Asenne ratkaisee…
Lämmin kiitos sadoista viesteistänne ja kiitoksistanne eiliseen valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön liittyen. Syksyn työ oli mittava ja vaikeanakin talousaikana pystyimme kohdentamaan hieman erillisrahoituksiakin jälleen erilaisiin tärkeisiin kohteisiin eri puolilla Suomea. Tänään juuri aamulla eduskuntaan tullessani törmäsin satakuntalaiseen kollegaani Mari Kaunistolaan. Mari huikkasi, että upeasti oli Satakunnan kansassa esillä hänen esittämänsä rahoitus Porin uudelle professuurille. Satakunnan Kansa kirjoitti 11.12.2025, että ”rahoituksesta syntyy uusi avaus myös koulutukseen, kun Turun Kauppakorkeakoulun Porin yksikkö saa 100 000 euroa turvallisuustalouden professuuriin käynnistämisvaiheeseen”. Pienillä panostuksilla voi olla todella mittavia vipuvarsivaikutuksia.
Iso kiitos siis Marille aktiivisuudesta!

10.3.2025 oli tutustumassa Asenne ry:n toimintaan ystävieni forssalaisen Lotta Saarenmaan ja tammelalaisen Manu Alarton kutsusta. Mielenkiintoinen paikka ja upeaa ja arvokasta nuorisotyötä!
Viestejä on tullut minulle kokonaisuuden vetovastuussa olleena siis eri puolilta Suomea. Rahoitukset on pantu merkille eri puolilla ja esimerkiksi retkeilyalan lehdissä on upeasti uutisoitu meidän mittavista panostuksista Metsähallituksen Luontopalveluille autiotupaverkoston peruskorjauksiin. Tässä primusmotorina toimi jälleen kerran itsekin autiotupien aktiivikäyttäjä ja innokas kansallispuistojemme kiertäjä kollegani Pauli Kiuru.
Henkilökohtaisesti sain ehkä eniten viestejä liittyen eri tiehankkeisiin ja ampumaratoihin sekä hevospuolen ja turvallisuuden rahalisäyksiin. Mutta ehkä määrällisesti eniten tuli tästä: Asenne ry:n 40 000 euron toiminta-avustus.
Asenne ry tekee siis matalankynnyksen erityistä nuorisotyötä Forssassa ja nykyisin myös Turussa. Ystäväni ja lounaishämeen paikallistoimijat Lotta Saarenmaa ja Manu Alarto kutsuivat minut aikanaan toimintaan tutustumaan ja paikan päälle käymään. Näkemäni kyllä vakuutti, kuten vakuutti myös aiemmin paikalle käyneen pääministerimmekin. Syksyllä sitten Lotta laittoi viestiä ja kertoi, että toiminta on nyt uhattuna rahoituksen takia. Forssan kaupunki ei toimintaan tukirahaa löytänyt ja Lotta kyseli, että olisiko jotain tietä vielä löytää ulos rahoituksen umpikujasta. Sen löysimme sitten tästä erillisrahoituksen kokonaisuudesta ja laitoin listallemme Asenteen mukaan 40 000 perusrahoituksella. Tämä rahoitus nyt auttaa toiminnan jatkumaan ainakin ensi vuoden ja toivottavasti toimii myös siemenrahana sille, että alueiden kunnat ja kaupungit lähtisivät jatkossa myös toimintaa rahoittamaan. Tällaiselle erityiselle matalankynnyksen nuorisotyölle, kun on kasvavaa tarvetta ja tarvetta myös koko maassa. Nyt asennetoimintaa on Forssan lisäksi Turun Paattisilla ja toivottavasti tulevaisuudessa muuallakin. Jos Forssan Asenne ei ole teille tuttu, niin kannattaa kurkata yhdistyksen kotisivut: Jokainen ansaitsee sankarinsa.
Ja niinhän se on, että yleensä aina…
Asenne ratkaisee.
Paljon on tullut palautetta myös ampumaradoista ja maanpuolustuksen rahoituslisäyksistämme. Lisäsimme merkittävästi siis rahaa niin MPK:lle (500 000e) kuin myös reserviläisille ja reserviupseereillekin ennen muuta heidän Nato-aikakauden kasvavaan kansainvälistymistoimintaan. Kiitos myös lukuisista yhteydenotoista liittyen jo myös tuleviin ampumaratatarpeisiin ja katsotaan niitä tässä tulevan vuoden aikana sitten.
Mutta eilen näistä hieman laajemmin jo kirjoitinkin eli lisää löydätte minun eilisestä blogistani: 10.12.2025: Valtiovarainvaliokunta hyväksyi vuoden 2026 talousarvion – Pieniä lisäyksiä mm. liikenteeseen, kulttuuriin, koulutukseen ja arvokkaisiin luontokohteisiin.
On myös kysytty listausta hankkeista. Sellaista ei valitettavasti näistä ole, kun lisäykset menevät budjetin pääluokittain ja myös siellä momenteittain. Helpoin tapa katsoa kokonaisuutta on tietenkin kurkata mietintömme missä siis kaikki hankkeet on listattuna: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/TalousarvioMietinto/Sivut/VaVM_29+2025.aspx
Mutta iso kiitos vielä kiitoksista ja viesteistänne. Ja sen toki voin todeta, että niin johtamani liikennejaoston kuin monen muunkin kohdalla tekemistä riittää jatkossakin. Pala palalta siis tiestöämme nyt korjataan ja lupaan tätäkin työtä jatkaa.
….
Kello 21.30 ja kämpillä.
Tänään kävin illalla pitkä työpäivän jälkeen vielä Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla. Upea ja jouluinen tunnelma, vaikka sää onkin tällainen syyskuinen. Mutta kyllä se joulu sieltä taas kerran vuodessa tulee.
Eduskunnassa tänään puolustusvaliokunnan monttukokous tiedustelun asioiden parissa ja sitten normaalit torstain rytmit, sillä twistillä, että ystäväni Ben tuli eduskuntatalolle. Joimme pääministeri Petteri Orpon (kok) kanssa kahvit ja kävimme myös ryhmäkokouksessa. Ryhmään Ben otettiin vastaan pitkin aplodein. Ja täytyy sanoa, että eipä ole tällaista tunnelmaa ennen eduskunnassa nähty, kun tänään kollegat näkivät Benkun palanneen heinäkuisen aivoinfarktin jälkeen. Ben siis palaa töihin nyt kevätistuntokauden alussa helmikuulla. Hyvin siis toipuminen etenee, vaikka Ben tänäänkin monille totesi, että ei tällaisesta ihan ilman vaikutuksia selvitä.
Pääasia, että Ben selvisi!
Ja palaa.
Ollut vieruskaveria usein ikävä.









