Tänään aloitimme päivän pienellä juhlahetkellä kirjailija ja tutkimusmatkailija Sakari Pälsin muistomerkillä. Sakari Pälsin syntymäpäivänä on ollut takana kukittaa hänen kaunis ”obeliksinsä”. Sakari Pälsin syntymäpäivä 9.7. osuu usein hyvlän heinäpoudan 
aikaan, ei tosin tänä vuonna, mutta kesäkukkia oli sentään vielä kovilta sateilta säästynyt ja kukkaseppele oli saatu seuran väen toimesta kasaan. Kauniskin vielä. Luonnonkukista solmittu kukkaseppele nostetaan aina juhlapäivänä suipon kiven päälle ilahduttamaan ohikulkijoita muutamaksi päiväksi ja niin tehtiin tänäänkin.
Sakari Pälsin muistomerkki, ”obeliski”, on korkea luonnonkivi. Muistomerkki paljastettiin heinäkuussa 1992 Lopen päivänä 12.7. Itse sain silloin kunnian nuorukaisena seistä kiven paljastustilaisuudessa airueena yhdessä koulukaverini Pilvi Peltovuoren kanssa. Muistan tuon kauniin kesäisen päivän vieläkin.
Kauniin luonnonkiven kyljessä on matala Sakari Pälsin kasvoreliefi sekä sen alla Sakari Pälsin nimi. Obeliksin kivi löytyi aikanaan Sajaniemestä, kirjailijan lapsuudenmaisemasta ja se pystytettiin merkkimiehen 110-vuotismerkkipäivän kunniaksi vuonna 1992. Silhuetin suunnitteli professori Armas Hutri ja muistomerkki valmistettiin Someron kiviveistämössä. Minua tämä muistomerkki aina puhuttelee ja jotain Fallesmannin arvon ja pikku Sakarin vekkuluutta on siinäkin, että aiemmin Pälsin hautakiveksi oli valikoitunut hyvinkin pyöreä luonnonkivi ja sitten muistomerkiksi tällainen pitkulainen luonnonkivi. Ehkä niillä olisi Kaakkomäen Piru voinut aikanaan vaikka pesäpalloakin pelailla, vai liekö nekin viskattu Kaakkomäeltä kohti Santa Pirjoa, kuten Tiirinkalliollekin pudonnut kivi? Mene ja tiedä.
Sakari Pälsi kuoli siis 82 vuoden iässä 22. huhtikuuta 1965 ja hänen viimeinen leposijansa oman toivomuksensa mukaisesti on Lopen vanhan kirkon rinteessä. Sinne hautamuistomerkki paljastettiin sitten kuolemaan seuranneen vuoden elokuussa 21.8.1966.
Lopen kunnan taidekokoelmasta löytyy tällainenkin kaunis taulu. Se esiteltiin joku vuosi sitten myös kunnan kuukauden tauluna ja silloin tällaisella tekstillä. Se siis kuvaa Sakari Pälsin hautaa Lopen Vanhalla kirkolla ja taulun maalaja on tuntematon, mutta teos puhuttelee paikallisen historian ja kulttuuriperinnön kautta. Taulu on Marja Pälsin lahjoitus vuodelta 2018 Lopen kirjastolle, ja se kuvaa kansatieteilijä, kirjailija ja tutkimusmatkailija Sakari Pälsin viimeistä leposijaa hiljaisella kirkkomaalla. ”Lopen vanhaan kirkkoon liittyy myös kansantarina. Taru kertoo, että Lopen takamailla Kaakkomäen vuorten luolissa asui muinoin piru. Se oli ottanut jättiläisen hahmon. Kun Lopelle 1600-luvulla rakennettiin kirkkoa, piru häiritsi töitä minkä kykeni. Se raivostui täysin, kun kelloja alettiin soittaa: ”Ei saa enää rauhaa, kun Santa Pirjo pauhaa”, mylvi piru. Kirkko oli näet Pyhän Birgitan kirkko, loppilaisten suussa Santa Pirjo. Raivopäissään piru kaappasi ison lohkareen ja yritti murskata tapulin. Kivi lensi kuitenkin Tiirinkalliolle Loppijärven rannalle, josta kyläläiset kampesivat sen veteen. Silloin kivi alkoi tuottaa onnettomuutta. Karjaa sairastui, eläimiä kuoli. Lopulta kyläläiset yhteisvoimin vipusivat lohkareen ylös kallion kielekkeelle. Karjaonni palautui, Loppi alkoi kukoistaa – ja ehkäpä myös Lopen multien ”pikkukivet”, perunat saavat edelleen siunausta tästä tapahtumasta. Kansantarun opetus on kuitenkin syvempi: Pahan onnen kivi vivuttiin yhteisvoimin kuiville tuottamaan onnea. Onnellisen elämän elementit tehdään yhdessä. Yhteistyö on tänäänkin loppilaisten erityispiirteitä.”
