Onko maalaisjärki kadonnut tästä maasta kokonaan?
Se on yksi yleisimpiä kysymyksiä ja päivittelyjä, kun melkein joka arkiaamu aloitan päiväni Lopen Nesteen parlamentistä. Pöydässä väki aina vähän vaihtelee, mutta aina on huulilla ne arjen ajankohtaisimmat ja usein myös eduskunnan hulluimmat. Aika usein esillä on Sääntö-Suomi ja Normiarki.
Näiden viestien ja huoltoasemaparlamenttien pohdintojen ja välillä myös viisasteluiden myötä käynnistimme jo muutama vaalikausi sitten normitalkoot. Nostimme asian pöydälle hallitusneuvotteluissa 2015 ja tuolla hallituskaudella tehtiinkin tavoitteellisempaa työtä normien purussa kuin yksikään hallitus viimeiseen 25 vuoteen. Yksi ehkä sellainen pääavaava normien purkutoimi oli tienvarsimainosten vapauttaminen. Hommahan oli aivan hullua, kun kesähäiden ja kesäkahviloiden pieniä mainostauluja ”tielaitoksen” miehet raijasivat varikoille ja helpompi oli sulkea kyläkauppa kuin saada sille opastaulu tienvarteen. Yhtenä ensimmäisistä muutimmekin sääntelyä tai siis purimme sitä niin, että tienvarsien tilapäisistä ilmoituksista tai mainoksista ei tarvinnut eikä tarvitse tänäänkään ilmoittaa kenellekään.
Normitalkoot olivat alkaneet.
Sitten pienten rakennelmien, kuten pihasaunojen ja puuvajojen, rakentamista helpotettiin, ja monissa tapauksissa ilmoitusmenettelyllä korvattiin raskas ja byrokraattinen lupaprosessi. No viime kausi oli sitten vähän toisenlaista kun olimme oppositiossa. Sääntelyä taas lisättiin ja mentiin takaperin mäntyä ylös. Näin ollen pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen hallitusneuvotteluissa päätimme jälleen palata normien purkuun. Otimme tavoitteeksi purkaa vaalikauden aikana vähintään 300 normia.
No, kun puhutaan norminpurusta, osa kuulijoista saattaa haukotella. Ja osa sanoo, että eikö teillä ole siellä muuta tekemistä? No onhan meillä ja muutakin tehdään, mutta usein turha sääntely ja tiukka normitus myös haittaa toimeliaisuutta ja tekemistä ja sitä kautta myös työllisyyttä ja kasvuakin. Näin se on vaikka byrokratian keventäminen ei olekaan sellainen asia, jonka ympärillä kansa nostaa hattuja ilmaan tai tekee tunteikkaita lööppejä. Mutta kun katsoo, mistä oikeasti on kyse, kuva muuttuu. Norminpurku on mitä suurimmassa määrin arjen asia – ja usein juuri niitä pieneltä kuulostavia asioita, jotka ovat tavallisen ihmisen elämässä kaikkein suurimpia.
Tästä saatiin taas hyvä näyte, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät luovuttivat kehysriihessä järjestyksessään viidennen yhteisen norminpurkulistansa. Siinä on 50 uutta ehdotusta, jotka koskettavat laajasti suomalaisten arkea, yritysten toimintaa ja julkisen sektorin sujuvuutta.
Normilla tarkoitetaan sääntelyn keventämisen yhteydessä monenlaista säännöstöä: lakeja, asetuksia sekä viranomaisen määräyksiä ja ohjeita. Norminpurussa olennaista on tehdä muutoksia olemassa oleviin käytäntöihin toiminnan sujuvoittamiseksi. Hallinnollisella taakalla tarkoitetaan kustannuksia, joita aiheutuu yrityksille lain edellyttämistä tiedonantovelvoitteista, kuten ilmoituksista ja rekisteröinneistä.
