Asuntoministeri Jan Vapaavuori oli ensimmäisen Hyvinkää-Riihimäen Kauppakamarin järjestämän Business-lounatapahtuman puhuja. Hyvinkään Nordean sali oli täynnä yritysjohtajia, kuntajohtajia ja kuntapäättäjiä kun Vapaavuori esitelmöi aiheesta ”Onko Hyvinkää-Riihimäen talosualueella roolia?” metropolipolitiikassa.
-Metropolialueen rajaus vaihtelee teemakohtaisesti. Riippuu mistä tulokulmasta asiaa lähestytään. Riippuu myös itse alueista millaisen roolin ne ottavat, totesi asuntoministeri Jan Vapaavuori Hyvinkäällä ja jatkoi, että Hyvinkää-Riihimäen talousalueella on erityisesti asuntopolitiikan, työssäkäyntialueen ja logistiikan näkökulmasta jopa parempi asema ja rooli kuin monella lähempänä olevalla kunnalla.
Vapaavuori totesi, että nykyhallituksen käynnistämälle omalle metropolipolitiikalle on olemassa selkeä oikeutus monestakin näkökulmasta. Pääkaupunkiseutu tuottaa maamme BKT:sta kolmanneksen, sinne on sijoittunut merkittävästi suuria yrityksiä, suurin yliopisto ja myös haasteet ovat omaa luokkaa. Vapaavuoren mukaan alueen haasteet mm. osaavan työvoiman saatavuuden takaamiseksi ovat merkittävät puhumattakaan kohtuuhintaisista asunnoista, aidosta tonttipulasta, asuntopulasta ja myös sosiaalisista ongelmista mm. pitkäaikaistyöttömyydestä ja -asunnottomuudesta.
– Myös maahanmuuttajista hyvin suuri osa asuu pääkaupunkiseudulla ja se luo oman haasteen mm. kouluille. Tänään Helsingissä opetetaan yli 40 eri kielellä jo peruskouluvaiheessa. Nämä on asioita mitkä täytyy muistaa.
– Ja jos pääkaupunkiseutu tuottaa BKT:stämme kolmanneksen niin muut 20 kaupunkia tuottavat yhdessä sen toisen kolmanneksen ja muu maa sitten viimeisen kolmanneksen. Se kertoo jotain alueen merkityksestä.
Mm. näillä asioilla Vapaavuori perusteli hallituksen oikeutusta harjoittaa omaa erillistä metropolipolitiikkaa.
– Nämä asiat vaativat työtä ja suoraa kumppanuutta valtiovallan kanssa. Alue poikkeaan sellaisella relevantilla tavalla muusta maasta, että se oikeuttaa omaan metropolipolitiikkaan, päätti Vapaavuori lounas keskustelunsa.
Hyvinkää-Riihimäen Kauppakamari jatkaa Business-lounastapahtumia ensi syksynä ja tilaisuuksista on tarkoitus tehdä perinne. Lounaalle osallistunut kansanedustaja Timo Heinonen oli tyytyväinen avaukseen.
– Kauppakamarin Anne Wickström otti aiheen joskus puheeksi ja innistuin heti. Oli hieno, että saimme Vapaavuoren avaamaan tämän perinteen ja uskon itse että tällaisille lounastilaisuuksilla on tärkeä paikka tulevaisuudessa, kun teemme omasta talousalueestamme entistä kilpailukykyisempää, totesi Timo Heinonen lounaan jälkeen.