Ampumaradalla, yritysvierailu Sakolla, taidenäyttelyssä ja Kokoomus Kuuntelee -kahvit – Siitä kaikesta oli maakuntapäivämme tehty.

Blogi, maanantaina 01.12.2014

 

Tänään sain aamusta Lopelle vieraakseni ystäväni Petteri Orpon. Itseasiassa tämä oli jo toinen visiitti Lopelle Petterille maa- ja metsätalousministerinä. Ensimmäisellä kerralla olimme liikkeellä suomalaisen ruuan ja lähiruuan parissa mm. kummitilallani Portaankorvassa ja Mikkolan Suoramyynnissä ja tänään sitten teemana metsästys ja ampumaharrastus. Kiva pieni pakkaspäivä ja ampumaradalla raikas tunnelma. Harjoittelua niin karhumerkkiä kuin hirvimerkkiäkin varten ja myös liikkuvaan hirveen. Minusta se pitäisi kyllä palauttaa osaksi hirvimerkin ammuntaa vanhaan tapaan. No se on toisen kirjoituksen paikka. Tärkeintä kuitenkin lopulta se, että jokainen meistä metsästäjistä harjoittelisi ampumaradoilla riittävästi jahtikautta ennen ja sen aikaankin. Jokainen laukaus ampumaradalla tuo varmuutta myös passipaikkaan ja erilaisiin tilanteisiin. Ja toisaalta tärkeää, että meillä turvataan riittävä ja kattava ampumarataverkko tulevaisuudessakin. Tämä pitää huolehtia jatkossakin vaikka asutus eri puolilla maata tiivistyykin. Itse uskon, että rinnakkainelo tässäkin löytyy kunhan kaikilla on tahtoa siihen.

Lopen Ampumaradalla Lopen metsästäjät ja ampumaurheilijat antoivat meille hyvää oppia ammuntaan. Liljanoksan Pekka on yksi sellainen luottomies aina radalla ja tänäänkin monta vinkkiä rikkaampana radalta kotiin. Edelliskerralla harjoittelimme haulikon kanssa Compact Sporting radalla jänis- ja lintujahteja varten ja kyllä se ammattimies ja kokenut kilpa-ampuja osaa antaa sellaisia vinkkejä että osumat paranevat joka laukaus. Eli se harjoittelu ja neuvot tässäkin aina tarpeen ja hyväksi.

Lopelta päivämme jatkui sitten yritysvierailulle Sakolle. Olen yrittänyt nyt saada mahdollisimman monen ministerimme käymään Sakolla. Yritys on kasvanut kovaa tahtia läpi tämän laman ja yli 100 000 Riihimäellä valmistuvasta kivääristä 97 000 menee vientiin. Se on sellaista tekemistä mitä tämä maa nyt kasvun aikaansaamiseksi vaatii. Samaan aikaan kuitenkin painimme koko ajan sen ongelman kanssa, että EU:ssa muut maat antavat vientilupia eri maihin ja Suomi ei anna. Pelko siitä, että Sakon omistava Beretta siirtää ainakin TRG:n valmistuksen mutta pahimmassa tilanteessa kaiken tuotannon muualle Eurooppaan on nyt suurempi kuin koskaan. EU:n pitäisi toimia tällaisissa asioissa yhtenäisin pelisäännöin. Nyt näyttää siltä, että me häviämme tässä työpaikat ja aseet viedään kuitenkin sinne missä markkinoita on. Toivottavasti tämä pelko ei toteudu, mutta pahaa pelkään.

Sakolla vielä tehdaskierros ja sitten jatkoimme matkaa hieman erilaisiin tunnelmiin. Riihimäen Kirjastossa Samuli Parosen salissa avattiin tänään Petterin sihteerin Tiina Kellyn taidenäyttely YULETaIDE. Me kävimme ministerin kanssa näyttelyn ”tarkastamassa” ennen virallisia illan avajaisia ja täytyy kyllä todeta, että monet yllättävät mitä erilaisemmilla taidoillaan. Aivan mahtava taidenäyttely osaavalta maa- ja metsätalousministeriön virkamieheltä. Salaisia lahjakkuuksia :). YULETaIDE näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina Riihimäellä koko joulukuun eli 31.12.2014 asti. Käykääpä kurkkaamassa.

Ja sitten iltaan vielä kaksi glögi- ja kahvitilaisuutta. Ensin Riihimäellä ministerin kanssa Kokoomus Kuuntelee -kahvit Laurellin kahvilassa ja sitten Lopella Kokoomuksen seurakuntavaalien kiitoskahvit Lounastuvassa. Tänään keskusteluissa Riihimäellä totta kai enemmän kysymyksiä maa- ja metsätalousministeriön sektorilta eli puhutti niin maataloustuet, maitoasia, kalastuslaki ja lohijoet ja totta kai myös talouskin. Ja mukava oli, että paikalle Riihimäellä oli tullut myös MTK:n väkeä ja viljelijöitäkin tapaamaan ministeriämme.

Lopella sitten keskustelut pääsasiassa seurakuntamme asioissa. Mukava iltatuokio olikin ja kahvi vaihtui vielä jouluglögiin niin joulutunnelmaankin päästiin. Kiitos kaikille. Illalla vielä paikkaneuvottelut Lopen seurakuntavaalien tuloksen pohjalta. Pääsimme puolessa tunnissa ryhmien kanssa sopuun jaosta ja nyt Kokoomus nuosee seurakunnassakin valtuuston johtoon. Vaaleissa meille aikamoinen jytky ja vaalivoitto ja näin asemamme vahvistuivat merkittävästi. Kirkko keskellämme eli keskustan srk-ryhmä hävisi samaan aikaan paljon kannatustaan. Näin ollen nyt olemme kahdeksalla valtuutetulla yhtäsuuria seurakunnan puolella ja näin valtuuston puheenjohtajuus jaetaan meidän kesken kahden vuoden jaksoihin. Neuvostoon tulee sitten ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi neljä kokoomuslaista, kolme keskustalaista ja yksi demari. Kahden vuoden päästä sitten osat vaihtuvat ja meille tuo valtuuston johtopaikka. Mutta palataan näihin asioihin myöhemmin ainakin Lopen Kokoomuksen nettisivuilla ja ehkä lyhyesti täälläkin.

Huomenna sitten maakuntapäivän jälkeen jatketaan eduskunnassa. Aamusta matkaan.

Kommentit