Hoivakotien pullat ja hedelmäsalaatin vapautus
Otetaanpa pari esimerkkiä. Suomessa on vuosien varrella päädytty tilanteeseen, jossa vapaaehtoinen ei välttämättä saa leipoa kotileivonnaisiaan hoivayksikön asukkaille. Nämä ovat tavallisten suomalaisten koteja, mutta elintarvikesääntelyn ja hyvinvointialueiden ohjeiden tulkinnoissa on menty paikoin niin tiukoille, että tavallisten arjen asioiden tekeminen on käynyt mahdottomaksi. Uusi norminpurkulista haluaa korjata tämän: omaisten ja ystävien pitää saada leipoa pullaa toisille ikääntyneille ilman, että sen tielle nousee turha säännös.
Toinen esimerkki tulee koulumaailmasta. EU:n kouluhedelmätuen piiriin kuuluvia omenoita, päärynöitä ja muita terveellisiä tuotteita ei nykyisin saa käyttää ruoanlaittoon. Niitä saa pestä, paloitella ja raastaa, mutta jos ne sekoittaa yhteen hedelmäsalaatiksi, tuki katoaa ja viranomainen kolkuttaa koulun ovelle. Tämä on sitä byrokratiaa, josta tavallinen koulun keittiötyöntekijä oppii nopeasti, mitä tarpeettoman sääntelyn arki tarkoittaa. Nyt tätäkin ollaan järkeistämässä.
Kolmas esimerkki on jokaisen lapsiperheen tuttavuus: lapsen pankkitilin avaaminen. Aiemmin homma hoitui ilman, että kaikki vanhemmat piti saada paikalle allekirjoituksineen. Nykyään se on usein niin monimutkaista, että koko toimitus venyy viikkojen projektiksi. Kyse on peruspalvelusta, joka ei saa kaatua tarpeettomaan byrokratiaan. Norminpurkulista esittää, että alaikäiselle voidaan avata perusmaksutili nykyistä kevyemmällä menettelyllä, kun kyse on matalariskisestä peruspankkipalvelusta.
Neljäs esimerkki koskee rakennusalan lupakorttiviidakkoa. Kun työntekijä menee työmaalle, hänellä pitää olla pitkä pino erilaisia pätevyyskortteja, joista osa perustuu lakiin, osa vakuutusehtoihin ja osa pelkkään alan tapaan. Korteilla on eri vanhentumisajat ja niiden uusimisesta kertyy kuluja sekä työntekijälle että työnantajalle. Tätä rumbaa halutaan suitsia: yksi kansallinen digitaalinen pätevyysrekisteri, aito tarpeen arviointi jokaisen kortin kohdalla ja päällekkäisten koulutusten karsiminen.
Viides esimerkki voi ratkoa jopa hengen ja kuoleman tilanteita. Syrjäseuduilla koulutettujen vapaaehtoisten elvytysryhmät ovat monesti paikalla nopeammin kuin ensihoito. Silti valvontaviranomainen on katsonut, että tällainen toiminta olisi lainvastaista. Norminpurkulista haluaa varmistaa, että vapaaehtoisten elvytysapua ei saa kieltää – silloin, kun minuutit ratkaisevat, sääntö ei saa olla ihmishenkeä tärkeämpi.
Pienet normit, iso arki
Joku voi tuhahtaa, että onko tuollaisista pikku jutuista tosiaan tarpeen päättää kehysriihessä. Vastaus on yksinkertainen: on. Juuri näistä pikku jutuista suomalaisten arki koostuu. Kun vapaaehtoinen saa leipoa, kun koulukokki saa valmistaa hedelmäsalaatin, kun lapsen pankkitili avataan ilman kahden viikon paperisotaa, kun työntekijä pääsee työmaalle ilman viidenkymmenen kortin tarkistusta – silloin yhteiskunta toimii siten, miten tavallinen ihminen sen odottaa toimivan.
