Budjetin käsittely jatkuu. Juhlat juhlittu.

Blogi, torstaina 19.09.2013

Tänään ensi vuoden budjetin käsittely jatkuu eduskunnassa. Aamusta ensin yksi tapaaminen liikenne ja autoasioista ja sitten kellonympäri mennään talousasioiden parissa. Itse tarkoitus useampikin puhe tänään pitää ja palaan niihin sen mukaan kun puheenvuoroja saan. Mutta siis kaikki puheenvuoroni löytyvät aina viimeistään seuraavana päivänä tuolta Eduskuntatyö- sivun kautta.

Tänään päivän lyhyen tauon käytin nopeaan visiittiin Messukeskukseen. Siellä tänä viikonloppuna Habitare-messut. Täytyy todeta, että erinomaisen monipuoliset messut tällä kertaa ja esillä laajasti ennen muuta suomalaista suunnittelua ja suomalaisia kodin kalusteita ja sisustustuotteita. On hienoa, että suomalaisuus ja sen myötä korkea laatu ja kestävyys ovat nostamassa jälleen päätään niin kodin kalusteissa kuin sisustuksessakin.

Merkille pantavaa messuilla oli myös aiempaa laajempi valaisinosasto. Vanhoja suomalaisia klassikkoja paljon uudistuotannossa, mutta myös uutta designiä niin Suomesta kuin maailmaltakin. Harmi, että niin vähän aikaa oli päivällä, mutta onneksi edes se tauko tässä tiukassa budjettiväännössä.

Nyt kello jo 18.24 ja hetki sitten pidin jo päivän kolmannen puheenvuoroni. Ensin päivällä omistajaohjauksesta ja sen ontumisesta ja nyt sitten pari puheenvuoroa veteraanien kuntoutusrahoista sekä kriisinhallintaveteraanien KriHa-veteraaniohjelman laatimisen etenemisestä. Kiitoksen arvoista on se, että nyt sotaveteraanien kuntoutusrahaa lisätään merkittävästi per veteraani. Näin pystymme aiemman lupauksen mukaisesti takaamaan sotaveteraaneille heidän tarvitsemansa kuntoutuksen ja tuen. Itseasiassa ehkä hieman lisää vielä voimavaroja tarvittaisiin ennen muuta juuri tiedotus- ja tukipalveluihin eli siihen, että yhä ikääntyvät ja huonommassa kunnossa olevat veteraanit ja entiset lotat puolisoineen osaisivat ja jaksaisivat hakea näitä kuntoutustukia. Tähän on syytä palata.

Mutta nyt iltakahvi juotu ja istunto jatkuu. Kohta vieraita myös Riihimäeltä talolle ja yritys vielä illalla saada pari puheenvuoroakin mm. liikenneasioista.

Kello 22.30 ja kotia kohden. Tänään illalla vielä muutama puheenvuoro mm. liikenteestä ja tiehankkeista. Kannoin huolta siitä, että maamme tiestö rapautuu kovaa vauhtia. Ja itse en usko, että sitä 1,5 miljardin suuruista korjausvelkaa saadaan kurottua koskaan tällä tyylillä kiinni. Siksi esitinkin suurempaan ”Oy Suomi AB:n pienemmät valtion tiet kuntoon” -hanketta. Se vaatii siis aivan uudenlaisen yhteisen tahtotilan ja päätöksen, että nyt tuo summa panostetaan ja pidetään huolta kansallisomaisuudestamme. Samalla puheessani tyrmäsi jälleen kerran liikenneministeri Merja Kyllösen ja hänen Jorma Ollilan johtaman työryhmän suunnitelmat autojen satelliittipaikannuksesta. Minusta tuon hulluuden suunnittelu pitäisi nyt viheltää poikki tai ainakin varmistaa se, että emme laita siihen yhtään valtion rahaa emmekä ainakaan sitoudu siihen, että lopulta sanotaan, että nyt on juttu pakko hyväksyä kun siihen on jo näin monta miljoonaa uponnut. Järjen pitäisi nyt voittaa pian.

Ja illla myös vieraita Riihimäeltä Ulla Svärd-Kivisen johdolla. Mukava tuokio heidän kanssa ja keskustelua vakavasta taloustilanteestamme ja hieman seutukuntammekin asioista. Myös Ben Zyskowicz kävi vieraitani tervehtimässä ja hetken he myös istuntoakin seuraamassa.

Mutta nyt kello jo niin paljon, että kotia kohden pakko suunnata. Huomenna nimittäin heti jatkamme.

Kommentit