Eduskunnan historian laimein avajaiskeskustelu – Onko talouden kääntyminen kasvuun tylsistyttänyt opposition hampaat?

Blogi, keskiviikkona 08.02.2017

Eduskunnan perinteinen Valtiopäivien avajaiskeskustelu käytiin tänään. Kolmetuntinen keskustelu oli ehkä historian laimein ja vaisuin. Opposition ainoa toive oli, että nuorille suunnattaisiin Suomen Yrittäjien esittämä Kesäduuni-kampanja ja siihen oli helppo hallituksen yhtyä. Haaste siis otettiin vastaan ja osana Suomi100 -juhlavuotta kannustetaan kaikkia tekemään hyvä teko ja tarjoamaan jollekin nuorelle se ensimmäinen työpaikka eli kesätyöpaikka. Erittäin hieno avaus Suomen Yrittäjiltä ja toivottavasti saamme mukaan yrittäjien lisäksi myös kaikki maamme kunnat ja julkiset laitoksetkin.

Valtiovarainministeri Petteri Orpolla olikin tänään eduskunnalle kerrottavana myönteisempiä uutisia miesmuistiin. Talous on saatu nyt kasvu-uralle, työttömyys ja jopa pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt, uusia työpaikkoja on syntynyt pitkästä aikaa ja niin yritysten kuin kansalaistenkin luottamus huomiseen on vahvistunut. Myönteistä oli myös se, että Orpo pystyi tänään kertomaan, että hallitus pitää kiinni hallitusohjelmasta eli mm. työllisyysasteen nostamisesta 72% ja velkaantumisen taittamisesta. Samalla hän kertoi, että niin keskusta kuin perussuomalaisetkin ovat allekirjoittaneet hallituksen yhteisen tilannekuvan mikä tällä hetkellä näyttää siltä, että tavoitteisiin ei ilman lisätoimia päästä. Kokoomus ei halua lisäleikkauksia ja siksi nyt valtiovarainministerin johdolla etsitäänkin lisää muita toimia ennen muuta talouskasvun vahvistamiseksi ja työllisyyskehityksen parantamiseksi. Näitä ns. boxin ulkopuolisia toimia etsitään nyt kevään kehysriiheen ja itse toivon, että käyttöön otetaan mm. paikallinensopiminen ja paketti kannustinloukkujen purkamisia.

Talouskeskustelun jälkeen sitten käsittelyssä postilain kokonaisuudistus. Siinä turvataan maaseudulle viisipäiväinen postinjakelu myös tulevaisuudessa ja tästä on pidettävä kiinni. Itse toivon, että postin vähentyessä voitaisiin hakea kuljetuksista myös synergiaetuja eli niin että samassa autossa voisi kulkea postin lisäksi ruokaa kouluille ja vaikka ikäihmisille ja paketteja ja miksi ei myös ihmisiäkin. Näin liikennekaari toimisi parhaalla mahdollisella tavalla ja kaikki voittaisivat. Itse pidän tärkeänä, että postinjakelu turvataan jatkossakin mutta samaan aikaan myös sähköisiä palveluita kehitetään. Muutokset ovat isoja tahdomme tai emme.

Kello 20.56 ja juuri kotia kohden. Pitkä päivä tänään eduskunnassa ja tuon avajaiskeskustelun jälkeen osallistuin vielä keskusteluun missä parannamme maaseudun laajakaistayhteyksiä ja myös aselain uudistamiseen missä luovumme nyt mm. turhanaikaisesta palikkatestistä ja sujuvoitamme aselupien saantia. Myös uuden hankitun aseennäyttämiseen poliisille esitin kevennyksiä ja minusta riittäisi jatkossa, että vain toiselta harrastajalta ostetut aseet pitäisi näyttää poliisilla ja liikkeistä ostetuissa luotettaisiin luvallisiin ja virallisiin myyjiin. Niin ja esitinhän minä vielä rahankeräyslakiinkin uudistuksia niin että etukäteisluvista siirryttäisiin ilmoitusmenettelyyn ja jälkivalvontaan. Pääsisimme turhasta byrokratiasta eroon ja mahdollistaisimme paremmin mm. joukkorahoitushankkeen Suomessa.

Mutta huomenna uusi päivä ja uudet kujeet. Arki palannut iloisesti.

 

 

Kommentit