Elävien kylien kesistä – elävien kylien Suomeksi.
Moni aikanaan vilkaskin kylä elää Suomessa nykyisin lähinnä kesistään, mutta myös monipaikkaisuuden nosteesta ja etätöiden tekemisen yleistymisestä. Moni työ ei ole enää tiettyyn kiinteistöön tai työpöytään sidottu, vaan niitä voidaan tehdä melkeinpä mistä vaan. Yleensä elinehto etätöille on kuitenkin toimivat tietoliikenneyhteydet ja näiden kehittämiseksi meidän tulee Suomessa edelleen jatkaa myös työtä.
Lopen Hevosojan kylä on ollut jo vuosia minun kotikyläni. Täällä aiemmat sukupolvet peltoja raivasivat ja viljelivät. Vanha Hevosojan Heikkilä ei enää ole sukumme omistuksessa, mutta maita meillä onneksi on ja rakkaat Loppijärven rannat. Pekkala ja Paavola täällä järvemme länsirannalla. Täytyy myöntää, että on siinä jotain aivan erityistä, kun kuljen näitä alueita ja usein pysähdynkin miettimään, että mitähän Jooseppi Heikkilä tai vaarini Paavo ja mummini Hilkka tai Pekka, Tapio ja Olli tai rakas oma äitini Eija-Riitta aikanaan miettivät ja ajattelivat, kun näitä samoja metsiä ja peltoja viljelivät?
Äiti onkin kertonut mm. tuosta isosta Niitusta, että sen reunoilla ja keskellä kulki aikanaan heinälatojen ketju ja hän pikkulikkana oli sitten veljilleen traktorikuskina. Äitini oli jo pienenä taitava traktorin pakittaja ja ovet usein vanhoissa hevosten aikakaudella tehdyissä ladoissa niin kapeita, että pakittaminen on senttimetrien tarkkaa puuhaa. Välillä äiti saikin heinätupon isoveljensä Tapion heittämä niskaansa, jos ei Massey Ferguson tarpeeksi nopeasti ja hyvin ladon sisään löytänyt.
Mökkitiemme varren kuusikoita myös äitini pienenä istutti ja nyt niistä osan jo naapurimme päätehakkasikin. Niin se aika menee. Mutta toisaalta luonto elää omaansa ja alueellamme niin hienoja rauhaisia metsiä, että nytkin merikotkaperhe on saanut täällä kesäänsä viettää ja paraikaa poikastaan opettaa saalistamaan. Jylhiä kavereita.
Mutta tämä on sitten omaa tarinaansa ja joskus voisin näihin palata, mutta nyt palaan lyhyesti pienviljelijäyhdistyksiin. Omansa oli siis Hevosojalla kuten myös naapurikylässä Järventaustassakin. Järventakana joskus kaksikin ja olihan järjestö sitten kasvaessaan myös kovien poliittistenkin riitojen ja erimielisyytteen kiusaama ainakin valtakunnallisesti.
Ennen pienviljelijäyhdistyksiä maahamme oli perustettu jo 1800-luvun lopulla Maamies- ja maatalousseuroja. Kylissä niitä pidettiin kuitenkin usein vain isojen talojen etuja ajaviksi ja näin syntyi sitten torppari- ja pienviljelijäjärjestöt 1900-luvun alkupuolella. Toiminnan aloittamiseen vaikuttivat säädetty torpparilaki, mutta myös myöhemmin sitten asutustoimintakin. Sata vuotta sitten 1920-luvulla ajateltiin kuitenkin vielä, että pienet tilat olivat isoja tehokkaampia. Maassamme eli vahvaa optimismiä ja talojen koko väki lapsia myöten osallistui tilan töihin ja tekemiseen. Erityisesti näiden pienten maatilojen etuja ajamaan syntyi sitten 1910- ja 1920-luvulla pienviljelijäyhdistyksiä. Ensimmäiset paikalliset pienviljelijäyhdistykset olivat syntyneet Tanskasta tulleen mallin mukaisesti. Ensimmäiset yhdistykset syntyivät Metsämaalla ja Mellilässä vuonna 1917 ja valtakunnalliset keskusliitot aloittivat toimintansa 1920-luvulla. Yhdistysten tavoitteena oli maatilojen aseman vahvistaminen ja maatalousneuvonnan antaminen ja yhdessäkin tekeminen, mutta myös maaseudun 
olojen laajempikin parantaminen. Pienviljelijäyhdistykset hankkivat jäsentalojensa käyttöön myös koneellistumisen edetessä yksittäisille taloille liian kalliiksi tulleita tai harvakseltaan käytettyjä koneita kuten puimakoneita ja viljanlajittelijoita.
Pian maassamme toimikin satoja paikallisia pienviljelijäyhdistyksiä. Niiden toimintaa johtamaan syntyi myös valtakunnalliset keskusjärjestöt kuten Pienviljelijäin Liitto ja Pienviljelijäin Keskusliitto. Niinpä. Politiikka tähänkin sotkeutui ja tarvittiin sitten poliittisesti eritavalla värittyneitä yhdistyksiä ja keskusliittojakin.
Viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon ja jälkimmäisenkin puoliskon alkuna pienviljelijäyhdistykset ja niitä johtaneen keskusjärjestöt ajoivat pienviljelijöiden yhteiskunnallisia ja taloudellisia etuja. Sitten 1970-luvulle tultaessa toiminta kuitenkin hiipui ja yhdistykset ehkä perinteisessä tarkoituksessaan loppuivat – monet jäivät maatilojen pöytälaatikoiden piiloihin ja hyvä niin. Nimittäin jo 1980-luvulla monet näistä yhdistyksistä heräsivät uuteen eloon kylätoiminnan ja erilaisen perinne- ja kotiseututyön myötä. Monessa paikassa paikallistoiminta muuttuikin kyläyhdistyksiksi, mutta esimerkiksi tuolla naapurikylässä Järventaustassa Pienviljelijäyhdistys jäi eloon vaikka Järventaustan Kyläyhdistyskin perustettiin. JPY omisti nimittäin kylän kylätalon Järventaustan Pirtin ja omistaa tänäänkin. Nykyisin vanhojen pienviljelijäyhdistysten toiminta onkin Järventaustan tapaan keskittynyt lähinnä kyläläisten yhteiseen virkistykseen ja paikalliseen kylätoimintaan. Moni vanha paikallisyhdistys toimiikin tänäpäivänä osana ProAgria -verkostoa, maamiesseuroja tai paikallisia kyläyhdistyksiä.
Järventaustan Pirtti syntyi osana tänä hienoa pienviljelijäyhdistystoimintaa. Kylän väki on sukupolvesta toiseen ylläpitänyt ja peruskorjannut idyllistä pirttiään ja tänäkin kesänä talo on täyttynyt elosta niin juhannustansseissa kuin kylän omissa teatteriesityksissäkin. Hieno jo perinteeksi muodostunut juttu on sitten ollut myös Järventaustan Pirtin heinäkuun sunnuntaiset Kesäkahvilat ja tänäänkin olimme tällä teemalla liikkeellä.
Järventaustan Pirtin Pizzapäivä
Meillä täällä naapurikylässä Hevosojalla ei enää ole virallisesti omaa pienviljelijäyhdistystä. Aikanaan sellainen oli ja sillä myös ne kauniit HPY:n ruoka-astiastot, mutta sekin oma tarinansa. HPY-lyhenteen otti sitten joskus käyttöön myös joku puhelinyhtiö Helsingissäkin, mutta meillä kylän vääräleukojen suussa se sitten vääntyi Hevosojan Poikamiesyhdistykseksi. No kaikki tietää miten poikamiehille käy. He joko kuolevat sukupuuttoon tai rakastuvat ja näin on käynyt täälläkin.
No, me sitten naapurin Tompan kanssa olemme leikkisästi herätelleet henkiin Hevosojan Pienviljelijäyhdistystä Tuomolan David Bownin ja meidän suvun vanhan Niitun pellon kanssa ja urakoineet sitten riistapeltoja HPY:n perinteitä vaalien; piskuisella ikiaikaisella traktorilla ja Raunon opein kävin kylvämällä. Ja sitten ne peltokahvit aina HPY:n posliineista Tuomolassa juoden.
Tänään sitten vedin HPY:n uutukaisen t-paidan päälle ja kietaisin pitkän kokkiessuni päälleni ja ajelin vanhaa Järventaustantietä Järventaustan Pirtille. Pizzauuni tulille ja Jonnan, Sadun, Sepon ja Ollin sekä Oton kanssa Kesäkahvilavuoroa pyörittämään.
Ja hyvin ne pizzat siinä vääntyivätkin ja paistuivatkin ja kuulemma maistuivatkin.
Hyvä niin ja hauskaahan meillä oli. Iltapäivän sain taas seistä 500 asteisen pizzauunin edessä ja paistella kylän väelle, kesäkyläläisille ja kauempaakin tulleille erilaisia pizzoja. Levoniemen Jonna ja Satu olivat pizzan pyörittäjänä ja tehokaksikko Kanervan Seppo ja Levoniemen Olli mestariravintoloitsijoina ja Otto sitten kasalla. Ja saatiin me vähän jonoakin aikaiseksi, mutta se ei johtunut Jonnasta tai Sadusta eikä minustakaan, vaan Järventaustan Pirtin Pizzapäivän suuresta suosiosta. Ensimmäisen tunnin aikana meni nelisenkymmentä pizzaa ja sitten loppuaika tasaisesti lisää. Pizzapalloja taisi mennä iltapäivän aikana pyöritykseen seitsemisenkymmentä.
Tulinen vai mieto?
Molempia sai ja lihaa ja kinkkua oli reilusti kuinka Sepon ja Ollin ”vegepizzaan” kuuluikin. Ja totta kai naapurikylän Hevosojan peurametukkaakin. Seppo haki pizzapallo ja juustoa lisää Läyliäisten Salen hyllyt tyhjiksi ja me väänneettiin pizzaa.
Aika velikultia.
Mukava pyhäpäivä ja saimme Järventaustan Pirtin pyörittämiseen ja tulevaan kattoremonttiin jälleen sievoisen summan rahaa kasaankin. Näin se paikallinen kylätoiminta toimii yhdessä tehden ja pieni pala kerrallaan. Iso kiitos Järventaustan Kyläyhdistykselle ja Jonnalle, Sepolle ja Ollille kutsusta talkoisiin. Kyllä me naapurikylästä aina auttamaan tullaan.
Vuoroin vieraissa.
Ja toivottavasti tämän monipaikkaisuuden ja etätöiden ja muunkin innoittamana näistä meidän kesien vilkkaista ja eloisista kylistä voisi jatkossa tulla vilkkaampia myös ympäri vuoden. Itse uskon, että tällaiselle vähän rauhallisemmalle elämänmenolle ja tilalle on pian taas enemmänkin kysyntää. Kylissä on tilaa elää ja tilaa olla yksin ja yhdessäkin.