Sakari Pälsin syntymänpäivän pienessä juhlatuokiossa luettaan aina myös joku mainio pieni ote Pälsin ehtymättömästä kirjallisesta tuotannosta. Olemme monena vuonna kuulleet niitä legendaarisia poikajuttuja, mutta myös hienoa kansanperinneettä ja Pälsin mm. Loppijärvestä kertovia taltiointeja. Ja tarkkasilmäinen mies olikin ollut ja oli aina ja hauskakin kynästään. Minua ainakin aina hymyilyttää ne Fallesmannin Arvo ja Minä -tarinat, mutta myös kuvaukset siitä kuinka Pälsi muistelee itse sitä kuinka hän ”oli pikkuinen vielä”.
Olen tässä nyt vuoden päivät pyöritellytkin mielessäni ”Sakari Pälsin lukumaratoni” -tapahtumaa Lopelle. Tänä suvena se ei vielä toteutunut, mutta katsotaan, josko ensi kesänä kokoontuisimme peruskorjattuun Syrjän talon tupaa ja lukemaan ja kuulemaan niitä Pälsinmaan juttuja. Olisitko mukana lukemassa? Tai tulisitko ainakin kuulemaan? Ja hommaa myös illalla iltatorilla jalostimme yhdessä Juhani Peltosen kirjallisuusseuramme varapuheenjohtajan Risto Nurmen kanssa ja ehkä voisimme tehdä jo loppuvuoteen samaa Jussin Elmon parissa? Katsotaan.
Mutta Sakari Pälsi siis syntyi Lopen Sajaniemessä 9.7.1882 ja eli pitkä ja vaiherikkaan elämän ja meille paljon myös muistoksi ja tiedoksikin jättäneen elämän kuollen Lopella 22.4.1965.
Tänään sitten vaihdoin kesäjuhlapäivän pellavaiset ratsastuskamppeisiin ja lähdimme Kaisan kanssa vielä Hunsalaan ja Tevännölle ratsaille. Hieno lenkki upeissa Pelto-Seppälän tilan metsämailla. Olipas mukavaa. Kiitos Kaisa ja turvalliset kaverimme! Ratsastus on harrastuksista jaloin.
Illalla sitten vielä Iltatorille ja sinne siis tänään vanhalla kuplalla. Madame siis pääsi Vanajasta jälleen tien päälle ja torille vähän ihmisten ihasteltavaksi. Ja olikin väkeä upeasti jälleen Lopen Iltatorilla ja myös paljon hienoa ohjelmaa. Ilta huipentui sitten itse Kauko Röyhkän hienoon keikkaan.
Nyt kello juoksemassa yötä kohde, mutta minä en juokse, sillä tänään on kesäpäivä kuitenkin. Taidan vielä hetken sohvalla katsella fudista ja ehkä pientä suolaistakin vielä. Huomenna jatketaan.