Budjettiviikko päätökseen.

Blogi, perjantaina 20.12.2013

Aina ennen tätä budjettiviikkoa on sellainen tunne, että mitenköhän tästä selvitään. Ja ehdimmekö millään kaikkea saada valmiiksi ennen joulua. No onneksi joulu ei odota ja se siis tarkoittaa sitä, että loppukiri tehdään aina ns. yötä päivää. Tälläkin viikolla kaikki päivät eduskunnassa menivät vähintäänkin kellonympäri ja parhaat niin, että aamukasista mentiin seuraavan yönpuolelle aina lähes kello 02.00. Ja jokaikinen aamu sitten alkoi äänestyksillä ja niin pois päin.

Upea hetki on sitten aina tämä viimeisen päivän aamu. Eduskunnan kahvilassa riisipuuroa ja sen jälkeen sitten Valtiosalissa eduskunnan joulukahvit. Ja ehdottomana tähtenä aina 30 vuoden ajan aina yhtä odotettu Sibeliuslukion Kamarikuoro. Täytyy sanoa, että se hetki tuo eduskuntaan lopulta joulun ja rauhan. Tänäänkin valtavan tunnelmallinen hetki kun Ketun joululaulussa kamarikuoro kertoi kuinka jouluyönä Jumala saapui. Se on vain aivan käsittämättömän kaunis ja upea laulu.

Joulukahvien jälkeen vielä kasa äänestyksiä ja sitten ensi vuoden budjetti olikin valmis ja kasassa odottamaan täytäntöönpanoa.

Suuri kiitos vielä kaikille eduskunnan henkilökunnalle ja puhemiehille ja upeille 200 kollegalle. Hieno vuosi jälleen takana ja vaikka vaikeita asioita on pöydällä ollut riittämiin on lähes aina vain asiat riidelleet. Ei ihmiset. Ja niinhän sen pitää ollakin. Itseasiassa tuossa talossa kun nyt on saanut kohta jo seitsemän vuotta tehdä työtä niin monia hienoa ystäviä on saanut ihan jokaisesta eri puolueesta ja mitä erilaisempia teitä. Ilman sellaista ei tätä työtä jaksaisikaan.

Mutta nyt on aika pakata auto ja lähteä kotia kohden. Yksi ystävistäni vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen hyppää kyytiin ja kimppakyydillä Riihimäekä kohden ja minä sieltä sitten Lopelle.

Huomenna sitten aloitan joululoman Hämeenlinnan Joulumarkkinoilla.

Glögiä siis tarjolla Hämeenlinnan Reskalla Kokoomuksen teltalla. Itse olen paikalla aamupäivällä kello 11-12 eli tulkaahan jouluherkuille ja juttusille. 

Kello 21.32 

Illalla julistimme yhdentoista kerran Lopen metsän eläimille ja luonnolle joulurauhan. Metsäkirkko kutsui jälleen Lopen Launosiin Kormu-Launosten Metsäveikkojen metsästysmajalle ja sen metsään. Harri Hatakan johdolla oli jälleen tehty upea metsähartaus ja Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Kari Kuparisen johdolla metsän joulurauha julistettiin. Meillä pieni metsämiesten kuoro ja pappina tavan mukaan metsänkin ystävä Ilkka-pappi Juote. Kaunis tilaisuus ja tunnelmaa täälläkin jos aamulla eduskunnan valtiosalissakin.

Hartauden jälkeen kynttilöiden valossa väki vaelsi metsästysmajalle ja siellä Kormu-Launosten Metsäveikot tarjosivat seuran 60-vuotispäivien kunniaksi hirvikeittoa ja Santamäen Palokärjet myivät partiolaisten pöydästä kahvia ja muuta suuhun pantavaa. 

Kiitokset tästä hienosta perinteestä ja siitä, että kuoroon kutsu kävi jälleen. Joulua tehtiin sydämeen täälläkin.

Mutta nyt aika kiittää tästä päivästä. Huomenna aloitetaan joululoma siis Hämeenlinnan Kokoomuksen Jouluglögeillä. Nähdään siis Reskalla kello 11-12.

 

 

Kommentit