut pohtimaan. Haluan tänään itse kullekin toivottaa voimia henkilökohtaisen elämän vaikeiden asioiden parissa. Toivon voimia teistä kaikille toipumiseen, jotka sitä tänään läpi käytte ja toivoa, teille jotka elätte tänään epätietoisuudessa.
Toivon, että vuosi 2023 on myös käännekohta monessa. Ennen muuta ajatukseni tässäkin nyt Ukrainassa. En osaa sanoa riittääkö tuleva vuosi sodan päättämään, mutta toivon sitä. Ja toivon, että myös Venäjän kansa vapautuisi ja saisi rakentaa omaa maataan vapaana kohti demokratiaa. Se voi olla liikaa toivottu, mutta toivottavasti joskus. Putinia ei kuitenkaan jää kukaan kaipaamaan.
Viimeinen päivä vuotta 2022 käynnissä. Katselen ikkunasta ulos ja synkältä näyttää sääkin. Ehkä tämä sää sinetöi tämän vuoden tunnelman. Mutta valoa kohdenhan me menemme jo ulkonakin. Toivottavasti myös elämässä. Kiitän kuitenkin tästäkin vuodesta. Ei se kai niin huono ollut ettei olisi jotain kiittämisenkin aihetta. Toki ne eivät nyt ihan päälimmäisinä mieleen tule.
Mitä itselleni tuleva vuosi tuo? Se on nyt tässä kaikessa toissijaista. Terveyttä kuitenkin toivon perheelleni ja läheisilleni. Ja jos ne saa täytettyä niin sitten itsellenikin.