Norminpurussa ei ole kyse yhdestä suuresta uudistuksesta, vaan satojen pienten järkevöitysten summasta – niistä kuuluisista arjen teoista. Siksi tätä työtä on tehty ja siksi sitä on tehtävä myös tulevilla vaalikausilla. Yhteiskunnan sujuvuus ei synny yhdellä isolla lakipaketilla ja kiiltävällä reformilla, vaan sillä, että tuhat turhaa estettä puretaan yksi kerrallaan pois tavallisen ihmisen ja yrittäjän tieltä.
Meidän norminpurkutyö on edennyt määrätietoisesti. Kolmessa vuodessa on koottu viisi norminpurkulistaa, jotka pitävät sisällään yhteensä 184 ehdotusta purettavista normeista. Noin kaksi kolmasosaa näistä ehdotuksista on joko jo toteutettu tai vireillä hallituksen työssä. Kokonaisuudessaan olemme käyneet läpi 550–600 kansalaisilta ja eri sidosryhmiltä tullutta ehdotusta ja tuloksia on saatu aikaan laajalla rintamalla. Passien voimassaoloa pidennettiin, mikä säästää tavallisten suomalaisten rahoja ja aikaa, eikä passin uusimisesta tarvitse tehdä viiden vuoden välein toistuvaa rituaalia. Optikkoalan sääntelyä järkevöitettiin, jotta silmälasien hankkiminen olisi sujuvampaa ja kilpailu toimisi paremmin. Rakentamislain korjaussarja toi mukanaan muun muassa sen, että alle 30 neliön piharakennuksen pystyttämiseen ei enää tarvita raskasta rakennuslupaprosessia. Näistä kukin on juuri sellainen uudistus, joka näkyy suoraan ihmisten arjessa: säästyy rahaa, aikaa ja hermoja.
Ministeriötasolla norminpurkutyö etenee osana hallitusohjelman toimeenpanoa. Yritysten hallinnollista taakkaa on kevennetty kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa. ”Yksi sisään, yksi ulos” -periaate tarkoittaa, että jokainen uusi velvoite edellyttää vanhan karsimista. Näin pidetään huolta siitä, että byrokratian kokonaismäärä ei kasva salakavalasti vuosi vuodelta.
Miksi tätä työtä tehdään?
Meille kokoomuksessa norminpurussa on kyse arvoista. Haluamme Suomen, jossa tavallisella ihmisellä on enemmän tilaa elää omaa elämäänsä ilman, että valtio puuttuu jokaiseen kompostin kyttäämiseen tai määrää hedelmäsalaatin koostumuksen. Haluamme Suomen, jossa yrittäjä voi keskittyä asiakkaaseensa eikä lomakkeisiinsa. Haluamme Suomen, jossa vapaaehtoisella on tilaa tehdä hyvää ilman, että jokaiseen pullapellilliseen tarvitaan elintarvikelain ja kolmen viranomaisen siunaus.
Tavoite on yksinkertainen: sujuvampi Suomi. Vähemmän byrokratiaa, nopeammat prosessit, enemmän tilaa työnteolle, yrittämiselle ja ihan tavalliselle arjelle. Se saavutetaan kärsivällisellä työllä – lista kerrallaan, normi kerrallaan.
Siksi tätä norminpurkutyötä on tehty. Ja siksi sitä on jatkettava myös tulevilla vaalikausilla.
Niin ja yksi toivottu uudistus ja korjaus on sekin, että veikkaus- ja raha-arpamaailmassa korjaamme nyt pelaamisen tunnistautumisen lainsäädäntöä niin, että jatkossa jälleen sen raha-arvan, Ässäarvan tai Casinon, voi mummi tai kummi ostaa lapselle tai ystävä ystävälleen joululahjaksi ja tuliaisiksi. Raha-arpojen ostamisen pitäisi olla mahdollista lahjaksi jälleen ensi jouluna. Pieniä juttuja, mutta jonkun ne pienetkin jutut on isojen kanssa hoidettava.
Tänään aamu alkoi jo varhain kotikunnan puheenjohtajiston tapaamisella ja sitten tuhti päivä töitä Helsingissä. Aamusta ensin Kesärantaan pääministerille ja nyt kohta valtiovarainvaliokunnan kokoukseen.