Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin verinen seikkailu Iranissa ja Persianlahdella näyttää nyt ainakin tauonneen tappioon? Viime yönä – kello kolme Suomen aikaa – umpeutut Trumpin takaraja täydelliselle antautumiselle. Uhkaustaan hän vahvisti sairaalla ja vastuuttomalla sosiaalisen median mesoamisella ”tuhota Iranin sivilisaatio kokonaan”. Uhkaus sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan oli järkyttävä, kohtuuton ja julma. Toisaalta onneksi jälleen kerran Trumpin puheiden tapaan paperitiikeri. Odotetusti Trump vetäytyi uhkauksistaan ja ilmoittikin kahden viikon tulitauosta Iranin kanssa.
Tulitauko siis tehtiin tilanteessa, missä Iranissa vallassa jatkaa vanha vallankumouskaarti. Johtoa on tapettu, mutta hallinnon perusta on samaa. Kysyä pitääkin, että mitä Trump tällä roistoretkellään saavutti? Iran voi olla jopa kansana nyt yhtenäisempi ja ainakin USA- ja länsikriittisempi ja osin varmasti vihamielisempikin? Ja pahaa pelkään, että USA:n ryöstöretki päättyy niin, että Iran rakentaa sen suojissa itselleen sen haluamansa ydinaseen? Voi hyvin käydä niin, että haavansa nuoltuaan ja noustuaan Iran on entistä vahvempi diktatuuri ja kansa entistä tiukemmin kansalliskaartin näpeissä?
Iran lupautui avaamaan tulitauon ajaksi Hormuzinsalmen. Iran valvoo itse laivaliikennettä eli sellainen avaus.

Trumpin Rubikinkuutiossakin taitaa olla vain oma kuva?
Toki samaan aikaan kynällään kovasanainen ja päättäväinen Trump kertoi omassa Truth Social -viestipalvelussaan, että Yhdysvallat saavutti kaikki sotilaalliset tavoitteensa ja neuvottelee parhaillaan lopullisesta sopimuksesta pitkäaikaisesta rauhasta. Mielenkiintoista, sillä vanha hallinto Iranissa on edelleen vallassa – toki uusin kasvoin – mutta uskon, että entistä päättäväisempänä ja vähintäänkin katkerana?
Trumpin ”täydelliseksi ja ehdottomaksi voitoksi” kuvaamaa ratkaisua kutsuttiinkin Iranin kansallisessa televisiossa Trumpin ”nöyryyttäväksi perääntymiseksi”.
Iranin ja Yhdysvaltojen välisten rauhanneuvottelujen on määrä alkaa perjantaina 10. huhtikuuta Pakistanissa. Ainakin nyt näyttää siltä, että Iran voitti ainakin ensimmäisen erän?
Iran esitti 10-kohtaisen rauhansuunnitelmansa. Trump kuvasi sitä ”toimivaksi”. Ja miettikää, että Trumpin toimivaksi nimittämä pohja pitää sisällään sellaiset vaateet kuin Iranin ydinaseeseen tähtäävän ”uraaninrikastusohjelman hyväksymisen”, mutta myös sen, että hyökkäykset Irania kohtaan lopetetaan, Hormuzinsalmi jää Iranin hallintaan, kaikki Irania vastaan asetetut pakotteet puretaan, YK:n ja IAEA:n päätöslauselmat kumotaan, Iranille maksetaan tuhoista sotakorvauksia ja USA vetää joukkonsa alueelta pois ja lopettaa sotatoimet niin Iranissa, mutta myös Hizbollahia vastaan Libanonissa. Mielenkiintoista nähdä mitä mieltä Israel ja Benjamin Netanjahu on näistä Trumpin toimiviksi kuvaamista rauhanehdoista?
Epäilen, että tämä sota on nyt vain puoliajalla?
Valitettavasti.
Sillä jo nyt Israel ja Iran ovat jatkaneet ohjus- ja muita hyökkäyksiä toisiaan vastaan Trumpin Truth Social tulitauosta huolimatta. Ja ettei innostus olisi liian suurta niin tulitaukoilmoituksen jälkeen on ohjushälytyksistä uutisoitu myös Bahrainissa, Saudi-Arabiassa, Kuwaitissa, Yhdistyneissä arabiemiraateissa ja Qatarissa.
Ei näillä toimilla YK:n Rauhanpalkintoa ansaita. Onneksi ei.
….
Kello 16.13 ja pieni tauko töissä. Päivällä kokousten välissä sain lounasvieraakseni ystäväni Anni Boiron. Anni on myös entinen oppilaani Lopelta ja pian hänet sitten maailma vei. Tai oikeastaan maailma tarvitsi häntä.
Annin on tehnyt nyt pitkän uran maailmalla rauhan työssä ja kehitysyhteistyössä. Ja nyt hän tekee paraikaa työtä Sudanissa rauhantyön parissa UN Womanin lähettämänä. Maassa on vain neljä suomalaista – muuan Pekka Haavisto on yksi ja Anni heistä toinen. He tekevät parempaa maailmaa ja rauhaa maailmalla. Upea elämäntarina ja -tehtävä Annilla! Arvostan.
Ja tänään entisen Leväsen Annin kanssa hyvät keskustelut eduskunnassa. Kun menee kauas, niin näkee lähelle. Kiitos Anni hyvästä keskustelusta ja ajatuksistasi. Voimia työhösi Sudaniin! Viisautta ja oikeudenmukaisuutta.
Ja turvaa myös Sinulle siellä.
Päivään mahtui tänään myös valiokunnan kokous ja myös yksi tapaaminen liikenneasioiden ja kuljetusalan asioiden parissa. Lisäksi täysistunto missä nostin esille asunnonvuokrauslain yhteydessä taloyhtiöiden liikehuoneistojen korotettujen
yhtiövastikkeiden ongelman. Yritän tätä nyt muuttaa niin, että korotetuista yhtiövastikkeista voitaisiin luopua myös yksinkertaisella tai edes 2/3 -ääntenenemmistöllä. Siis ettei yksi osakas voisi välttämätöntä muutosta enää estää. Minusta olisi parempi, että kauppa voisi jatkaa taloyhtiön alakerrassa edes normaalilla yhtiövastikkeella, kuin, että kauppaa ei enää kohta siellä ole lainkaan. Järjen pitäisi näissä voittaa, mutta jos ei niin sitten pitäisi lailla se mahdollistaa.
Nyt hetki töitä kämpillä ja illalla sitten vielä vähän Nato-asiaa ja Riihimäen seudun ajankohtaisia.