Näin kävi, kun nuoret saivat valita Suomelle seuraavan presidentin.
Nuorten vaaleissa annettiin ennätykselliset 94 456 ääntä – nuorten suosikki presidentiksi on Alexander Stubb
Nuorten vaalien tulos julkistettiin eilen 16.1.2023. Kokoomuksen Alexander Stubb keräsi äänistä lähes 22 prosenttia. Kakkoseksi nousi perussuomalaisten Jussi Halla-aho vajaan 21 prosentin kannatuksella ja kolmanneksi nuoret pudotti pitkään gallupien kärkikaksikossa viihtyneen vihreiden Pekka Haaviston. Haaviston kannatus nuorisovaaleissa oli vain vajaa 14 prosenttia.
Nelospaikan nuorten keskuudessa otti vasemmiston Li Andersson 12,19 prosentin kannatuksella ennen Harry Harkimoa ja Jutta Urpilaista. Keskustan Olli Rehn oli nuorten vaaleissa seitsemäs ja Mika Aaltola ja Sari Essayah joukon hännillä. Nuorten vaaleissa ei järjestetä toista kierrosta.
Nuorten vaalit järjestettiin tänä vuonna yhteensä 545:ssä koulussa, oppilaitoksessa, nuorisovaltuustossa, nuorten tilassa tai nuorten harrastusryhmässä 198:ssa kunnassa alle 18-vuotiaille nuorille. Vaaleissa annettiin tällä kertaa peräti 94 456 ääntä, mikä on viime vuosina järjestettyjen Nuorten vaalien ennätys. Tänä vuonna Nuorten vaalit järjestettiin ensi kertaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko Politiikkaviikon kanssa, jossa nuoret pääsivät oppimateriaalien avulla tutustumaan presidentinvaaleihin ja ehdokkaisiin, politiikkaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Nuorten vaalit tutustuttavat nuoret äänestämään, ja luovat näin pohjaa varsinaisissa vaaleissa äänestämiselle ja muulle poliittiselle osallistumiselle.
Näitä nuorten vaalien tuloksia on aina mielenkiintoinen lueskella ja tutkia. Ne usein heijastelevat vähän tulevaakin ja siksikin näiden vaalien tulosta tutkitaan myös puolueiden parissa erittäin tarkasti. Esimerkiksi nytkin nuorten vaalien tuloksessa Jussi Halla-ahon saama kannatus eroaa täysi-ikäisille tehtyjen vaaligallupien tuloksesta, joissa Halla-ahon kannatus on ollut selkeästi matalampaa. Vaaligallupeista eroaa myös Pekka Haaviston kannatus, joka taasen on ollut täysi-ikäisillä selvästi suurempaa, kuin Nuorten vaaleissa äänestäneiden keskuudessa.
Tänään alkaa sitten varsinaisten vaalien ennakkoäänestys ja mielenkiintoista nähdä miten äänet lähtevät kertymään. Pärjääkö ennakkoäänissä samat kuin sitten varsinaisen vaalipäivänä vai vaihtuuko paikat loppukirin myötä. Muistammehan hyvin miten vuonna 2006 Sauli Niinistö voitti jo vaalipäivän äänissä Tarja Halosen, joka kuitenkin tuli lopulta valituksia enemmän ennakkoääniä kerättyään.
Mutta ei mitään muuta kuin äänestämään. Ja tänään onnittelemme myös kotikuntaani Loppea. Loppi saa tänään popupina oman Stubbilansa, kun Lounastuvassa järjestetään Lopen Vaalikahvit. Mukana vaalikahveilla tänään myös Ben Zyskowicz. Nähdään!
….
Benin kanssa STUBBILA Lahdessa
Aikainen herätys ja pakkasaamun ajelu Päijät-Hämeeseen. Hollolan kautta Lahteen ja siellä Stubbilassa tänään kahvitilaisuus heti aamunavajaisiksi Benin kanssa. Ben Zyskowicz tuli aamujunalla Lahteen ja siellä treffit ja kampanjapäivä liikkeelle. Väkeä olikin hieno Lahden Stubbila täynnä ja tuoleja saimme ihmisille lisää hakea ja myös ovia käytäville availla. Käsittämättömän hienoa tehdä tällaista kampanjaa mikä saa ihmiset tällä tavalla liikkeelle ja myös innostumaan.
Ben piti Lahdessa perinteisen pitkänkaavan vaalipuheensa. Kommunismistä Putiniin ja suomettumisesta Nato-aikaan. Ja aika paljon kaikkea muuta siitä väliltä. Benkkua on kyllä niin voimaannuttava itsekin aina kuunnella ja joka kerta miehen puheista myös itsekin oppii jotain uutta. Erinomaisen hyvä ajankohtaispuheenvuoro ja sen perään vielä keskustelua ihmisten kanssa. Kysymysvaiheessa itsekin astui eteen ja muutamiin kysymyksiin vastailinkin. Esimerkiksi itärajan tilanteesta ja sen pitävyydestä. Nyt haemme mallia, että pystymme jatkossa itärajan pitämään pysyvämmin ja pitkäaikaisemmin kiinni. Se muuten kannattaa nytkin muistaa, että Marinin hallituksen SDP:n ja keskustan rajalakiesitys ei tällaista täyssulkua olisi edes mahdollistanut. Eduskunnassa saimme muutokset tehtyä, vaikka vielä perustuslakivaliokunnan käsittelyssä osa Marinin hallituksen puolueista muutoksia vastustikin. Onneksi emme antaneet periksi vaan veimme muutokset lakiin. Nyt pitää vielä saada lisää työkaluja, että raja voidaan pitää esimerkiksi puolivuotta, vuosi tai useampikin vuosi yhtäjaksoisesti kiinni. Rajan paluu normaaliin tilaan vaatii nimittäin Venäjän hybridihyökkäyksen loppumista ja Venäjän paluuta aiempiin rajakäytänteisiin.
Samaan aikaan myös venäläisten maaomistukset Suomessa puhuttavat. Ne tulisi nyt kieltää kokonaan ja myös kaksoiskansalaisuudet Venäjän kanssa. Näihin pitää nyt löytää nopeat ratkaisut, jotka turvallisuus
voidaan kaikissa tilanteissa taata. Eli uudet kaksoiskansalaisuudet pois, olemassa olevat ainakin sotaan osallistuneilta ja esimerkiksi omaa palkka-armeijaansa pyörittäviltä ja muilta rikollisilta ja sitten kiinteistö- ja maaomistus kokonaan pois. Näin on nyt välttämätöntä toimia.
Lahdessa sitten vielä vähän kahvitteluja ja työlounas ja kiertuepäivä jatkuu. Illalla pitkä päivä päätökseen Lopella, kun avaamme kotikunnan Stubbilan Lounastuvalle. Tervetuloa.
























